H-mollimessu ( BWV 232) on Johann Sebastian Bachin uran loppupuolen suurteos. Hyvin monet messun osat ovat parodioita Bachin aikaisemmista teoksista, uudelleen sovitettuna ja yhdistettyna. H-mollimessu sisaltaa Bachin saveltamaa musiikkia lahes kahdenkymmenenviiden vuoden ajalta ja siina on valtava tyylien kirjo. Teoksessa yhdistyy jo lahes galantti kepeys raskaan hartaaseen renessanssikuoromusiikkiin seka fuugaan ja italialaiseen konserttotyyliin . ^[1] Kaikista Bachin teoksista h-mollimessu jakaa ehka voimakkaimmin mielipiteita. Jotkut musiikkitieteilijat ja saveltajat, esimerkiksi Carl Friedrich Zelter katsovat sen olevan ”luultavasti suurin musiikkitaideteos, minka maailma on milloinkaan nahnyt” ^[2] , kun taas toiset, jotka arvostavat tyylin yhtenaisyytta, katsovat sen haviavan vertailussa esimerkiksi Bachin Matteus-passiolle . ^[1]

Bach oli aikaisemmin, vuosien 1735 ja 1740 valisena aikana, saveltanyt nelja huomattavasti lyhyempaa messua (BWV 233?236), joista suurin osa oli ilmeisesti savelletty Dresdenin hovia ja sen hallitsijaa vaaliruhtinas Fredrik August II:ta varten osoitukseksi hovisaveltajan ahkeruudesta. Tata nakemysta tukee se, etta Dresdenin kirjoissa Bach oli merkitty nimenomaan kirkkomusiikin saveltajaksi. Toisin kuin edeltavia messuja, h-mollimessua ei ollut tarkoitettu jumalanpalveluksissa esitettavaksi. Teoksen saveltaminen ei perustunut mihinkaan tilaukseen, ja on hankala kuvitella sille mitaan sopivaa kayttotarkoitusta aikansa virallisissa kirkonmenoissa. ^[3]

Monien muiden teostensa tavoin Bach ei saveltanyt h-mollimessua yhdella kertaa, vaan han savelsi ensimmaiset jaksot, Glorian ja Kyrien , jo vuonna 1733. ^[4] Ne muodostavat itsenaisen teoksen BWV ${\displaystyle 232^{I}}$, jonka Bach lahetti Dresdenin hoviin hakiessaan sielta hovisaveltajan arvonimea vuonna 1733. ^[3] Kyrie - ja Gloria -osat esitettiin ensimmaisen kerran Fredrik August II:n Puolan kuninkaaksi kruunaamisen yhteydessa vuonna 1733. ^[5]

Messun muiden osien valmistumisajat eivat ole tarkkaan tiedossa. Joidenkin tutkijoiden mukaan messun credo , jonka Bach nimesi Symbolum Nicenumiksi eli Nikean uskontunnustukseksi , savellettiin vuosien 1742?1745 valisena aikana, kun taas toiset ovat sita mielta, etta se on savelletty jo vuonna 1732. Messun muut osat on savelletty todennakoisesti 1740-luvun loppupuolella. ^[5] Bach viimeisteli messun viimeisena elinvuotenaan, vuonna 1749. Tuolloin savelletyt osat on kirjoitettu alkuperaiseen kasikirjoitukseen epavakaalla kadella, mika johtunee saveltajan sairauksista. ^[6]

Johann Sebastian Bachin kuoltua teoksen kasikirjoitus jai hanen pojalleen Carl Philipp Emanuelille, joka tiettavasti esitteli sita lukuisille oppineille ja kerailijoille. Han myos esitti siita osia: ainakin Symbolum Nicenumin hyvantekevaisyyskonsertissa Hampurissa vuonna 1786. 1800-luvun alussa ainakin Johann Nikolaus Forkel ja Joseph Haydn omistivat sen kasikirjoitukset ja myos Ludwig van Beethovenin tiedetaan kahdesti pyrkineen hankkimaan siita kopion. ^[7] Teoksen julkaisi ensimmaista kertaa Simrock-kustantamo Bonnissa vuonna 1845. ^[8] Bach-Gesellschaft julkaisi teoksen vuonna 1856 ja korjatun edition vuotta myohemmin, kun yhdistys oli saanut kasiinsa teoksen alkuperaisen kasikirjoituksen. ^[7]

