Huuliharppu on Saksassa noin 1820-luvulla kehitelty, vapaalehdykkasoittimiin lukeutuva puhallinsoitin. Sen sisalla on eri pituisia, toisesta paasta irrallisia kielia , jotka varahtelevat ilmavirran vaikutuksesta ja synnyttavat aanen.

Diatonisessa blueshuuliharpussa on kymmenen reikaa, joista saa puhaltamalla ja imemalla 20 aanta kolmen oktaavin alueelta seka edistyneemmilla tekniikoilla lisaksi useita lisasavelia. Kromaattisessa huuliharpussa on enemman reikia seka nuppi, jota painamalla aanten maaran saa kaksinkertaistettua.

Huuliharppu on ollut erityisen suosittua yhdysvaltalaisessa populaarimusiikissa 1900-luvun alusta lahtien. Sita kaytetaan paljon etenkin bluesissa , mutta myos moni folk-, rock- ja jazzmuusikko on soittanut huuliharppua.

Toiminta ja rakenne [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Huuliharppu on vapaalehdykkasoitin eli sen aanen tuottavat ilmavirran voimasta kapeassa kieliaukossa varahtelevat metallikielet. Kaikukoppana toimii soittajan suu. Huuliharpun aanen vari ja voimakkuus ovat alttiita pienillekin ilmavirran ja suun asennon muutoksille, ja soittaja voi suunsa kokoa ja muotoa muuntelemalla kontrolloida soinnin taytelaisyytta seka ylasavelia . ^[1]

Huuliharpussa on viisi paallekkain aseteltua osaa, jotka ovat kiinni toisissaan ruuveilla tai nauloilla. Ylimpana ja alimpana ovat kuoret. Ne suuntaavat aanta, suojaavat sisarakenteita ja helpottavat huulten ja kasien asettumista soittimen ymparille. Kuorten sisapuolella ovat kielilaatat. Rungon ylapuoliseen kielilaattaan on kiinnitetty puhaltamalla soitettavat kielet ja alapuoliseen laattaan sisaanhengitykseen reagoivat kielet. Kielet paasevat varahtelemaan tarkasti kielia varten raataloidyissa aukoissa. Kielilaatat ja kielet ovat yleensa messinkia ja terasta, ja ne on kiinnitetty toisiinsa niittaamalla, hitsaamalla tai ruuveilla. Huuliharpun keskimmainen osa on puusta, metallista, muovista tai jostain nykyaikaisesta komposiittimateriaalista valmistettu, harvahampaista kampaa muistuttava runko. ^[2]

Kielilaatat sulkevat rungon kamman valit tiiviiksi ilmakanaviksi. Kuhunkin reikaan jaa yksi puhalluskieli ja yksi imukieli, jotka syttyvat niihin ohjatun ilmavirran suunnan mukaan. Kielet soivat aina vapaina. Rivissa olevat kielet lyhenevat asteittain vasemmalta oikealle. Mita lyhyempi kieli on, sita korkeampi on sen ominaisvire ja sita korkeammalta se soi. ^[3]

Bluesharpussa on kymmenen reikaa. Sen aaniala on kolme oktaavia : esimerkiksi C-viritteisessa soittimessa savelet C1?C4. Savelet on sijoitettu siten, etta reikiin vuorotellen puhaltamalla ja imemalla kiivetaan diatonista asteikkoa ylospain. Richter-systeemiksi kutsutussa virityksessa myos useamman reian yhteissointi tuottaa miellyttavia sointuja. Sen saavuttamiseksi kaikkia asteikon nuotteja ei kuitenkaan ole saatavilla. ^[4]

Alla olevassa kuvassa ovat C-duurivireisen huuliharpun puhallussavelet (ylla) ja imusavelet (alla): ^[5]

Koska kaikki puhallusnuotit ovat C-duurisoinnun savelia C, E ja G, useampaan reikaan puhaltaminen tuottaa aina miellyttavan soinnin. Imunuottien savelkartta ei ole yhta saannonmukainen. Alapaan reiat 1?5 muodostavat G/G7-duurisoinnun, ja reiat 4?6 seka 8?10 d-mollisoinnun . ^[5]

Jokaisen kolmen oktaavin savelkartta on erilainen. Alimmasta oktaavista puuttuvat duuriasteikon nuotit F ja A, ja G-nuotti esiintyy kahdesti. Ilmakanavissa 1?6 korkeampi nuotti soi aina imettaessa, mutta rei’issa 7?10 korkeampi nuotti saadaan puhaltamalla. ^[6]

