Jan Otto Andersson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jan Otto Andersson (s. 24. elokuuta 1943 Turku ) on suomalainen tutkija, valtiotieteen tohtori, kansainvalisen talouden dosentti seka Suomen Attacin entinen puheenjohtaja. Andersson on kirjoittanut yli 200 tieteellista artikkelia tai teosta. [1]

Vuonna 1990 Andersson oli perustamassa Vasemmistoliittoa , jonka hallituksessa han istui muutaman vuoden. Andersson oli Vasemmistoliiton ehdokkaana eduskuntavaaleissa 1991 ja europarlamenttivaaleissa 1999 , mutta han ei tullut valituksi. Ennen uutta puoluetta Andersson vaikutti 1960-luvulta alkaen sen edeltaja SKDL:ssa . 1980-luvulla Andersson kuului SKDL:n hallitukseen ja han oli mukana laatimassa liiton, ja sen jasenpuolue SKP:n , puolueohjelmia. Anderssonin panos on ollut huomattava myos Vasemmistoliiton ohjelmissa. [2] Han on toiminut vuoden Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton puheenjohtajana.

Jan Otto Anderssonilla on kaksi tytarta, Laura Lotta Andersson ja Vihrean liiton entinen kansanedustaja Janina Andersson .

  1. Texts by Jan Otto Andersson 2005-2011 Abo Akademi. Viitattu 14.5.2017. [ vanhentunut linkki ]
  2. Arvaja, Matti: Andersson yrittaa parrasvaloihin. Turun Sanomat , 16.5.1999.