Helsingin suuri alueliitos tarkoittaa vuonna 1946 tapahtunutta Helsingin alueen laajentamista.

Alueliitoksessa 1. tammikuuta 1946 Helsinkiin liitettiin Helsingin maalaiskunnasta muun muassa Tali , Pitajanmaki , Konala , Pakila , Tuomarinkyla , Suutarila , Pukinmaki , Malmi , Tapanila , Puistola , Viikki , Vartiokyla , Mellunkyla , Herttoniemi , Herttoniemeen tuolloin kuulunut Roihuvuoren alue, Laajasalo ja Santahamina seka osia Kaarelasta , Helsingin pitajan kirkonkylasta ja Tikkurilasta . Lisaksi Helsinkiin liitettiin silloinen Haagan kauppala seka Huopalahden , Kulosaaren ja Oulunkylan kunnat. Huopalahden kuntaan kuuluivat muun muassa Lauttasaari ja Munkkiniemi .

Alueliitosta oli valmisteltu 1920-luvulta saakka. Kaupungin alue kasvoi liitoksessa noin kahdeksankertaiseksi. ^[1] Samalla maalaiskunta menetti suurimmat taajamansa, hallinnollisen keskuksensa (Malmi), kolmanneksen pinta-alastaan ja yli kaksi kolmasosaa asukkaistaan. ^{[1] [2]} Myos Helsingin tuolloinen paalentoasema, Helsinki-Malmin lentoasema , siirtyi maalaiskunnasta Helsingin puolelle.

Vuosaari jai vuoden 1946 alueliitoksessa viela osaksi Helsingin maalaiskuntaa. Vuosaari liitettiin Helsinkiin vasta vuonna 1966.

Asutuksen leviaminen 1900-luvun alussa Helsinkia ymparoivalle maaseudulle johtui kaupungissa vallinneesta asuntopulasta, kehnoista asunto-oloista ja korkeista vuokrista. Varsinkin vahavaraisempia ihmisia muutto esikaupunkiin houkutteli, vaikka asumisen taso siella oli alempi kuin kaupungissa. Useimmissa esikaupungeissa ei ollut hyvakuntoisia katuja, ei vesi- eika viemarijohtoja ja sahko- ja kaasulaitoksen palvelutkaan eivat ulottuneet joka kolkkaan. Vastapainona oli se, etta asuminen esikaupungissa oli halvempaa ja viihtyisampaa. Monia maaseudulta kaupunkiin muuttaneita ihmisia houkutteli myos se, etta esikaupungissa oli mahdollisuus viljella pienta puutarhapalstaa.

Moni sellainenkin helsinkilainen, jolle korkea vuokra ei ollut este kaupungissa asumiselle, halusi muuttaa tilavampaan omakotitaloon esikaupunkiin. Helsingin kunnallispolitiikalle oli ominaista, etta suosittiin yksipuolisesti korkeita kerrostaloja . Yksi- ja kaksikerroksiset asuintalot alkoivat vaistya kaupungista 1880- ja 1890-luvuilla. Poikkeuksina olivat muutamat kaupungin laita-alueet kuten matalasti rakennettu Eira , jolle vahvistettiin asemakaava 1908, seka kaupungin pohjoisosiin rakennetut, muusta kaupunkirakenteesta erillaan sijainneet pientaloalueet kuten Kumpula ja Puu- Kapyla .

Puutarhan ymparoima yhdenperheentalo edusti korkeampaa asumis- ja elintasoa, minka vuoksi sellainen houkutteli varakkaampiakin kaupunkilaisia. Vilkas tonttien kysynta huvilakaupungeissa sai yksityiset yrittajatkin ottamaan asian omakseen. Nain syntyi yrityksia, jotka ostivat maata, jakoivat sen asuntotonteiksi ja myivat tontit halukkaille muuttajille. Nain kaupungin ymparistoon syntyi omakoti- ja huvilayhdyskuntia. ^[3]

Ensimmaisina esikaupunkeina syntyivat Hermanni , Toukola ja Pasila . Esikaupunkien ilmestyminen kaupungin rajoille synnytti ajatuksen luoda kaupunkien ja maalaiskuntien hallinnon valimuoto. Helsingin esikaupunkikysymys johti vuoden 1894 valtiopaivilla tehtyyn aloitteeseen komitean asettamisesta tutkimaan asiaa. Komitea sai mietintonsa valmiiksi 1896. Asetus taajavakisten maalaisyhdyskuntien jarjestamisesta annettiin 15. kesakuuta 1898. Yhdyskuntien mallisaannot laati protokollasihteeri K. J. Stahlberg . Vahitellen syntyi useita taajavakisia yhdyskuntia: Haaga , Oulunkyla , Pakinkyla , Pukinmaki , Kulosaari , Tikkurila , Pasila , Munkkiniemi , Malmi ? Tapaninkyla , Pitajanmaki , Degero , Lauttasaari , Herttuanniemi ja Puodinkyla . ^[4] Naista Pasila kuitenkin liitettiin Helsinkiin jo vuonna 1910, Hermanni ja Toukola jo sita ennen.