Neue Bach-Ausgabe julkaisi teoksesta uuden edition vuonna 1954 Friedrich Smendin toimittamana. Smend kiinnitti huomiota erityisesti teoksen rakenteeseen neljana erillisena yhteennidottuna kasikirjoituksena ja toi esiin paljon uutta tietoa Bachin savellysprosessista seka sovitus- ja parodiointimenetelmista. Editiota arvosteltiin kuitenkin laajasti kasikirjoitusvalinnoista, joista osa ajoittui Bachin kuoleman jalkeen. Christoph Wolffin tekema uudempi editio on korjannut monia puutteita. ^[7] Teoksen alkuperaiskappaletta sailytetaan Berliinin valtionkirjastossa . ^[9]

On epailty, ettei koko teosta ole alun perin tarkoitettukaan esitettavaksi yhtena kokonaisuutena. ^[6] Teorian tukena on ainakin kolme seikkaa: ensinnakaan Bach ei antanut teokselleen nimea vaan nimesi ainoastaan teoksen eri osat ja kansilehdet alkuperaiskasikirjoituksessa; toiseksi: teoksen eri osat ovat sovituksiltaan ja esittajiltaan varsin erilaiset; ja kolmanneksi: teos on kirkollisia tarkoituksia varten liian pitka, se kestaa noin kaksi tuntia. ^[3]

1810-luvulla Berlin Singakademie harjoitutti koko teoksen, ja sen osia esitettiin useasti seuraavien vuosikymmenien aikana. Ensimmainen varma kokonaisesitys tapahtui kuitenkin vasta Riedel-Vereinin toimesta Leipzigissa vuonna 1859. Ensiesityksen jalkeen teosta ryhdyttiin esittamaan useammin ja se nousi musiikkitieteilijoiden analyysin kohteeksi. Philipp Spitta ja Albert Schweitzer ovat loytaneet teoksesta luterilaisuutta ja katolisuutta yhdistavia piirteita. ^[7]

Suomessa h-mollimessu on kuulunut Cantores Minores -poikakuoron ohjelmistoon muiden Bachin suurteosten, Matteus-passion , Johannes-passion ja Jouluoratorion ohella sen perustamisvuodesta (1952) lahtien. ^[10]

Bachin tuotannossa savellaji h-molli liittyy usein passiiviseen karsimykseen. Messun lisaksi Bach kaytti tata savellajia passioissaan . H-mollimessun useimmat kohdat perustuvat Bachin aikaisemmista teoksista, lahinna juuri kantaateista otettuihin teemoihin, jotka on sovitettu ja sanoitettu uudelleen messua varten. On myos arveltu, etta keraamalla parhaina pitamiaan osia eri kirkkovuoden sunnuntaita varten savelletyista kantaateista, Bach olisi pyrkinyt ”sailyttamaan” kappaleet osana katolista messua, jota han olisi ehka pitanyt pysyvampana savellysmuotona. Myos monien sellaisten messun osien, joiden alkuperaa ei tunneta, on arveltu olevan lainauksia havinneista uskonnollisista ja maallisista kantaateista. ^[7]

Bach jakoi messun tekstin hyvin pieniin osiin, mika helpotti aikaisemmin savelletyn musiikin sovittamista uuteen ymparistoon ja sanoihin. Lainattavan teoksen ja messun kohdan tekstit muistuttavat joissakin messun kohdissa toisiaan, esimerkiksi glorian osaa Gratias agimus tibi (Kiitamme sinua) varten lainattiin kantaatin nro 29 kohtaa, jossa kuoro laulaa Wir danken dir, Gott (Kiitamme sinua, Herra). ^[3]

Teoksen keskeinen syklinen rakenne on gloria -jakson Gratias agimus tibin teeman toistuminen teoksen viimeisessa Dona nobis pacem -osassa. Lisaksi seka h-molli- etta D-duurisavellajit toimivat teoksen lapi eraanlaisina kiintopisteina ja savellajien vaihtuminen teoksessa on huolellisesti harkittua. ^[7]

H-mollimessussa Bachin onnistui sommittelemaan monimuotoisen musiikillisen materiaalin jasennellyksi kokonaisuudeksi. Alkuperaiskasikirjoituksesta voidaan nahda, etta Bach jakoi messun neljaan paajaksoon katolisen missa ordinariumin mukaisesti. Naista ensimmainen sisaltaa kyrie - ja gloria -osat, toinen uskontunnustuksen eli credon ja kolmas sanctuksen . Viimeisen nimena on Osanna, Benedictus, Agnus Dei et Dona nobis pacem . ^[5]