Huuliharpusta voi erityisilla puhallus- ja imutekniikoilla eli taivuttamalla saada aikaan myos sen skaalan ulkopuolisia nuotteja. Taivutusaani syntyy kahden samassa reiassa soivan kielen, korkeamman ja matalamman, yhteisvaikutuksesta, jolloin saadaan kuuluviin niiden valiin jaava nuotti. ^[7] Ylitaivutustekniikan avulla huuliharpusta voidaan loytaa loputkin kromaattisen skaalan puuttuvat nuotit. Ylitaivutus on hyvin vaativa tekniikka, joka vaatii vuosien harjoittelua. ^[8]

Muunnelmia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Diatoninen huuliharppu on sidottu maarattyyn diatoniseen savelasteikkoon . Jokainen harppu on viritetty tiettyyn savellajiin , joka voi olla mika tahansa kaikista 12 savellajista matalasta G:sta korkeaan F:aan. Lisaksi on olemassa esimerkiksi molliviritteisia, erikoismatalia ja -korkeita seka soolo- ja countryviritteisia harppuja. ^[9]

Diatonisessa blueshuuliharpussa on tavallisesti kymmenen puhallusaukkoa, joissa kussakin on yksi puhallus- ja yksi imukieli. Parikielisessa huuliharpussa yhta savelta tuottaa samanaikaisesti kaksi soivaa kielta. Parikielisia huuliharppuja on tremolovireisia ja oktaavivireisia. Tremoloviritetyssa harpussa samanaikaisesti soivat kielet ovat hieman eri vireisia, mika tuottaa tremoloefektin. Oktaavivireisessa huuliharpussa alemman reian kieli on viritetty oktaavia korkeammalle kuin ylemman, mika tuottaa yksirivisen haitarin oktaaviaanikertaa muistuttavan aanen. ^[10]

Kromaattisella huuliharpulla saadaan enemman savelia kuin diatonisella. Siina on yleensa kahdestatoista kuuteentoista ilmakanavaa, ja yhta ilmakanavaa kohti on nelja kielta. Harpun oikeassa paassa olevasta vaihtajamekanismin nupista vaihdetaan yhdesta reiasta saatavia savelia ohjaamalla kieli joko yla- tai alakielilaatalle. ^[10]

Bassohuuliharppua soitetaan ainoastaan puhaltamalla. Sen aanet on sijoitettu kahteen paallekkaiseen runkoon, ja savelkorkeuden tuottaa kaksi samanaikaisesti soivaa kielta. Soittimessa on tyypillinen resonanssi, joka syntyy oktaavin valein viritetyista parikielista. Korva kuulee soivana savelkorkeutena alemman kielen tuottaman korkeuden. ^[10]

Huuliharpun rakenne on pysynyt samanlaisena 1850-luvun puolivalista 2000-luvulle joitain laatuun vaikuttavia parannuksia lukuun ottamatta. Uudenlaisia harppuja tuodaan kuitenkin silloin talloin markkinoille: esimerkiksi 1980-luvulla julkaistiin puhallettava huuliharppusyntetisaattori Millioniser ja 2000-luvun alkuvuosikymmenella Hohnerin XB-40, jonka jokaista nuottia voi taivuttaa alaspain ja kaikki kromaattisen asteikon savelet voidaan saavuttaa tavallisella taivutustekniikalla. Myos perinteinen Richter-viritys on saanut kilpailijoita. ^[11]

Soittaminen [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Huuliharppua pidetaan normaalisti niin, etta matalin nuotti on vasemmassa reunassa ja korkein oikeassa. Klassisessa otteessa vasen kasi tarttuu huuliharpun takareunaan. Oikea kasi muodostaa harpun takaosaan ja vasempaan kateen nojaavan tiiviin kammion eli ”kupin”. Tama ote tekee kasiefektit helpoiksi. Huuliharppua pidetaan huulten valissa. Mita syvemmalla huulten valissa harppu on, sita syvempi aani siita lahtee. Huuliharppua soitetaan hengittamalla rauhallisesti ulos ja sisaan. Taydella voimalla soittaminen ei kuulosta hyvalta ja voi saada harpun epavireeseen. Aanen laatuun voi vaikuttaa vaihtelemalla suun muotoa ja kielen asentoa seka availemalla ja sulkemalla oikean kaden muodostamaa kuppia. ^[12]

Huuliharpussa soi herkasti monta reikaa yhdella kertaa. Yhteen reikaan voi osua eri tavoin: esimerkiksi muodostamalla kielesta U:n muotoinen kanjoni tai peittamalla kielella 1?3 reikaa, jolloin yksittainen reika jaa avoimeksi suun oikeaan tai vasempaan reunaan. Jalkimmaisella tavalla eli kieliblokkaksella aanesta on helppo saada taytelainen ja intervalleja on helppo soittaa. Toisaalta ylitaivutustekniikkaa ei ole kaytannossa mahdollista silloin kayttaa. ^[13]