Esikaupunkien kasvaessa niiden kunnallisten tehtavien hoito haluttiin jarjestaa siten, etta niista tehtiin itsenaisia kuntia. Huopalahden kunta erotettiin Helsingin maalaiskunnasta 1920, Oulunkylan maalaiskunta 1921 ja Kulosaaren maalaiskunta 1922. Haagan kauppala erosi Huopalahden kunnasta 1923.

Joulukuussa 1917 tehtiin Helsingin maalaiskunnan valtuustossa aloite Malminkylan ja Tapanilankylan muodostamiseksi Malmi?Tapanila-nimiseksi kauppalaksi . Asiaa selviteltiin useita vuosia, mutta se jai ratkaisematta, kun alettiin selvittaa esikaupunkien liittamista Helsinkiin.

Espoon maalaiskunnan alueelle perustettu Kauniaisten kauppala aloitti toimintansa vuoden 1920 alussa. Kauniaisten itsenaistyminen toimi kannustimena, kun Leppavaaran asemanseudun asukkaat ryhtyivat neuvottelemaan eroamisestaan Espoon kunnasta. Aloite itsenaisesta Leppavaarasta ei koskaan johtanut tuloksiin, mutta sekin muodostettiin taajavakiseksi yhdyskunnaksi. Myos itsenaisen Suomenlinnan kunnan perustamista selviteltiin, silla paasaaret jakautuivat kahteen kuntaan, Helsingin kaupunkiin ja Helsingin maalaiskuntaan, rajan kulkiessa Kuninkaansalmen kautta. Tamakaan selvitystyo ei johtanut tuloksiin. ^[5]

Esikaupunkien kaupunkilaiselinkeinojen varassa elava vaesto oli asettunut asumaan maanviljelijoiden asunsijoille. Vuonna 1930 esikaupungeissa asui 35 344 henkiloa ja niissa oli 5 916 rakennettua kiinteistoa . Helsingin omistuksessa oli 5 173 hehtaaria esikaupunkien maata.

Esikaupunkien asukkaiden tarpeet ja harrastukset poikkesivat suuresti maanviljelijavaeston tarpeista ja harrastuksista. Kaupungin talouspiiriin kuuluvien eri osien keskittamista saman kunnan hallintaan pidettiin monessa suhteessa valttamattomana. Tama ilmeni erityisesti asemakaavoituksessa ja rakennustoiminnassa. Haluttiin, etta asutuksen laajeneminen tapahtui keskitetyn johdon alaisena ja siten, ettei rakentaminen muodostu esteeksi jarjestetyn asutuksen kehittymiselle. Ei myoskaan haluttu, etta esikaupunkeihin vakiintuu kaupunkia alempi elin- ja asumistaso.

Muutamat esikaupungit kuten Kulosaari ja Munkkiniemi olivat lahinna varakkaiden asuntoalueita, mutta useimmissa muissa asukkaiden keskimaarainen tulotaso oli alempi kuin itse kaupungissa. Vuoden 1930 vaestolaskennan mukaan 6 100 esikaupunkialueen asukasta kavi Helsingissa toissa. Tama oli 33 prosenttia esikaupunkien tyontekijoiden maarasta. He tyoskentelivat pienipalkkaisissa toissa ja he olivat muuttaneet esikaupunkeihin halvempien elinkustannusten, erityisesti asumiskustannusten houkuttelemina. Kaupunkivaestoon verrattuna heista oli suurempi osa perheellisia ja useampilapsisia. Esikaupunkien vaesto oli taloussuhdanteiden vaihtelulle tuntuvasti alttiimpia kuin varsinainen kaupunkivaesto. Pulakausina he joutuivat kaupunkilaisia nopeammin tyottomiksi ja julkisen huollon piiriin.

