Heinrich Heine

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heinrich Heine
Heine Moritz Daniel Oppenheimin maalaamana vuonna 1831.
Heine Moritz Daniel Oppenheimin maalaamana vuonna 1831.
Henkilotiedot
Syntynyt 13. joulukuuta 1797
Dusseldorf , Preussin kuningaskunta
Kuollut 17. helmikuuta 1856  (58 vuotta)
Pariisi , Ranska
Ammatti runoilija
Kirjailija
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Loyda lisaa kirjailijoita Kirjallisuuden teemasivulta

Christian Johann Heinrich Heine (alk. Chaim Harry Heine ; 13. joulukuuta 1797 Dusseldorf ? 17. helmikuuta 1856 Pariisi , Ranska [1] ) oli 1800-luvun merkittavimpia saksalaisia runoilijoita .

Heine syntyi juutalaisperheeseen Dusseldorfissa . Han opiskeli Berliinissa ja tyoskenteli sen jalkeen Italiassa, Berliinissa ja Potsdamissa. Vuodesta 1831 Heine asui Pariisissa [2] . Heine vietti boheemia elamaa eraalta rikkaalta sukulaiselta saamansa varallisuuden turvin. [3]

Dusseldorfin kaupunki jakaa joka toinen vuosi arvostetun Heinrich Heine -palkinnon , jonka arvo on 50 000 euroa. [4]

Tuotanto ja ajattelu

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Heinen ensimmaiset runokokoelmat Intermezzo (1823) ja Heimkehr (1824) kuvastavat toivotonta, intohimoista rakkautta, mutta myos hanen kiintymystaan Pohjanmeren luontoon teoksessa Die Nordsee (1827), joka on Laulujen kirjan jalkimmainen osa. Hanen maineensa perustuu kuitenkin neliosaiseen teokseen Reisebilder (1826?1831), jossa proosa ja runo vuorottelevat impressionistisella tavalla. Alkuaan Heine piti ihanteenaan Goethea , mutta kritisoi tata myohemmin epatodellisen ylevasta kauneuden tavoittelusta. Heinen mielesta runoilijan on tultava alas tornistaan ja puolustettava ihmisten vapautta. lahde?

Vuonna 1836 Heine julkaisi Pariisissa esseeteoksen Romantiikan koulu . Kirja oli vastine Madame de Staelin kirjalle De l’Allemagne , joka Heinen mielesta ihaili liikaa saksalaista romantiikkaa. Heine arvosteli teoksessa romantiikkaan han mukaansa liittyvaa konservatiivisuutta, nationalismia, katolista uskonnollisuutta seka keskiaikaista mystiikkaa. [5]

Heine oli Pariisin-vuosinaan mukana saintsimonistisessa tyovaenluokan vapautta ajavassa liikkeessa mutta irrottautui siita petyttyaan vuoden 1848 vallankumouksiin . Heine arveli tuolloin, etta kommunismi saattaisi muodostua tuhoisaksi taiteelle ja kauneuden palvonnalle. Samana vuonna han halvaantui ja luopui politiikasta. Viimeisina vuosinaan han luopui myos vapaa-ajattelusta ja palasi Raamatun Jumalan luo. Talta ajalta on hanen lyyrinen runokokoelmansa Romanzero (1851), jossa on viela piikittelyja entisista vastustajista. [6]

Heinen tuotanto on nykyajan lukijalle helposti lahestyttavaa, koska teksteissa on nykyajalle tyypillista varauksellisuutta: teoksissa ei heittaydyta valittomaan tunnelmointiin. Tekstin tunnetilat eivat ole yksiselitteisia eivatka itseriittoisia. Heine tunnetaankin niin sanotun romanttisen ironian kayttamisesta. Siina luodaan ensin tunnelma, mutta lopuksi se tietoisesti rikotaan. [6]

Saveltaja Robert Schumann on saveltanyt lukuisia liedeja Heinen teksteihin. Laulusarjat Dichterliebe ja Liederkreis ovat nykyisinkin tunnetuimpia lauluteoksia. [7]

Heinelta on peraisin tunnettu sitaatti : [8]

” Se oli vasta alkusoittoa ? missa poltetaan kirjoja, poltetaan lopulta myos ihmisia. ”

– Heinrich Heinen naytelmasta Almansor (1821)

Suomennettuja teoksia

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  • Runoelmia, suom. Oskar Uotila, G. W. Edlund 1887 (ladattavissa Projekt Runebergista ja Projekti Lonnrotista)
  • Saksanmaa: Talvinen tarina ( Deutschland. Ein Wintermarchen , 1844). Suomentanut Otto Manninen 1904
  • Valikoima runoelmia, suom. Valter Juva, Yrjo Weilin 1905 (ladattavissa Projekt Runebergista)
  • Aikarunoja, suom. Hilja Liinamaa, Kyminlaakson tyovaen sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta r. l. 1910 (ladattavissa Projekt Runebergista)
  • Laulujen kirja ( Buch der Lieder , 1827). Suomentanut Valter Juva 1917 valikoima tekijan eri kokoelmista
  • Laulujen kirja ( Buch der Lieder , 1827). Suomentanut Yrjo Jylha 1937 valikoima kokoelmista "Laulujen kirja" ja "Uusia runoja"
  • Herra von Schnabelewopskin muistelmat ( Aus den Memoiren des Herren von Schnabelewopski , 1834). Suomentanut Amira Al Bayaty 2006
  • Firenzen oita ( Florentinische Nachte , 1836). Suomentanut Amira Al Bayaty 2006
  • Romantiikan koulu ( Die romantische Schule, . Suomentanut Jarkko S. Tuusvuori. Niin & nain 20121834) ISBN 978-952-5503-50-0

Lahteet

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  1. ↑ Eberhard Galley, Heine, Christian Johann Heinrich (bis 1825 Harry), Deutsche Biographie. Viitattu 11.6.2023 (saksaksi)
  2. ↑ Heinrich Heine. Borga Tidning , 12.04.1856, nro 15, s. 2-3. Kansalliskirjasto . Viitattu 21.07.2015.
  3. ↑ Petri Liukkonen: Heinrich Heine . Authors' Calendar. Web Archive 2019. (englanniksi)
  4. ↑ Der Heine-Preis der Landeshauptstadt Dusseldorf Dusseldorf.de. Viitattu 11.6.2023 (saksaksi)
  5. ↑ Jarkko Tontti: Klassikkonalvintaa . Kiiltomato.net. Viitattu 18.6.2022.
  6. ↑ a b Otavan suuri Ensyklopedia, 3. osa (Ha?ek-juuri) , s. 1673?1675, art. Heine, Heinrich. Otava, 1978. ISBN 951-1-02232-6 .
  7. ↑ Robert Schumann . Britannica.com. Viitattu 1.7.2020.
  8. ↑ Yritan selvittaa, kuka on alkujaan suomentanut ... Kirjastot.fi. 27.2.2021. siyViitattu 11.6.2023

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Kansainvaliset
Kansalliset
Taiteenala
Henkilot
Muut
Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Heinrich_Heine&oldid=21795114 ”