Giuliano de' Medici ( 25. lokakuuta 1453 Firenze ? 26. huhtikuuta 1478 Firenze) oli Piero di Cosimo de' Medicin ja Lucrezia Tornabuonin nuorempi poika ja Lorenzo de' Medicin veli. Giuliano de' Medici sai surmansa Pazzi-salaliiton jarjestamassa hyokkayksessa Firenzen tuomiokirkossa 26. huhtikuuta 1478. ^[1]

Giuliano de' Medici opiskeli vanhemman veljensa Lorenzon tavoin humanisti Gentile Becchin johdolla. Giulianolle kaavailtiin kirkollista uraa, joskin han nautti antiikin tekstien tutkimisen sijaan enemman metsastyksesta, kalastuksesta ja ratsastuksesta suvun tiluksilla. ^[1]

Giuliano oli juuri tayttanyt kuusitoista vuotta, kun hanen isansa Piero kuoli 2. joulukuuta 1469. Seitsemansadan kansalaisen neuvosto kutsuttiin koolle, ja Pieron pojat Lorenzo ja Giuliano tunnustettiin isansa seuraajiksi tasavallan johdossa. Lorenzo, veljeksista vanhempi, otti tilanteen nopeasti haltuunsa. Veljekset ilmoittivat 4. joulukuuta Milanon herttua Galeazzo Maria Sforzalle isansa kuolemasta ja pyysivat itselleen samaa suojelusta, mista heidan isoisansa ja isansa olivat saaneet nauttia. Herttua olikin jo kirjoittanut Firenzen kaupunginhallitukselle signorialle suosittelevansa Medicin veljeksia kaupungin johtajiksi. ^[1]

Giuliano Medici jai heti alussa vanhemman veljensa varjoon. Giuliano toisaalta ihaili ja toisaalta kadehti veljeaan. Kevaalla vuonna 1469 Giuliano teki ensimmaisen merkittavan matkansa veljensa edustajana. Hanen tehtavanaan oli tuoda Roomasta Firenzeen veljensa morsian, vaikutusvaltaiseen Orsinin sukuun kuuluva Clarice Orsini . Herttua Sforza kutsui Giulianon Milanoon, jossa Giuliano otettiin hyvin vastaan Milanon hovissa. Giuliano olisi halunnut matkustaa seuraavana vuonna Venetsiaan, mutta Lorenzo vastusti ajatusta, koska Volterrassa puhjennut kapina teki matkasta vaarallisen. Katkera Giuliano lahti kuitenkin matkaan parin viikon paasta Gentile Becchin kanssa. Useat aatelisperheet tapasivat Giulianon ja han paasi jopa Venetsian dogen vastaanotolle. Giuliano kavi myos Padovassa, Vicenzassa, Veronassa ja Mantovassa. Paluumatkalla Lorenzon pelot osoittautuivat aiheellisiksi, kun Giuliano paasi vain vaivoin pakoon Medicien vanhoilta vihollisilta Ferrarassa. ^[1]

Giuliano ei tuntenut katkeruutta veljeaan kohtaan taysin perusteetta. Lorenzo saattoi nimittain kayttaa veljeaan poliittisena pelinappulana ilman tunnontuskia. Tama kavi selvaksi, kun Lorenzo ehdotti syksylla 1472 paavi Sixtus IV :lle, etta tama nimittaisi Giuliano de' Medicin kardinaaliksi. Nimitys tayttaisi firenzelaisten vanhan toiveen saada oma kardinaali ja vahvistaisi samalla Medicien asemaa seka kuuriassa etta Firenzessa. Giuliano vastusti hanketta itsepintaisesti. Han tavoitteli aivan toisenlaista elamaa ja halusi ennen kaikkea solmia tarkean avioliiton jalosukuisen neidon kanssa. Giulianon onneksi hanke kuivui kasaan, silla Lorenzo ja paavi ajautuivat poliittisiin kiistoihin. ^[1]

Firenzessa pidettiin 29. tammikuuta 1475 loisteliaat turnajaiset, jotka juhlistivat Venetsian ja Milanon solmimaa liittoa. Giuliano Medici oli yksi turnajaisiin osallistuvista ylhaisonuorukaisista ja han teki kaikkensa, etta han olisi huomion keskipisteena. Han sai hevosen Napolin hovista seka hankki seurueeseensa jasenia ympari Italiaa ja varusti koko seurueensa rahoja saastamatta. Giuliano taisteli ritarillisten ihanteiden mukaisesti rakastamansa naisen kunnian puolesta. Hanen valittunsa oli Simonetta Cattaneo , Marco Vespuccin vaimo, joka oli kuulu kauneudestaan. Giuliano otteli turnajaisissa menestyksekkaasti ja voitti ensimmaisen palkinnon. ^[1]

