Hans Beimler

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hans Beimler ja taistelevia kansainvalisten prikaatien sotilaita itasaksalaisessa postimerkissa.

Hans Beimler ( 2. heinakuuta 1895 Munchen ? 1. joulukuuta 1936 Madrid ) [1] oli Saksan kommunistisen puolueen edustaja Weimarin tasavallan parlamentissa. Han joutui Dachaun keskitysleirille huhtikuussa 1933 mutta paasi pakoon sielta kuristettuaan vartijansa ja otettuaan taman univormun. Beimler on tiettavasti ainoa keskitysleirivanki, jonka onnistui paeta Dachausta niin, ettei hanta saatu kiinni. [2]

Beimler osallistui Espanjan sisallissotaan kansainvalisissa prikaateissa . Han kaatui Madridin piirityksen alkuvaiheessa kaydyssa taistelussa joulukuussa 1936. Ernst Busch teki hanesta laulun, josta tuli tunnettu tasavaltalaisten keskuudessa. Ita-Berliinissa oli Hans Beimlerin mukaan nimetty katu, jonka nykyinen nimi on Otto-Braun-Straße sosiaalidemokraatti Otto Braunin mukaan. Saksan demokraattisessa tasavallassa nimettiin hanen mukaansa paljon muitakin katuja, tehtaita, kouluja, laivoja jne. Nykyisin niista on jaljella kadunnimia esimerkiksi Leipzigissa ja Cottbusissa mutta myos lannen puolella Munchenissa . lahde?

Beimler haudattiin Barcelonaan Montjuicin hautausmaalle [1] suuren saattojoukon lasna ollessa. [3]

Hans Beimlerin pojanpoika Hans Anthony Beimler on yhdysvaltalainen televisiokasikirjoittaja, joka on tyoskennellyt muun muassa Star Trek: Deep Space Nine -sarjan tuotannossa. lahde?

Teokset [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Im Morderlager Dachau . Koln: PapyRossa Verlag, 2012 (julkaistu alun perin Moskovassa 1933). ISBN 978-389-438-480-7 .

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]