Tama artikkeli kertoo Britannian kuninkaallisen laivaston A-luokan havittajasta. Sanan muita merkityksia on
tasmennyssivulla
.
HMS Active
(
viirinumero
H14) oli
Britannian kuninkaallisen laivaston
vuonna 1930 palvelukseenotettu
A-luokan havittaja
, joka tilattiin osana vuoden 1927 laivasto-ohjelmaa. Se palveli uransa alun paaosin Valimerella.
Toisen maailmansodan
alussa se sijoitettiin saattueiden suojaamistehtaviin. Alus liitettiin kesakuussa 1940 Gibraltarille perustettuun
Force H:hon
, jossa se jatkoi palvelustaan saattueiden suojana. Alus oli muun muassa osallisena neljan sukellusveneen upottamisessa. Sodan paatyttya se sijoitettiin reserviin ja myytiin romutettavaksi vuonna 1947.
Alus tilattiin 6. maaliskuuta 1928 Hawthorn Leslien telakalta Hebburnista osana
vuoden 1927 laivasto-ohjelmaa
ja sen koli laskettiin viela samana vuonna 10. heinakuuta. Alus laskettiin vesille 9. heinakuuta 1929 ja se valmistui telakalta 9. helmikuuta 1930, ja se otettiin laivaston palvelukseen 10. huhtikuuta.
[1]
Palvelukseen otettaessa alus liitettiin
Valimeren laivaston
3. havittajalaivueeseen. Koulutusjakson jalkeen alus saapui 18. kesakuuta 1930
Maltalle
yhdeksaksi kuukaudeksi, minka jalkeen se palasi 18. maaliskuuta 1931 Portsmouthin telakalle huoltoa ja muutostoita varten. Alus palasi 30. kesakuuta laivueeseensa Valimerelle. Alus kolaroi 4. huhtikuuta 1932
Saint-Tropez’n
edustalla sisaraluksensa
HMS Achatesin
kanssa, ja se joutui palaamaan Maltalle korjattavaksi. Kahdeksantoista vuorokautta kestaneiden korjausten jalkeen alus palasi palvelukseen.
[2]
Valimerella aluksen palvelus jatkui seuraavat viisi vuotta lukuun ottamatta huollossa vietettyja aikoja
[3]
, kuten Portsmouthin telakalla 1. syyskuuta ? 16. joulukuuta 1932 ja 1. toukokuuta ? 29. kesakuuta 1934. Alus partioi Palestiinan rannikolla kesakuussa 1936 alueen mellakoinnin vuoksi ja
Espanjan sisallissodan
aikana Espanjan rannikolla kesakuusta 1936 tammikuuhun 1937.
[2]
Komentaja R. St. A. Mallesonin paallikkyydessa alus lahti maanantaina 15. helmikuuta 1937 Valettan Grand Harbourista 3. havittalaivueen mukana kolmipaivaisiin sotaharjoituksiin. Merenkaynti oli kovaa edellisen yon Gregale-myrskyn jalkeen. Seuraavana paivana kello 11 laivue eteni Hurdin matalikolla (
35°55′N
,
14°49′E
) jonossa risteilija
HMS Galatean
perassa noin 25 solmun nopeudella ja
HMS Antelope
(komentajakapteeni H. G. Graham) seurasi erillaan osastoa.
HMS Activen
, jonka perassa oli
HMS Worcester
(komentajakapteeni W. R. Marshall), yritti ajaa
HMS Antelopen
keulan editse, kun perasin jumittui. Alus pyorahti 180 astetta tormaten takanaan olevaan
Worcesteriin
. Tormays palautti
Activen
alkuperaiseen suuntaansa ja se tormasi
HMS Antelopeen
. Onneksi vain sivuuttaen kylkien hipoessa toisiaan.
HMS Hood
hinasi
Worcesterin
Valettaan peraedella, koska iso pala sen keulasta oli irronnut.
Antilopen
polttoainesailio vuoti ja
Activen
keula oli vaurioitunut, mutta alukset kykenivat palaamaan omin avuin satamaan.
[4]
Pahojen vaurioiden korjaaminen kesti Maltan telakalla aina 1. kesakuuta saakka. Aluksen palattua palvelukseen se siirrettiin 2. havittajalaivueeseen, jossa se korvasi Espanjan rannikolla miinaan ajaneen
Hunterin
. Alus palveli laivueessa kuusitoista kuukautta lukuun ottamatta aikaa telakalla 29. marraskuuta 1937 ? 12. tammikuuta 1938 Maltalla.