Turnajaisissa Simonettaa kohtaan osoitettu ihailu ei kuitenkaan estanyt Giuliano Medicia etsimasta itselleen hyvamaineista aviopuolisoa. Venetsian matkalla oli jo ollut puhetta avioliitosta venetsialaisen neidon kanssa, joka olisi kuulunut Correrin sukuun. Asia ei kuitenkaan edennyt. Toisaalta huhuttiin, etta Giuliano menisi naimisiin jonkun Mantovan markiisin tyttaren kanssa. Vuonna 1475 Lorenzo vaati Giulianoa naimaan eraan Borromein suvun milanolaiseen haaran kuuluvan tyton. Giuliano kuitenkin kieltaytyi. Vuonna 1476 Giulianolle vuorostaan ehdotettiin avioliittoa Girolamo Riarion veljentyttaren kanssa. Lopulta vuonna 1477 solmittiin sopimus avioliitosta Piombinon herran Iacopo (IV) Appianin sisaren Semiramidin kanssa. Tama oli seurausta siita, etta Iacopo Appiani oli vuokrannut omistamansa Elban rautakaivokset Medicin veljeksille. Veljekset toimivat yhdessa myos useissa muissa liiketoimissa. ^[1]

Ajan myota Giuliano sai arvostusta ja aktiivisemman rooli veljensa rinnalla. Kun Lorenzo ei ollut Firenzessa, Giuliano toimi usein hanen sijaisenaan poliittisten ja diplomaattisten asioiden kasittelyssa. Lorenzo itse ymmarsi hyvin, etta veli oli hanen varamiehensa ja takuu Medicien "valtion" jatkuvuudelle. Kardinaali Iacopo Ammannati Piccolomini, Medicin vanha tukija, muistutti Lorenzoa muun muassa siita, etta jos hanet tapettaisiin, Giuliano voisi ottaa hanen paikkansa ja siten taata Medicien aseman pysyvyyden. ^[1]

Vireilla oli kuitenkin jo salaliitto, jonka tavoitteena oli Medicien suvun vallan kertakaikkinen lopettaminen. Salaliittolaiset aikoivat murhata kummatkin veljekset, seka Lorenzon etta Giulianon, ja ottaa haltuunsa kaupungin hallinnon. Pazzi-salaliittona tunnettu ryhma ei koostunut ainoastaan Pazzin suvusta, vaan myos muista Mediceja vastustavista firenzelaisista suvuista, erityisesti Salviateista , joihin kuului muun muassa Pisan arkkipiispa Francesco Salviati . ^[1]

Murhaisku suunniteltiin tehtavaksi huhtikuussa 1478, kun Girolamo Riarion nuori sukulaispoika, kardinaali Raffaele Sansoni Riario seka paavi ja Napolin kuningas Ferdinand tulisivat vierailulle Firenzeen. Salaliittolaiset olivat vakuuttuneita siita, etta Lorenzo ja Giuliano saapuisivat tervehdyskaynnille kardinaalin luo taman huvilalle Fiesoleen . Se olisi paras paikka vaijytykselle. Alkuperainen suunnitelma kuitenkin epaonnistui, koska Giuliano ei saapunut tapaamiseen vedoten johonkin sekaannukseen. ^[1]

Salaliittolaiset paattivat sen sijaan iskea Firenzen tuomiokirkossa pidettavan messun aikana, johon kardinaalin oli maara osallistua, jolloin myos molemmat Medicin veljekset osallistuisivat siihen varmasti. Messu pidettiin sunnuntai­aamuna 26. huhtikuuta 1478. Tuomiokirkko oli taynna, kaksi Medici-veljesta kirkkokansan joukossa, kumpikin ystaviensa ymparoimana. Papin lausumat ehtoollisen tietyt sanat toimivat merkkina salaliittolaisille. Ne kuultuaan vakijoukkoon piiloutuneet salamurhaajat hyokkasivat Lorenzon ja Giulianon kimpuun, jotka olivat kaukana toisistaan. Haavoittunut Lorenzo onnistui pakenemaan sakaristoon, mutta Giuliano kuoli saamiinsa yhdeksaantoista Francesco de’ Pazzin ja Bernardo Bandini Baroncellin lyomaan veitseniskuun. ^[1]

Giuliano Medicin hautajaiset pidettiin 30. huhtikuuta 1478 San Lorenzon kirkossa . Teoksessaan Coniurationis Commentarium murhan silminnakija Poliziano kuvailee Giulianoa pitkakasvuiseksi ja vahvarakenteiseksi mieheksi, jolla oli tummat hiukset ja oliivinvarinen iho. Mies, joka tiesi kuinka ratsastaa, heittaa, hypata ja painia. Han olisi rakastanut maalauksia, musiikkia ja kaikkea kaunista ja rakastanut suosikkirunojaan. Polizianoon mukaan Giuliano Medicin fyysiset ja moraaliset ominaisuudet olisivat ansainneet hanelle kansan ja oman perheen rakkauden. Myos Guicciardinin mukaan Giuliano Medici "oli kansan rakastama", ja ihmiset olisivat seuranneet hanta, jos hanen veljensa olisi surmattu hanen sijastaan. Lorenzo itsekin myonsi muutama vuosi Giulianon kuoleman jalkeen: "Hanella oli sellainen ominaisuus, etta han pystyi korvaamaan poissaoloni". ^[1]

Kuukausi Giuliano de' Medicin kuoleman jalkeen hanen rakastajattarensa Fioretta Gorini synnytti Giulianon pojan, Giulio de’ Medicin. Pojan kasvatuksesta huolehti hanen setansa Lorenzo. Giulio de’ Medicista tuli sittemmin paavi Klemens VII . ^{[2] [3]}

Auktoriteettitunnisteet Kansainvaliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Ranska BnF data Saksa Israel Yhdysvallat Alankomaat Vatikaani Taiteenala ULAN Henkilot Dizionario Biografico degli Italiani Deutsche Biographie Muut IdRef