Teoksen avaa monumentaalinen ja fuugamainen Kyrie eleison (h-molli) adagiossa, joka on savelletty kahdelle huilulle , kahdelle oboe d’amorelle , jousille, basso continuolle ja viisiaaniselle kuorolle . ^[5]

Sita seuraa kahden sopraanon duetoksi savelletty Christe eleison (D-duuri), jossa laulajia saestavat vain jousisoittimien ritornello ja basso continuo. ^[5] Missan ensimmaisen osan paattaa toinen Kyrie eleison - fuuga (fis-molli), jossa kromaattisen teeman aloittaa bassot , joiden jalkeen tenorit , altot ja sopraanot seuraavat jarjestyksessa. ^lahde?

Kyrien hartaan ja murheellisen tunnelman jalkeen Gloria (D-duuri) on riemukasta musiikkia. Viisiaanista kuoroa saestaa kolme trumpettia ja patarummut . Et in terra pax on rauhallisempi ja alkaa attacca Glorian peraan. Laudamus ten (A-duuri) esittavat soolosopraano ja -viulu jousien ja continuon saestaessa. Gratias agimus tibi (D-duuri) pohjautuu Bachin 29. kantaattiin, joka savellettiin Leipzigin kaupunginvaltuuston virkaanastujaisiin 27. elokuuta 1731. Se on neliaaninen fuuga, jossa kuoron aanet aloittavat yksi kerrallaan jalleen nousevassa jarjestyksessa koko orkesterin saestaessa. Sopraanon ja tenorin duettona esittamasta Domine Deus -osasta (G-duuri) siirrytaan ilman taukoa Qui tollis peccata mundi -osaan (h-molli), ^lahde? joka on peraisin vuonna 1723 savelletysta 46. kantaatista Schauet doch und sehet ^[5] . Oboe d’amore ja alttosolistin aaria Qui sedes ad dextram Patrista seuraa bassoaaria Quoniam tu solus sanctus (D-duuri) kahden fagotin seka continuon kanssa korkean kayratorvisoolon saestamana. Glorian paattaa iloinen ja ylistava, osittain fuugamainen, viisiaaninen (SSATB) Cum Sancto Spiritu . ^lahde?

Musiikkitieteilija Malcolm Boyd kuvailee Symbolum Nicenum -osaa holvikaarimaiseksi rakennelmaksi, jonka reunoilla on kaksi suurta kuoro-osuutta: Credo ja Confiteor / Et expecto , holveina kaksi soolo-osuutta Et in unum Dominum ja Et in Spiritum Sanctum ja keskipilarina kolme koraalijaksoa . ^[11]

• Credo (stile antico, cantus firmus) A- miksolyydinen
• Patrem (konserttofuuga) D-duuri
• Et in unum Dominum (soolo) G-duuri
• Et incarnatus (koraali) h-molli
• Crucifixus (koraali, passacaglia) e-molli
• Et resurrexit (koraalifuuga) D-duuri
• Et in Spiritum Sanctum (soolo) A-duuri
• Confiteor (stile antico, cantus firmus) fis-molli
• Et expecto (konserttofuuga) D-duuri

Credon aloittavat ja lopettavat stile antico -tyyliin eli renessanssityyliin savelletyt kuoro-osuudet, jotka on hyvin todennakoisesti savelletty nimenomaan h-mollimessua varten. ^[7] Ne ovat merkittavia Bachin myohemman luomiskauden kontrapunktisia teoksia. Molempiin on lainattu osia gregoriaanisesta savelmasta, josta Bach sommittelee Credo-jakson aloittavassa osassa Credo in unum Deum viisiaanisen fuugan. Fuugasta tulee myohemmin seitsenaaninen ensimmaisen ja toisen viulun tullessa mukaan. Sama teema toistuu Credo-jakson viimeisessa osassa Confiteor unum baptisma . ^lahde?