[2]
Alus siirrettiin 8. lokakuuta 1938 Maltalla reserviin, josta se palasi palvelukseen sodan uhan vuoksi 22. huhtikuuta 1939 osaksi Gibraltarin laivastotukikohtaa
[5]
.
Alus maarattiin syyskuussa
Gibraltarille
sijoitettuun 13. havittajalaivueeseen, jonka mukana se aloitti 3. syyskuuta merenkulunvalvonnan ja saattueiden suojaamisen. Alus siirrettiin 24. lokakuuta telakalle Gibraltarilla, mista se palasi laivueeseensa 1. joulukuuta.
[6]
[2]
Gibraltarilla alus liittyi
HMS Wishartin
kanssa
Liverpooliin
matkanneeseen saattueeseen HG13F. Suojaus erkani 3. tammikuuta 1940 saattueesta siirrettyaan suojaustehtavan
HMS Veteranille
ja
HMS Wandererille
, minka jalkeen ne palasivat Gibraltarille.
Active
liittyi 21. tammikuuta
HMS Whitehallin
kanssa 42 aluksen saattueen HG16(F) suojaksi. Ne erkanivat saattueesta 28. tammikuuta, palaten Gibraltarille ja jattaen vastuun loppumatkasta edellisena paivana Britteinsaarilta saapuneille aluksille. Alus liittyi 9. helmikuuta Ranskan merivoimien havittajien
Valmyn
ja
Vikingsin
kanssa saattueeseen HG18, josta se erkani 10. helmikuuta palaten Gibraltarille.
[7]
[6]
Alus liittyi 17. helmikuuta
HMS Bidefordin
,
HMS Leithin
ja
HMS Versatilen
kanssa Gibraltarille matkanneen saattueen OG18F suojaksi ja se vapautui tehtavasta saattueen saavuttua Gibraltarille. Alus liittyi 22. helmikuuta Atlantilla saattueeseen OG18 suojaten sen loppumatkan Gibraltarille, jossa tehtava paattyi. 4. maaliskuuta se suojasi
HMS Veloxin
,
HMS Videtten
ja
HMS Vimyn
kanssa Liverpooliin lahtenytta saattuetta HG21, josta se erkani 6. maaliskuuta liittyakseen
Tigren
ja
Vikingsin
suojaamaan Gibraltarille saapuvaan saattueeseen OG22F. Alus suojasi 9. maaliskuuta samojen alusten kanssa Liverpooliin lahtenytta saattuetta HG22F, josta se erkani suojaustehtavan Britteinsaarilta saapuneille aluksille luovutettuaan palaten takaisin Gibraltarille. Se jatkoi paikallissaattueiden suojaamista huhti?toukokuun.
[6]
Active
liitettiin kesakuussa 1940 osaksi perusteilla olevaa
Force H:ta
, jonka tukikohdaksi oli maaratty Gibraltar. Force H:n mukana alus otti 3. heinakuuta osaa
Ranskan laivaston
upottamiseen
Mers-el-Kebirissa
(
operaatio Catapult
).
[6]
Alus siirrettiin elokuussa Kotilaivaston 12. risteilijaviirikkoon suojaamaan lantisen reitin saattueita. Se irrotettiin 29. elokuuta viirikosta suojaamaan 1. miinalaivuetta taydennettaessa Pohjanmeren pohjoisreunan miinasulkua (operaatio SN14). Alus oli laivueensa mukana syyskuussa sukellusveneidentorjunnassa ja lokakuussa suojaamassa joukkojenkuljetussaattueita.
[6]
Se suojasi 7. lokakuuta
Clydesta
lahtenytta saattuetta WS3F (seitseman matkustaja-alusta, 13 000 matkustajaa, 18 solmua)
Freetowniin
. Alus erkani 12. lokakuuta saattueesta ja palasi Clydeen. Alus suojasi marraskuussa saattuetta HX83.
[6]
Active
pelasti 39 henkiinjaanytta brittilaiselta kauppalaivalta
Diplomatilta
, jonka
Saksan laivaston
sukellusvene
U-104
oli torpedoinut 27. marraskuuta 1940 (
55°42′N
,
11°37′W
).
[8]
Alus siirrettiin marraskuussa telakalle
Liverpooliin
, josta se palasi maaliskuussa 1941. Se liitettiin palvelukseen palattuaan Kotilaivaston 3. havittajalaivueeseen sukellusveneiden torjuntaan,
[6]
ja se osallistui 23. maaliskuuta osana Kotilaivastoa Saksan laivaston
taistelulaiva
Bismarckin
etsimiseen Pohjois-Atlantilta.
