TCP/IP-pino
sovelluskerros	BGP  · DHCP  · DNS  · ESMTP  · FTP  · HTTP  · IMAP  · IRC  · LDAP  · MGCP  · NNTP  · NTP  · POP3  · RPC  · RTP  · RTSP  · SIP  · SMTP  · SNMP  · SOCKS  · SSH  · Telnet  · TLS/SSL  · XMPP  · ( ..lisaa.. )
kuljetuskerros	TCP  · UDP  · QUIC  · DCCP  · SCTP  · RSVP  · RIP  · ECN
verkkokerros	IP ( IPv4 ja IPv6 )  · ICMP ( ICMPv6 )  · IGMP  · IPsec
siirtoyhteyskerros	ARP  · IS-IS  · NDP  · OSPF  · L2TP  · PPP
fyysinen kerros

IP ( engl. Internet Protocol ^[1] ) on protokolla , joka huolehtii IP- pakettien toimittamisesta perille pakettikytkentaisessa tietokoneverkossa . IP-protokolla on olennainen TCP/IP -pinossa, jota kuvaillaan TCP/IP-viitemallin avulla.

IP-protokolla on kaytossa Internetissa seka muissa suljetuissa verkoissa, joissa ei ole yhteytta muihin verkkoihin. IP-protokolla on internetin toiminnan ydin, joka yhdistaa internetiin liittyneita laitteita palvelimiin ja sita kautta mahdollisesti toisiin kayttajiin. IP ei yksiloi kayttajaa.

Yleisesti kaytossa oleva versio on IPv4 , jonka seuraajaksi on kehitetty IPv6 .

Yleisimmin kaytossa on IP-protokollan neljas versio eli IPv4.

Protokollan varhaiset versiot 0-3 on kuvattu Internet Experiment Note (IEN) dokumenteissa. Alkuperaisessa suunnitelmassa TCP -protokolla vastasi suuremmasta osasta tehtavia, mutta tama jaettiin kahdeksi. ^[2] TCP:n vastuulle tuli "paasta-paahan" kommunikaatio ja IP:n vastuulle "hyppy-hypylta" reititettava kommunikaatio. ^[2] Kahteen jakamisella tavoiteltiin parempaa modulaarisuutta ja kerroksittaisuutta. ^[2] Yhdistelmaan viitataan usein TCP/IP -pinona.

• IEN 2 ( Comments on Internet Protocol and TCP ), elokuu 1977. Esittelee ensimmaisen version IP-otsikosta, jossa kaytetaan numeroa 0 versiokentassa.
• IEN 26 ( A Proposed New Internet Header Format ), helmikuu 1978, jossa kaytetaan 1-bittista versiota.
• IEN 28 ( Draft Internetwork Protocol Description Version 2 ), helmikuu 1978 kuvaa IPv2-version.
• IEN 41 ( Internetwork Protocol Specification Version 4 ), kesakuu 1978 kuvaa ensimmaisen version, jota kutsutaan nimella IPv4. IP-otsikko eroaa modernista IPv4-otsikosta.
• IEN 44 ( Latest Header Formats ), kesakuu 1978, kuvaa toisen version IPv4:sta, joka myos eroaa modernista.
• IEN 54 ( Internetwork Protocol Specification Version 4 ), syyskuu 1978 on ensimmainen versio IPv4:sta, jossa on kaytossa myohemmin standardoitava versio RFC 760 .

IPv4-version seuraaja on IPv6 , josta kaytettiin nimitysta IPng 1990-luvun alussa. ^[3] Ennen lopullista valintaa seuraajalle julkaistiin useita eri ehdotuksia. ^[3] Laitevalmistajat ja kayttojarjestelmien kehittajat ovat tukeneet IPv6:tta vuodesta 1995 lahtien, jolloin siita julkaistiin ehdotus ( RFC 1883 on julkaistu joulukuussa 1995). ^{[3] [4]} Draft Standard RFC 2460 on julkaistu joulukuussa 1998. ^[3] Tarkeimpana uudistuksena IPv6-versiossa on osoitteiden pidentaminen, jolloin osoitettavia tietokoneita tai laitteita voi olla paljon nykyista neljaa miljardia enemman. Tarvetta siirtya kayttamaan sita on vahentanyt mm. se, etta osoitteenmuunnosratkaisut ovat auttaneet osoitteiden riittavyydessa. IPv6-tietoliikenne ei ole kasiteltavissa sellaisilla tietokoneilla tai reitittimilla, jotka tukevat vain IPv4:aa.