Credon toinen osa on enimmakseen homofoninen . Patrem omnipotentem pohjautuu vuonna 1729 kirjoitettuun kantaattiin 171 Gott, wie dein Name, so ist auch dein Ruhm . Et in unum Dominum Jesum Christum on sopraanon ja alton duetto, jota saestaa kaksi oboe d’amorea , jouset ja continuo , ja sita seuraavaa viisiaanista kuoroa Et incarnatus estia saestavat viulut ja continuo. Crucifixus etiam pro nobis on muodoltaan passacaglia ja sisaltaa toistuvan, kromaattisesti laskevan bassokuvion, joka on lainattu kantaatista 12 Weinen, Klagen, Sorgen, Zagen . Bach savelsi kantaatin jo vuonna 1714 Weimarissa ja on koko messun varhaisin savelletty osa. ^[7] Ylosnousemuksen riemua kuvaavassa viisiaanisessa kuoro-osassa Et resurrexit tertia die soittaa taysi orkesteri, jota lisaksi saestavat viela trumpetit ja patarummut. Osan oletetaan olevan lainaus kadonneesta konsertosta. ^lahde?

Credon toinen soolo-osa Et in Spiritum Sanctum on basson laulama aaria , jota saestaa kaksi oboe d’amorea . Confiteor on stile anticon tyyliin tehty savellys, jonka keskella tenorit laulavat cantus firmusta . Osa alkaa hidastua moderato -temposta, kun lauletaan in remissionem peccatorum (syntien anteeksiantamiseksi) paatyen lopulta surumieliseen adagioon , jonka tekstina on Et expecto resurrectionem mortuorum (Ja odotan kuolleiden ylosnousemusta). Bach korostaa sanan mortuorum (kuolleet) melankolisuutta, mutta sitten lauseen sanoma ikaan kuin selviaa: kyse ei olekaan kuolleiden suremisesta vaan ylosnousemuksen riemusta, ja musiikki saa juhlavan riemuitsevan savyn (edelleen samaan tekstiin). Credo-jakson paattaa vuonna 1729 savelletyn haakantaatin Jauchzet, ihr erfreuten Stimmen (BWV 120) uudelleensovitus, viisiaaninen konserttofuuga, jonka da capo-jakson alkuosasta Bach poisti alku- ja loppuritornellot ja lisasi siihen toisen sopraano-osan. ^[7]

Sanctus (D-duuri), joka ensiesitettiin Leipzigissa joulupaivana vuonna 1724, koostuu kuusiaanisesta kuoro-osuudesta (SSAATB). Kuoroa saestaa kolme trumpettia, patarummut, kolme oboeta, jouset ja basso continuo. Sanctus alkaa rauhallisella adagio -osuudella, mutta siirryttaessa sanoihin Pleni sunt coeli se muuttuu reipastempoisemmaksi fugatoksi 3/8-savellajissa. ^lahde?

Iloinen ja reipas Osanna (D-duuri) on johdettu kantaatista BWV 215 Preise dein Glucke, gesegnetes Sachsen , joka savellettiin Fredrik August II:n Puolan kuninkaaksi (August III:ksi) valitsemisen ensimmaisena vuosipaivana vuonna 1734. Kahta kuoroa (SATB + SATB) saestaa koko orkesteri. Benedictus (h-molli) on kaunis huilun soinnittama tenoriaaria, jonka paatteeksi Osanna kerrataan. ^lahde?

Agnus Dei (g-molli) perustuu kantaattiin Ach bleibe doch, mein liebstes Leben (BWV 11), Taivaaseenastumisen oratorioon , joka savellettiin vuoden 1738 helatorstaita varten. ^[12] Se on alttoaaria, jota saestavat viulut ja basso continuo. Teoksen paattaa Dona nobis pacem (D-duuri), jossa Gloria-jakson Gratias agimus tibi -osaa on muunneltu uusiin sanoihin sopivaksi. Teos loppuu kuoron ja koko orkesterin majesteettiseen D-duurisointuun. ^lahde?

Katso myos: Luettelo h-mollimessun levytyksista

Ensimmaiset aanitykset messun osista loytyvat 12 tuuman savikiekoista , jotka levy-yhtio His Master's Voice taltioi Royal Albert Hallin konsertista vuonna 1926. Sailyneissa levyissa The Royal Choral Societyn suuri kuoro esittaa Edward Cuthbert Bairstown johdolla koraaliosia innostuneesti ja hammastyttavan hienovaraisesti. ^[13]