[6]
Active
maarattiin 16. elokuuta 1941 suojaamaan ensimmaista Neuvostoliittoon matkannutta
Jaameren saattuetta
(
operaatio Dervish
), joka lahti matkaan 21. elokuuta
Hvalfjorðurista
Islannista ja saapui kymmenen paivaa myohemmin
Arkangeliin
.
[9]
Alus liittyi 28. syyskuuta Arkangelista kotimaahan palaavaan saattueeseen QP1. Se maarattiin 5. lokakuuta hinaamaan vaurioitunut troolari
Akureyriin
Islantiin, jonne ne saapuivat 10. lokakuuta, ja taman jalkeen
Active
aloitti purjehduksen
Scapa Flow’hun
.
[10]
Alus siirrettiin 20. lokakuuta telakalle, jossa ollessaan se maarattiin Force H:hon. Se palasi palvelukseen joulukuussa koeajojen paatyttya ja aloitti matkan Gibraltarille liittyakseen 38. havittajaviirikkoon. Gibraltarille sijoitettuna se suojasi saattueita, kunnes se maarattiin helmikuussa palaamaan Clydeen. Alus liittyi 16. helmikuuta
saattueeseen WS16
, josta se erkani 21. helmikuuta suojatakseen lentotukialusosaston matkan Gibraltarille.
[6]
Operaatio Spotter I:n suojaksi alus maarattiin 27. helmikuuta. Operaatio kuitenkin peruutettiin seuraavana paivana, mutta toteutettiin lopulta 6. maaliskuuta nimella Spotter II.
[6]
Active
maarattiin osallistumaan Madagaskarin maihinnousuun (
operaatio Ironclad
), minka vuoksi sen tuli siirtya Freetowniin. Alus liittyi 1. huhtikuuta 1942 matkalla Freetowniin olleeseen
saattueeseen WS17
, josta siirrettiin joukkoja Madagaskarin maihinnousua varten
Durbaniin
. Alus erkani saattueesta 6. huhtikuuta sen saavuttua Freetowniin
[6]
ja liittyi 9. huhtikuuta saattueeseen WS17A, jonka mukana se saapui 18. huhtikuuta
Kapkaupunkiin
ja edelleen 22. huhtikuuta Durbaniin.
[6]
Alus siirrettiin 7. toukokuuta sukellusveneiden torjuntaan maihinnousualueen suojaamiseksi. Se osallistui 8. huhtikuuta
Vichyn Ranskan
sukellusveneen
Mongen
upottamiseen, joka oli pyrkinyt upottamaan lentotukialuksen.
Active
jatkoi elokuuhun saattuetehtavissa Intian valtamerella, kunnes se maarattiin osallistumaan Madagaskarin valtaamiseen (operaatio Stream).
[6]
Active
liitettiin Force M:n 3. havittajaviirikkoon, joka suojasi 9. syyskuuta Force M:n aluksia ja
Majungan
maihinnousualuetta. Alus palasi 30. syyskuuta saattueiden suojaamiseen, jolloin se samalla vapautettiin operaatiosta.
[6]
Alus siirrettiin lokakuun alussa
Kapkaupunkiin
, koska vihollisen sukellusvenetoiminta oli lisaantynyt alueella huolestuttavasti. Se upotti 8. lokakuuta 1942 lahella Kapkaupunkia syvyyspommein
U-179:n
(
33°28′S
,
17°05′E
). Ennen upotusta
Active
oli poiminut meresta 98 henkiinjaanytta sukellusveneen ainoalta uhrilta brittilaiselta kauppalaivalta
City of Athensilta
.
[8]
11. lokakuuta alus pelasti 23 henkiinjaanytta sukellusvene
U-159:n
pari paivaa aiemmin torpedoimalta (
35°47′S
,
14°34′E
) amerikkalaiselta kauppalaivalta
Coloradanilta
.
[8]
Active
jatkoi marras- ja joulukuun sukellusveneidentorjuntatehtavissa Kapkaupungissa, kunnes se maarattiin palaamaan Englantiin huollettavaksi.
[6]
Tammikuussa 1943
Active
palasi huoltoja varten Britteinsaarille. Aluksen palattua palvelukseen toukokuussa se maarattiin liittymaan Gibraltarilla 13. havittajalaivueeseen. Se liittyi yhdistetyn saattueen WS30/KMS15 suojaukseksi. Alus osallistui 23. toukokuuta 1943
Azoreilta
koilliseen
Italian laivaston
sukellusveneen
Leonardo Da Vincin
upottamiseen
[8]
. Saattue KMS15 erkani 25. toukokuuta osastosta suunnaten Gibraltarille, jolloin
Active
liittyi saattueeseen.