Taivuttamisen avulla diatonisesta huuliharpusta saa nuotteja, joita tavallisella puhaltamisella ja imemisella ei saa. Taivuttaminen tapahtuu muuttamalla suun muotoa tietylla tavalla, jota soitonopettajat pitavat kuitenkin vaikeana kuvailla sanallisesti. ^[14]

Tremolo tarkoittaa huuliharpun aanenvoimakkuuden nopeaa edestakaista vaihtelua. Vibrato on aanenkorkeuden nopeaa, pulssimaista vaihtelua. Kumpikin efekti on mahdollista tuottaa ainakin kolmella erilaisella tavalla. ^[15] Trilli on sita, etta harppua heilutetaan rivakasti vasemmalta oikealle siten, etta kahden vierekkaisen reian nuotit ”livertavat” keskenaan. ^[16]

Ylitaivuttaminen on vaativa tekniikka, jolla soittimesta saadaan kuulumaan lisanuotteja. Siina huuliharpun kieli saadaan soimaan vastakkaiseen suuntaan ilmavirran suuntaan nahden. Ylitaivutusnuotti saadaan aikaan suukammiolla synnytettavan ilmapatsaan avulla, joka sammuttaa puhalluskielen ja alkaa liikuttaa imukielta. ^[17]

Huuliharpun soittoa voi vahvistaa vahvistimella . Soittajat kayttavat joskus muille soittimille suunniteltuja, muokattuja vahvistimia, mutta myos erityisia huuliharppua varten suunniteltuja vahvistimia on olemassa. ^[18]

Historia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Varhainen historia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Huuliharppu keksittiin ilmeisesti Saksassa 1820-luvulla. Eraan teorian mukaan huuliharpun alkumuoto oli virityspilli , jota kaytettiin pianon ja urkujen virityksessa. Soittimen keksijaksi on esitetty berliinilaista Christian Buschmannia , joka vaitetysti patentoi Aura-nimisen huuliharppunsa vuonna 1821, mutta tasta ei ole sailynyt kirjallisia todisteita. Joka tapauksessa jo 1820- ja 1830-luvuilla monet valmistivat Saksassa ja Itavallassa huuliharpun kaltaisia soittimia. Myos Yhdysvaltojen Massachusettsissa kehitettiin vapaalehdykkaan perustunut virityspilli jo 1820-luvulla. Vuosisadan alkupuolella yleistyneet mundaeolinet ja aeolinat olivat eraanlaisia huuliharpun luurankoja, joiden pohjalta soitin kehittyi nykyiseen muotoonsa. Huuliharpun erityisluonteeseen vaikutti ainakin kansilevyjen keksiminen. Se esti sormia ja huulia sotkemasta kielten vapaata liiketta seka mahdollisti huuliharpun sulkemisen kasien valiin ja erilaiset kasiefektit. Huuliharppujen massatuotanto alkoi 1830-luvun vaihteessa Itavallassa, Sveitsissa ja Saksassa. Vanhin edelleen toiminnassa oleva huuliharpputehdas on C. A. Seydelin vuonna 1847 Klingenthalissa aloittanut tehdas. ^[19]

Huuliharpusta tuli nopeasti Keski-Euroopassa suosittu soitin. Sen metallinen aani kantautui pitkalle ja kuulosti erikoiselta vanhoihin soittimiin verrattuna. Sen yksinkertaista mekanismia saattoi soveltaa monenlaisiin rakenteisiin ja malleihin. Huuliharppu pysyi myos pitkaan vireessa, se ei vaatinut paljon huoltoa, se oli halpa, ja se kulki helposti mukana. ^[20]

Saksalaisesta Matthias Hohnerista tuli hallitseva huuliharppujen valmistaja. Vuonna 1857 Hohner alkoi valmistaa niin kutsutun Richterin mallin mukaan valmistettuja diatonisia huuliharppuja. Nykyisin tata soitinta kutsutaan bluesharpuksi. Richterin nimiin lasketusta virityksesta tuli nopeasti huuliharpun vakiojarjestelma. ^[21]

Huuliharpun tulo Yhdysvaltoihin [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Hohner alkoi myyda huuliharppua Yhdysvalloissa vuonna 1862. Soittimesta tuli siella hyvin suosittu, ja pian jo 80 prosenttia Hohnerin tuotannosta vietiin Yhdysvaltoihin. Suureksi myyntimenestykseksi ja pysyvaksi klassikoksi nousi vuonna 1896 markkinoille tuotu Marine Band -malli. Hohner myi samoja mallejaan eri nimilla eri maissa. Villin lannen tarinoissa huuliharppu esiintyy monen tunnetun hahmon taskussa, mutta nama legendat syntyivat todellisuudessa vasta jalkikateen lannenelokuvien kultakaudella 1930-luvulta 1950-luvulle. Huuliharpun huipennus lannenfilmien maailmassa tapahtui monien mukaan 1960-luvun spagettiwesterneissa , kuten Huuliharppukostajassa (1968). Todellisuudessa soittimen suosio alkoi kasvaa Yhdysvalloissa vasta 1880-luvulla, minka jalkeen siita tulikin yhdysvaltalaisen musiikin lempilapsi. ^[22]

