Jaavantiikeri
Ujung Kulon kansallispuistosta vuonna 1938 otettu kuva jaavantiikerista.
Uhanalaisuusluokitus
Havinnyt [1]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Elainkunta Animalia
Paajakso:	Selkajanteiset Chordata
Alajakso:	Selkarankaiset Vertebrata
Luokka:	Nisakkaat Mammalia
Lahko:	Petoelaimet Carnivora
Heimo:	Kissaelaimet Felidae
Suku:	Panthera
Laji:	Tiikeri tigris
Alalaji:	sondaica
Kolmiosainen nimi
Panthera tigris sondaica Temminck , 1844
Jaavantiikerin levinneisyys
Katso myos
Jaavantiikeri Wikispeciesissa   Jaavantiikeri Commonsissa
Infobox OK Nimi-testi OK IUCN-testi OK

Jaavantiikeri ( Panthera tigris sondaica ) on tiikerin luultavasti sukupuuttoon kuollut alalaji . Se eli yksinomaan Jaavan saarella Indonesiassa . Tiikerit olivat viela 1800-luvulla yleisia Jaavassa, mutta toisen maailmansodan jalkeen ne olivat jo harvinaisuuksia. ^[2] Jaavantiikerin olemassaolosta ei ole saatu varmoja todisteita vuoden 1979 jalkeen. ^[3]

Jaavantiikerin kantavanhemmat tulivat Manner-Aasiasta, alun perin ehka Kiinan alueelta. Ne saapuivat Jaavalle luultavasti pleistoseenikauden lopulla noin 50 000 vuotta sitten, jolloin saari oli yhteydessa mantereeseen. Merenpinnan noustua tiikerit jaivat saarelle eristyksiin ja kehittyivat omaksi alalajikseen. Jotkut tutkijat ovat ehdottaneet, etta jaavantiikeri ja balintiikeri luokiteltaisiin omaan Panthera sondaica -lajiinsa. ^[3]

Jaavantiikerit olivat bengalintiikeriin ja siperiantiikeriin verrattuna pienikokoisia, ^[4] mutta sumatrantiikeria hieman suurempia. ^[5] Urosten paino oli 110?140 kiloa ja pituus hanta mukaan lukien 2,5 metria. Naaraiden paino oli 75?115 kiloa, ja ne olivat uroksia 20?30 senttia lyhyempia. Karvoitus on tiheaa ja lyhytta. ^[4] Alalajin varitys muistutti suuresti sumatrantiikerin ja balintiikerin varitysta. ^[5] Selan karvapeite oli ruosteenruskea, vatsapuolelta ruskeankeltaista. Juovat olivat hyvin kapeita, usein haaroittuneita tai pilkuista rakentuneita. ^[4] Sumatrantiikeriin verrattuna niiden juovat olivat tummempia ja tiheampia. Lisaksi viiksikarvat olivat pidemmat kuin millaan muulla tiikerin alalajilla. ^[3] Jaavantiikerin erotti muista tiikereista edella mainittujen piirteiden ohella myos takaraivonluussa olevan selvasti havaittavan kavennuksen perusteella. ^[4]

Jaavantiikerin tarkeimpia saaliselaimia olivat villisiat ja timorinhirvet. Niiden puutteessa se soi myos muun muassa makakeja , piikkisikoja , lintuja ja palmunaatia . ^[6] Myos riikinkukot osasivat varoa tiikereita. Jaavalaiset vaittivat, etta riikinkukko ilmoittaa metsan asukeille hetken, jolloin tiikeri lahtee liikkeelle piilopaikastaan. Jaavantiikeri oli erittain hyva uimari. ^[5] Muiden tiikerien tavoin se oli lisaantymisaikaa lukuun ottamatta yksinelaja. Naaraan kantoaika kesti noin sata paivaa, minka jalkeen se synnytti yleensa 2?3 sokeaa, noin kilon painoista pentua. Pennut tulivat sukukypsiksi 1,5?2 vuoden ikaisina. ^[7]

Viela 1800-luvun alussa jaavantiikeri oli runsaslukuinen, ja sita tavattiin kaikkialla kotisaarellaan. Tiikereita pidettiin kuitenkin tuhoelaimina ^{[4] [2]} Viela 1800-luvun puolivalissa ne aiheuttivat ongelmia tiheaan asutuilla alueilla. Aina 1930-luvulle saakka saaren tiikerien maara pysyi niin suurena, etta suojelua ei pidetty tarpeellisena. Metsastys pysyikin voimallisena, ja ennen toista maailmansotaa Jaavassa lunastettiin vuosittain melkein 9 000 tiikerinmetsastyslupaa. Siirtolaiset alkoivat perustaa Jaavaan viljelmia vuonna 1940, ja tiikerit joutuivat vetaytymaan syrjaisemmille alueille saaren keskiosiin. ^[4] Uusille alueille siirtyneet ihmiset myos metsastivat ja myrkyttivat tiikereita. Lisaksi tiikerit joutuivat kilpailemaan yha kiihkeammin ravinnosta leopardien ja kulkukoirien kanssa. ^[3] Toisen maailmansodan ja sita seuranneen nousukauden seurauksena jaavantiikerit taantuivat yha, ja niita tavattiin enaa Leuweung Sancangin luonnonpuistossa , Ujung Kulonin ja Baluranin kansallispuistossa seka saaren etelaosan vuorilla. ^[4] 1950-luvun puolivalissa alalajin kokonaismaara oli enaa 20?25 yksiloa, joista noin puolet eli Ujung Kulonin kansallispuistossa. Tiikerit havisivat puistosta 1960-luvulle tultaessa. ^[8] Sittemmin levottomuudet vuonna 1965 ja tarkeimman saaliselaimen timorinhirven kantojen romahdus heikensi tilannetta entisestaan. ^[4] Alalajin viimeinen tunnettu turvapaikka oli Gunung Betirin syrjaisella rannikkoalueella, jonne perustettiin vuonna 1972 Meru-Betirin kansallispuisto . Kansallispuisto liitettiin tutkimuspaikaksi vuonna 1973 aloitettuun kansainvaliseen tiikerinsuojeluohjelmaan. Tuolloin alueella eli enaa 15 tiikeria. Vuonna 1976 loydettiin vain kolme elainta eivatka ne olleet lisaantyneet. ^[4] Vuonna 1979 loydettyjen jalkien perusteella lukumaaraksi arvioitiin jalleen kolme yksiloa. Sittemmin ei varmoja jalkia tai havaintoja ole saatu. Vahvistamattomia havaintoja on taman jalkeenkin valilla tehty, mutta todennakoisinta on, etta jaavantiikeri on kuollut sukupuuttoon. ^[3]