[6]
Gibraltarille saavuttuaan alus aloitti saattuepalveluksen. Se osallistui 2. marraskuuta syvyyspommein
Tangerin
lahistolla sukellusvene
U-340:n
(
35°33′N
,
06°37′W
) upottamiseen
[8]
.
[6]
Active
palveli Valimerella saattuepalveluksessa seka sukellusveneentorjuntatehtavissa, kunnes se maarattiin syyskuussa 1944 siirtymaan Hang Watersiin rannikkosaattueiden suojaksi. Alus siirtyi edelleen lokakuussa Portsmouthiin 1. havittajalaivueen johtoalukseksi, ja marraskuussa se maarattiin siirtymaan itaiselle Valimerelle, minka vuoksi se siirrettiin telakalle huollettavaksi ennen siirtoa.
[6]
Alus siirtyi tammikuussa 1945 huollosta palattuaan
Aleksandriaan
, jossa se liitettiin 3. havittajalaivueeseen. Se tuki maaoperaatioita itaisen ja keskisen Valimeren alueella. Se valtasi muun muassa maihinnousualuksen 28. helmikuuta keskisella Valimerella.
Active
jatkoi maalis?huhtikuun saattueiden suojaamista, ja lisaksi se tuki
Egeanmeren
alueen operaatioita. Aluksen kannella
Symissa
allekirjoitettiin alueen saksalaisten joukkojen antautumisasiakirja. Alus siirtyi kesakuussa Gibraltarille, jossa se jatkoi saattuetehtavissa sodan loppuun saakka.
[6]
Sotatoimien paatyttya
Active
palasi syyskuussa 1945 Englantiin, jossa se sijoitettiin reserviin Barrow’ssa. Alusta kaytettiin maalilaivana 1946 ennen sen sijoittamista poistolistalle. Alus myytiin romutettavaksi 20. toukokuuta 1947
BISCOlle
, joka siirsi aluksen West Scotland Shipbreakersille romutettavaksi. Se hinattiin 7. heinakuuta romutettavaksi romuttajan telakalle
Trooniin
Skotlantiin.
[8]
[6]
- Errol Concanon Lloyd Turner (1. toukokuuta 1939 ? helmikuu 1941)
[11]
- Michael Wilfred Tomkinson (helmikuu 1941 ? 1. tammikuuta 1943)
[12]
- Peter Gordon Merriman (1. tammikuuta 1943 ? 9. lokakuuta 1944)
[13]
- John Pringle (9. lokakuuta ? marraskuu 1944)
[14]
- John Aylmer McClure (marraskuu 1944 ? )
[15]
- English, John:
Amazon to Ivanhoe ? British Standard Destroyers of the 1930s
. Kendal: World Ship Society, 1993.
ISBN 0-905617-64-9
.
(englanniksi)
- Whitley, M. J.:
Destroyers of World War Two ? an international encyclopedia
. Lontoo: Arms and Armour, 1988.
ISBN 0-85368-910-5
.
(englanniksi)
- Gardiner, Robert (toim.):
Conway's All the World's Fighting Ships 1922?1946
. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987.
ISBN 0-85177-146-7
.
(englanniksi)
- Levy, James P.:
The Royal Navy's Home Fleet in World War II
. New York: Palgrave macmillan, 2003.
ISBN 1-4039-1773-6
.
(englanniksi)
- Woodman, Richard:
Arctic Convoys 1941-1945
. South Yorkshire, Englanti: Pen & Sword Maritime, 2007.
ISBN 1-84415-611-7
.
(englanniksi)
- Williams, M. W.: Warship Gallery: Anatomy of an Accident.
Conway's Warship
, 2010, XXXII. vsk, s. 205?208. Lontoo: Conway Publishing.
(englanniksi)
- ↑
Whitley, M. J. s. 99?100
- ↑
a
b
c
d
English, John s. 20
- ↑
Whitley, M. J. s. 100
- ↑
Williams, M. W. s. 206
- ↑
Sturtivant, Ray & Ballance, Theo s. 391
- ↑
a
b
c
d
e
f
g
h
i
j
k
l
m
n
o
p
q
r
s
t
navalhistory.net - HMS Active
- ↑
Warsailors.com ? HG 18
- ↑
a
b
c
d
e
f
Uboat-net - HMS Active
- ↑
Woodman, Richard s. 37
- ↑
Woodman, Richard s. 42?43
- ↑
uboat.net? Errol Concanon Lloyd Turner, RN
- ↑
unithistories.com ? T
- ↑
uboat.net ? Peter Gordon Merriman, RN
- ↑
unithistories.com ? P2
- ↑
unithistories.com ? M2