Huuliharppu mustassa musiikissa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Varhaisin Yhdysvaltain mustien tapa soittaa huuliharppua oli mahdollisesti jaljittelymusiikki, jossa huuliharpulla jaljiteltiin esimerkiksi junan aanta. Siina on nahty myos monia lansiafrikkalaisessa musiikkiperinteessa tavattavia elementteja. Afroamerikkalainen tapa soittaa huuliharppua erottuikin nopeasti omaksi tyylikseen. ^[23]

1900-luvun alussa huuliharpusta tuli rytminen melodiasoitin. Mustat soittajat keksivat taivutusominaisuuden, jonka avulla soittimesta opittiin saamaan ulvovia ja itkevia aania. Soitinta alettiin soittaa kvinttia ylempaa kuin normaalisti, ja perussaveleksi vakiintui 2-reian imunuotti. Nain pystyttiin soittamaan vaivattomasti bluesille ja muulle afroamerikkalaiselle kansanmusiikille tunnusomaisia asteikoita ja bluessoinnut I-IV-V. Huuliharppu oli jo loytanyt vakiintuneen sointinsa, kun bluesmusiikkia alettiin aanittaa kaupalliseen levitykseen 1920-luvulla. ^[24]

Tunnettuja blues-huuliharpisteja ovat esimerkiksi Little Walter , Sonny Boy Williamson I , Sonny Boy Williamson II , Junior Wells , Charlie Musselwhite , James Cotton , Jimmy Reed , Sonny Terry ja Big Walter Horton . ^[25] DeFord Bailey soitti huuliharpulla bluesin lisaksi countrya . ^[26]

Huuliharppu muussa musiikissa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Huuliharpusta tuli bluesin lisaksi myos jug bandien ja skiffle -musiikin vakiosoitin. ^[27] Suuret huuliharppuorkesterit yleistyivat Yhdysvalloissa 1930-luvulla vaudevillen kultaisella vuosikymmenella. ^[28] Kromaattinen huuliharppu alkoi yleistya samoihin aikoihin, ja sen historia populaarimusiikissa ja jazzissa erkani ennen pitkaa diatonisen bluesharpun historiasta. ^[29] Diatoninen blueshuuliharppu ei lopulta enaa soveltunut kehittyneen jazzin melodiakulkujen soittamiseen, silla siina ei ollut riittavasti nuotteja. Blueshuuliharpusta tuli kayttokelpoinen jazzissa vasta, kun ylitaivutusnuotit loydettiin 1960?1970-luvuilla ja soittimella voitiin sen jalkeen soittaa kaikki kromaattiset nuotit. Ylitaivutusten tarkeimpana kehittajana ja joskus jopa loytajana pidetaan yhdysvaltalaista Howard Levya . Hanta ennenkin jotkut huuliharpistit olivat tosin kayttaneet tekniikkaa ainakin satunnaisesti. Ylitaivutusten onnistuminen taydellisesti vaatii usein soittimen kustomointia, ja 2000-luvulla onkin syntynyt kokonainen huuliharppumekaanikoiden ammattiryhma. ^[30]

Rock -musiikissa, varsinkin folk-vaikutteisessa rockissa, huuliharppua kaytetaan myos silloin talloin. Bob Dylan ja Neil Young ovat soittaneet huuliharppua saannollisesti, ja myos esimerkiksi Stevie Wonder , Tom Petty , Bruce Springsteen , Ozzy Osbourne , Steven Tyler ja John Lennon ovat soittaneet huuliharppua joillain tunnetuilla kappaleillaan. ^[31] Suomalaisista artisteista huuliharppua ovat kayttaneet monissa kappaleissaan esimerkiksi Michael Monroe ja Anssi Kela . ^{[32] [33]} Jazzin piirissa tunnettu huuliharpisti oli belgialainen Toots Thielemans . ^[34]

Muumien fiktiivisessa maailmassa huuliharppu nahdaan Nuuskamuikkusen ja Vilijonkan soittamana. ^[35]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Jokelin, Jantso:  Huuliharppukirja . Sammakko, 2013. ISBN 978-952-483-252-6 .

Viitteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Huuliharppu .

• Huuliharppunurkka
• Suomen Huuliharpistit ry.
• Svang , suomalainen huuliharppuyhtye