Messu levytettiin ensimmaista kertaa kokonaan vuonna 1929 kymmenen viikkoa kestaneen levytysjakson aikana, joka alkoi 18. maaliskuuta ja paattyi 31. toukokuuta. Taidemusiikin tuottaja Teri Noel Towen nakemyksen mukaan Albert Coatesin johtama tulkinta on hyvin epatasainen ja sisaltaa haikaisevan hienoja soolo-osuuksia (erityisesti Elisabeth Schumannin sopraano- ja Friedrich Schorrin basso-osat), mutta myos outoja balansseja kuoron ja orkesterin valilla, omituisen basso continuo -kokoonpanon (valilla piano ja joskus myos urut) ja hetkittain suorastaan pahoja epavireisyyksia. Koko mittavan teoksen aanittaminen oli selvasti haaste seka esiintyjille etta teknikoille, ja levy jaikin ainoaksi melkein kahden vuosikymmenen ajaksi. ^[13]

1960-luvun lopulta alkaen Bachin musiikin esityksissa on enenevassa maarin pyritty niin sanottuun historialliseen autenttisuuteen muun muassa periodisoittimia kayttamalla. Naita esityksia yhdistaa yleensa orkesterien ja kuorojen aikaisempaa pienempi koko, nopeammat tempot ja laulajien ”ei-wagneriaaninen” laulutyyli. ^[14] Ensimmaisen ”autenttisen” levytyksen Bachin ajan soittimilla teki Nikolaus Harnoncourt vuonna 1968. Levytys teki suuren vaikutuksen aikansa musiikkimaailmaan. Esityksen viisi haikaisevaa solistia, periodisoittimista koottu orkesteri ja hienosti harjoitettu poika- ja mieskuoro, jonka koko vaihteli 16:sta 42:een, saivat aikaan suoraviivaisen mutta tunteisiin vetoavan esityksen. ^[15]

Joshua Rifkin vaitti, etta hanen levytyksensa h-mollimessusta olisi teoksen ensimmainen todella alkuperaisversiolle uskollinen levytys. Siita alkoi vuonna 1982 keskustelu barokkimusiikissa kaytettyjen kuorojen koosta. Rifkin tarjosi historiallisiin lahteisiin perustuvia argumentteja nakemyksen tueksi, jonka mukaan Bach kaytti vain yhta laulajaa kutakin aanialaa kohden. ^[16] Vaittely aiheesta on jatkunut sen jalkeenkin. Esimerkiksi muutama vuosi myohemmin ilmestynyt John Eliot Gardinerin kuuluisa levytys perustuu nakemykseen, jonka mukaan Rifkin on vain osaksi oikeassa: osa perinteisesti kuoron esittamista kohdista olisi todella tarkoitettu vain yksittaisten laulajien esitettaviksi, mutta useimmissa teoksen kohdissa nain ei ole. Joka tapauksessa h-mollimessun ja muiden barokkiteosten levytyksessa kaytettyjen kuorojen koot ovat pienentyneet merkittavasti autenttisuutta tavoittelevien kapellimestareiden vaikutuksesta. ^[15]

• Boyd, Malcolm:  Bach . Suomentanut Kati Hamalainen. Helsinki: Otava, 2002 (2. p.). ISBN 951-1-09991-4 .
• Academy of Ancient Music | John Butt: Mass in B Minor ? Bach’s only complete setting of the latin ordinary of the mass ( Arkistoitu ? Internet Archive)
• Choral Music On Records: Mass in B Minor, BWV 232 Cambridge University Press. Viitattu 22.2.2007. (englanniksi)
• Mass in B Minor - Johann Sebastian Bach (1685 - 1750) Aylesbury Choral Society. Viitattu 22.2.2007. (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta H-mollimessu Wikimedia Commonsissa

• Messun partituuri (jos joku kohta nayttaa loppuvan kesken, paina hiirella viimeisen nakyvan sivun oikeassa laidassa olevaa oikeanpuoleista nuolta)
• Messun teksti latinaksi
• Messun teksti englanniksi
• Laaja artikkeli messun levytyksista

n k m Johann Sebastian Bachin teokset Klaveerimusiikki Goldberg-muunnelmat Das wohltemperierte Klavier Clavier-Ubung Koraalit Inventiot Vokaalimusiikki H-mollimessu Passiot Oratoriot Magnificat Motetit Kantaatit Barokkisarjat Sellosarjat Luuttumusiikki Orkesterisarjat Viulusarjat ja -sonaatit Muut Die Kunst der Fuge Musicalisches Opfer Brandenburgilaiset konsertot Konsertot Urkumusiikki