Hengellinen musiikki
on
kristillisen
kirkon historiallisesti kayttama kattotermi kristillisen
musiikin
eri lajeille. Niihin kuuluvat harras musiikki eli
kirkkomusiikki
, hengellinen aikuismusiikki, hengellinen nuorisomusiikki eli
gospel
, ylistysmusiikki ja hengellinen
lastenmusiikki
.
[1]
Uskontoa tukemaan on savelletty paljon musiikkia, ja monet saveltajat ottivat innoitusta uskonnostaan. Useat perinteisen musiikin muodot on sovitettu uskonnollisiin tarkoituksiin tai ovat polveutuneet hengellisesta musiikista.
Kristinuskon
kirkkomusiikilla on pitka historia.
Johann Sebastian Bach
, jota pidetaan yhtena Euroopan tarkeimmista ja vaikutusvaltaisimmista klassisen musiikin saveltajista, kirjoitti suurimman osan musiikistaan
luterilaiselle kirkolle
. Vaikka menneina vuosisatoina hengellinen musiikki pyrki erottamaan "pyhan musiikin" "maallisesta musiikista", 1960-luvulta alkoi vastakkaisena ilmiona kirkkomusiikin sulauttaminen maalliseen musiikkiin.
[2]
Hengellinen musiikki muuttuu usein ajan mukaan: esimerkiksi nykyajan kristillinen musiikki (
Contemporary Christian Music
Yhdysvalloissa), hyodyntaa sekulaarin populaarimusiikin muotokielta hengellisilla sanoituksilla. Gospelmusiikki on erityisesti tehnyt nain ja jatkaa ainesten kuten
funkin
lainaamista.
Varhaisesta kirkkomusiikista ei ole minkaanlaisia jaanteita lukuun ottamatta
Uuden testamentin
osia, jotka todennakoisesti olivat
hymneja
. Naita osia lauletaan edelleen hymneina
ortodoksikirkossa
kuten kappaletta "Awake, awake O sleeper" kastetilaisuudessa. Toinen varhainen hymni oli
Phos Hilaron
, joka oli osa varhaisen ortodoksikristillisen kirkon
aamupalvelusta
. Juutalaisuutensa vuoksi
Jeesus
ja hanen
opetuslapsensa
olivat todennakoisesti laulaneet
psalmeja
muistista. He mahdollisesti lauloivat muitakin kappaleita, koska tuolloin tavallisen kansan lauluvalikoima oli laajempi. Varhaiset kristityt jatkoivat psalmien laulamista ensimmaisella vuosisadalla samoin kuin niita laulettiin
synagogissa
.
Harras musiikki kasittaa kirkkomusiikin ja kirkollisen
kamarimusiikin
. Maaritelma kattaa myos
gregoriaanisen laulun
,
messut
,
oratoriot
ja
kuorolaulun
. Kirkkomusiikki on saveltaidetta, jolla on tietty tehtava kristillisessa
jumalanpalveluksessa
. Se on siis sidottu eri kristillisten kirkkokuntien kirkollisiin menoihin ja sovellettu niiden mukaiseksi. Varsinkin luterilaisessa kirkossa tarkea laji hengellista musiikkia ovat
virret
, joita veisataan jumalanpalveluksissa ja muissa hartaustilaisuuksissa yhteenlauluna ja joita on koottuna
virsikirjaan
.
Kirkkomusiikkiin luetaan kuitenkin pelkan menoihin kuuluvan musiikin lisaksi myos taman taiteelliset sovellukset. Katolisella liturgisella kirkkomusiikilla on ollut suuri vaikutus koko lansimaisen saveltaiteen kehitykseen. Kohderyhma on usein aikuiset ja vanhukset. Esimerkkina Bachin urkusavellykset.
Hengelliseksi aikuismusiikiksi on kutsuttu musiikkia, joka vastaa sekulaarimusiikissa yleensa
iskelmamusiikkia
. Suuntaus on suosittu
helluntailiikkeissa
, joissa tata musiikkia esitetaan hengellisten tilaisuuksien yhteydessa. Hengellista aikuismusiikkia saestetaan usein
pianolla
, ja musiikin tarkoitus on seka viihdyttaa etta tarjota mahdollisuus hiljentymiseen. Esimerkkina
Viktor Klimenko
.