IP-protokolla maaritellaan RFC -dokumenteissa

• RFC 791 (korvaa: RFC 760 ) ? IPv4
• RFC 8200 (korvaa: RFC 1883 ) ? IPv6

IPv4:n vanhentuneita ominaisuuksia on kuvattu dokumentissa RFC 6814 : muun muassa kokeelliseksi jaaneita ominaisuuksia on dokumentin myota merkitty vanhentuneiksi.

IP-protokollan kehitykseen on esitetty vaihtoehtoisia versioita, jotka ovat vanhentuneet.

Vanhentuneita IP-versioita:

• TP/IX ( RFC 1475 )
• IPv5 (ST, Internet Stream Protocol) ^[5]
• IPv7 ja IPv8 ^[6]

IP-paketti on IP-verkossa kaytettava verkkopaketti ja protokollan perusyksikko. Kaikki Internetissa liikennoitava tieto pakataan IP-paketteihin, joita Internetin reitittimet reitittavat perustuen reititysprotokollien valittamaan tietoon IP-osoitteiden sijaintipaikoista Internetissa ja lyhyimmista reiteista naiden valilla.

IP-paketit toimitetaan perille IP-osoitteiden perusteella. IP-osoite on tavallisesti numerosarja kuten esimerkiksi: "192.168.1.1" ( IPv4 ) tai 2002:a00::260:1dff:fe22:5a85/64 ( IPv6 ). Verkkotunnuksien muuttamisesta IP-osoitteiksi vastaa DNS -jarjestelma.

IP-paketin omissa otsakkeissa tarkein tieto on kohdeosoite . Se on itse asiassa ainoa tieto koko IP-paketissa (mukaan lukien sisimmat otsakkeet), jota pakettia kuljettavat reitittimet yleensa tutkivat. Tasta syysta IP-osoitteen vaarentaminen on useimmiten helppoa. Vastaanottajaa taas useimmiten kiinnostaa eniten lahdeosoite , johon han lahettaa vastauksensa.

IPv4-paketin maksimikoko on 65 535 tavua ( RFC 791 ). ^[7]

Useimmiten liikennoivat koneet pyrkivat kayttamaan suurinta mahdollista siirtoyhteyskerrokselle (IP:ta alemmalle kerrokselle) sopivaa pakettikokoa, joka on yleisesti n. 1 500 tavua tai jopa vain 500 tavua. Mikali koneet lahettavat sita suurempia paketteja, joutuu liian ahtaan verkon reunalla oleva laite lohkomaan tai paloittelemaan paketit pienempiin osiin ( engl. fragment , ks. IP-fragmentaatio ).

Jottei hidastavaa lohkomista tapahtuisi, liikennoivat koneet pyrkivat tunnistamaan ahtaimman verkon, jota valilta loytyy ( RFC 1191 ).

Katso myos: IPv4 ja IPv6

IP-paketissa kuljetettavat protokollat on numeroitu. ^[8] Protokollan numerosta vastaanottaja tietaa, mita IP-paketin sisalla on. Yleisimpia protokollia ovat

• ICMP (1)
• TCP (6)
• UDP (17)
• GRE (47)
• ESP (50)
• IPsec (Authentication Header, AH) (51)
• OSPF (89)

• IP-tunnelointi

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta IP .

• RFC 1752 - The Recommendation for the IP Next Generation Protocol
• Kartta internet-protokollasta ja sen paallisista ja alaisista protokollista ( Arkistoitu ? Internet Archive)