Esikaupunkien huoltomenot kuten koyhainhoito, lastensuojelu, sairaanhoito ja tyottomyyshuolto rasittivat kuntia kaupunkikuntaa enemman, silla kaupungeilla oli laajempi verotuspohja. Epasuhta huoltomenojen ja verotuspohjan valilla karjistyi pula-aikoina, jolloin huoltomenot kasvoivat ja verotetut tulot laskivat. ^[6]

Helsingin maalaiskunta oli kaupungin ympariston kunnista se, jonka oloja esikaupunkiasutus oli eniten muuttanut. Esikaupunkien vaesto oli kunnassa selvana enemmistona ja valtuuston 41 jasenesta vain 10 edusti varsinaista maanviljelijavaestoa. Maalaiskunta ei enaa ollut maanviljelijoiden itsehallintoyhdyskunta. Viljelijat valittivat, etta esikaupunkivaesto rasitti kunnan taloutta. Esimerkiksi 1932 koyhainhoidon osuus kunnan saamista verotuloista oli 42,8 prosenttia. Vuonna 1934 koyhainhoidon ja varatoiden menot olivat 49,5 % menojen loppusummasta. ^[7]

Maalaiskunnan taloudellinen asema ei sallinut varojen kayttamista esikaupunkien erikoistarpeisiin. Kunta myos laiminloi esikaupunkien olojen jarjestelya. ^[8]

Helsingin maalaiskunta piti kunnassa olevia koyhien tyolaisten asuttamia esikaupunkialueita uhkana taloudelleen. Se teki 1919 valtioneuvostolle esityksen, etta esikaupungit liitettaisiin Helsinkiin. Asiaa edisti myos se, etta Helsinki oli aloittanut 1917 maanostot Pukinmaesta, Tuomarinkylasta ja Pakilasta. Maanhankinta jatkui 1920- ja 1930-luvuilla.

Helsingin kaupunginvaltuusto asetti 1920 viisijasenisen valtuuskunnan selvittelemaan lahialueiden liittamista kaupunkiin. Valtuuskunta neuvotteli myos ymparistokuntien valtuustojen edustajien kanssa liitosalueen sopivista rajoista. Valtuuskunta kokosi laajan aineiston, mutta sen tyo pysahtyi 1923 johtamatta lopulliseen ehdotukseen.

Valtioneuvosto paatti 1928 keskittaa selvitystyon yhdelle henkilolle. Selvitysmieheksi valittiin kunnallisen keskustoimiston johtaja ja Suomen kaupunkiliiton sihteeri, maisteri Yrjo Harvia . Laaja mietinto valmistui 1936 kahtena osana ja lausuntoja sisaltava kolmas osa ilmestyi 1940.

Liitosten edellytyksena oli sopiva lainsaadanto. Vuonna 1925 saadettiin kunnallisen jaotuksen muutoksia koskeva laki ja laki maan siirtamisesta kameraalisessa suhteessa hallinnollisesta tai oikeudellisesta alueesta toiseen. Vuoden 1931 kaupunkien asemakaavalaki antoi kaupunkikunnille valtuudet saannostella esikaupunkiasutusta yksityisella maalla. Samana vuonna vahvistettiin uusi laki taajavakisista yhdyskunnista maaseudulla. ^[9]

Helsingin kaupunginhallitus antoi kesakuussa 1939 liittoasiassa lausuntonsa, johon kaupunginvaltuusto yhtyi. Kaupunki piti tarkeimpana asiana saada yhdistetyksi itseensa ne alueet, joissa kaupunki omisti huomattavia maa-alueita. ^[10]

Kaupunginhallitus paatti maaliskuussa 1940 kiirehtia liittosasiaa niin, etta se tapahtuisi vuoden 1941 alusta. Syyna kiirehtimiseen oli se, etta Suomi luovutti Neuvostoliitolle laajoja maa-alueita Moskovan rauhassa. Helsinki halusi sijoittaa luovutettujen alueiden asukkaita kaupungin omistamille maille ymparistokuntiin, silla kaupungissa ei ollut vapaata rakentamiseen soveltuvaa maata. ^[11] Kiirehtiminen ei auttanut, vaan liitos toteutui vasta jatkosodan jalkeen.

Harvian vuonna 1936 laatiman ehdotuksen mukaan Helsinkiin olisi liitetty myos Espoon itaisin osa, muun muassa Leppavaara. Talta osin liitos ei kuitenkaan toteutunut.

Ennen liitosta muodostuneiden esikaupunkien lisaksi liitosalueella oli paljon silloin viela rakentamattomia alueita. Seuranneiden vuosikymmenien aikana sinne alettiin rakentaa suuri joukko lahiota , samoin kuin myos Espooseen ja Vantaan jaljelle jaaneelle alueellekin.

• Helsingin alueellinen laajeneminen

• Yrjo Harvia: Helsingin esikaupunkiliitos . Kolme osaa. Helsingin kaupunki 1936?1940
  • http://www.hel.fi/static/tieke/digitoidut_asiakirjat/helsingin_esikaupunkiliitos/
• John E. Roos: Haagan kauppalan historia , Helsinki 1950

• Valtioneuvoston paatos 707/1944 Wikiaineistossa.
• Pirjo Kivisto: Alueliitokset ovat nakertaneet Vantaata kuin hiiri juustoa
• Kulosaari - Helsingin 42. kaupunginosa