Hengellinen nuorisomusiikki on tyypillisesti nuorille suunnattua ja nuorten itse esittamaa kristillista populaarimusiikkia, aina
popista
rockiin
ja
hip hopiin
muiden muassa.
[3]
Suomessa termi gospel kattaa hengellisen nuorisomusiikin, vaikka Yhdysvalloissa silla tarkoitetaan afroamerikkalaista
black gospelia
. Yhdysvalloissa
nykyajan kristillinen musiikki
(
Contemporary Christian Music
, CCM) vastaa Suomen gospel-kasitetta. Hengellista nuorisomusiikkia esitetaan niin omissa nuorisotapahtumissaan kuin maallisilla musiikkiklubeilla. Suuntaukset kuten kristillinen rock ovat tyypillisesti protestanttisen kristinuskon ilmioita, vaikka ne ovat laajenneet muihin kirkkokuntiin. Rockmusiikin alueella toimivat yhtyeet ovat usein syntyneet kaantymiskokemusta ja henkilokohtaista uskonratkaisua korostavien piirien ymparille. Esimerkkina 1966 perustettu
Pro Fide
.
[4]
Ylistysmusiikki kasitteena tunnetaan Raamatussa mutta syntyi Suomessa vasta 1980-luvulla tarkoittamaan karismaattisten suuntausten yksinkertaisia, lyhyita hengellisia
yhteislauluja
. Ylistysmusiikki levisi myos Suomen evankelisluterilaisiin seurakuntiin, erityisesti "sanan ja rukouksen iltoihin", ja on verrattavissa kiitos-, katumus- ja ylistysrukoukseen. Ylistysmusiikissa on tietoisesti pyritty paluuseen kristillisen musiikin juurille, psalmeihin, ja enemman hengelliseen kuin musiikilliseen toimintaan. Ilmio on synnyttanyt ylistysryhmia, jotka laulavat yksi- tai kaksiaanisesti ja usein piano-, kitara- tai rytmisoittimilla saestettyna.
[5]
Englanninkielisissa maissa kaytetaan termia worship, ja Contemporary Worhip Music tai Praise and Worship -kasitteet viittaavat erityisesti nykyaikaiseen ylistysmusiikkiin. Suomessa tallaista erottelua ei ole.
Hengellisella lastenmusiikilla pyritaan palvelemaan seurakunnan lapsityon kenttaa ja tukemaan seurakuntien antamaa lasten hengellista kasvatusta. 1900-luvun alkupuolella julkaistut pyhakoululaulukirjat kuvastivat eri heratysliikkeiden ja vapaiden suuntien tiukkaa heratyskristillista, siveellista ja isanmaallista nakemysta lasten ja nuorten kasvatuksessa. Toisen maailmansodan jalkeisia pyhakoululaulukirjoja muutettiin aina ajanhengen mukaan, murtaen vanhoja kasvatusperiaatteita. Vuoden 1986 uudistuksessa virsikirjaan otettiin mukaan hengellisia lasten lauluja. Seurakuntien Lapsityon Keskus on erityisesti vastannut lapsille suunnatusta musiikista Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. 1970-luvun jalkeen alettiin jarjestaa messuja lapsille, koska nuortenmessut olivat saavuttaneet suosiota. Anna-Mari Kaskisen ja
Pekka Simojoen
tekema "Meidan messu" vuonna 1984 on yksi suosituimmista 7-11-vuotiaille suunnatuista lastenmessuista.
[6]
- Palmberg, Christa:
Ylistysmusiikki ? hengellisen musiikin uusi suuntaus
. Helsingin yliopiston taiteiden tutkimuskeskuksen Pro gradu -tutkielma hengellisesta musiikista. Helsinki: Suomen etnomusikologinen seura, 2003. 0780-0703.
- Pajamo, Reijo:
Kirkkomusiikki
. Suomen musiikin historia. Helsinki: WSOY, 2004.
ISBN 951-0-27707-X
.
- ↑
Palmberg:
Hengellinen musiikki
- ↑
Pajamo 2004, s. 11.
- ↑
Brodin, Gereon 1975. Gospel-hakusana. Musiikkisanakirja. Helsinki: Otava.
- ↑
Pajamo 2004, s. 581.
- ↑
Pajamo 2004, s. 585.
- ↑
Pajamo 2004, s. 586.