Gioachino
(myos
Gioacchino
)
Antonio Rossini
(
29. helmikuuta
1792
Pesaro
,
Italia
?
13. marraskuuta
1868
Pariisi
,
Ranska
) oli
italialainen
saveltaja
. Hanet muistetaan erityisesti taitavana
oopperoiden
saveltajana.
[1]
Rossini savelsi ensimmaisen oopperansa 18-vuotiaana (1810). Rossinin tuotteliainta aikaa olivat vuodet 1815?1823. Han savelsi viimeisen oopperansa,
Wilhelm Tellin
, vuonna 1829. Sen jalkeen han savelsi viela muun muassa
kirkkomusiikkia
. Rossini oli 1800-luvun ensimmaisen puoliskon johtava italialainen oopperasaveltaja ja vaikutti merkittavasti oopperamusiikin, erityisesti
bel canton
kehitykseen.
[2]
Rossini syntyi musikaaliseen perheeseen
Pesarossa
,
Adrianmeren
rannikolla. Hanen isansa soitti
trumpettia
ja
kayratorvea
ja tyoskenteli
teurastamojen
tarkastajana. Aiti puolestaan oli laulaja.
[1]
Vanhempien johdolla Gioacchinon musiikkiharrastus alkoi varhain ja jo kuusivuotiaana han soitti
triangelia
isansa yhtyeessa.
Rossinin isa kannatti
ranskalaisia
ja toivotti
Napoleonin
joukot tervetulleeksi niiden saapuessa Pohjois-Italiaan. Vuonna 1796 tama muodostui ongelmaksi, kun
Itavalta
palautti vanhan hallinnon. Isa sai vankilatuomion ja aiti vei nuoren Gioacchinon
Bolognaan
, jossa han ansaitsi leipansa laulajana eri teattereissa. Tana aikana Gioacchino oli usein vanhan isoaitinsa hoivissa, joka ei kyennyt pitamaan pojalle kuria. Lopulta vanhemmat tapasivat Bolognassa uudestaan.
[3]
Rossini asui Bolognassa eraan teurastajan hoivissa samalla kun hanen isansa soitti trumpettia teatteriyhtyeissa ja aitinsa lauloi. Han oli kolme vuotta herra Prinettin opetuksessa, opetellen
cembalonsoittoa
. Viinanmyynnilla itsensa elattanyt Prinetti soitti cembaloa vain kahdella sormella ja valilla nukahti seisaaltaan, joten kriittinen nuori oppilas ei kyennyt suhtautumaan tahan vakavasti.
Angelo Tesei oli hanen seuraava opettajansa,
[3]
ja taman luona Rossini oppi lukemaan musiikkia, saestamaan
pianolla
ja laulamaan. Kymmenen vuoden iassa han lauloi kirkkokuorossa soolo-osuuksia. Kolmetoistavuotiaana, vuonna 1805, han lauloi paikallisessa teatterissa naytelmassa
Camilla
? tama oli oleva hanen ainoa julkinen esiintyminen laulajana. Rossini oppi myos isansa tavoin soittamaan trumpettia.
Sopraano
Isabella Colbran
, jonka kanssa Rossini avioitui 1822.
Vuonna 1807 nuori saveltajanalku hyvaksyttiin isa P. S. Mattein tunneille opiskelemaan
kontrapunktia
ja hieman sen jalkeen Bolognan konservatorioon Cavedagnin
sellotunneille
. Rossini kehittyi nopeasti sellonsoitossa, mutta Mattein konservatiiviset nakemykset kontrapunktista ohjasivat hanta ajattelemaan savellystyosta vapaammin. Rossinin taitoa
orkestroinnin
saralla on pidetty tuloksena hanen tyostaan
Joseph Haydnin
ja
Wolfgang Amadeus Mozartin
kvartettojen
ja
sinfonioiden
sovittamisesta.
[2]
Mozartin musiikille omistautumisensa vuoksi hanet tunnettiinkin Bolognassa lempinimella
Il Tedeschino
(’pikku saksalainen tai saksankielinen’).
Vuonna 1808 Rossinille myonnettiin Bolognan konservatorion palkinto
kantaatistaan
Il pianto d'Armonia sulla morte di Orfeo
ja kaksi vuotta myohemmin, 18-vuotiaana, hanen ensimmainen oopperansa
La Cambiale di Matrimonio
sai kantaesityksensa
Venetsiassa
.
[3]
Vuosina 1810?1813 Rossini tuotti useita oopperoita Venetsiassa,
Milanossa
,
Ferrarassa
ja
Roomassa
, mutta lapimurto onnistui vasta vuonna 1813 hanen kymmenennen oopperansa
Tancredin
ja sen hurjan suosion ansiosta. Jotkut melodiat oopperasta nousivat niin suosituiksi, etta niita lauloivat niin
gondoljeerit
Venetsiassa kuin yleisot oikeussaleissa.
[2]
Seuraavien vuosien aikana Rossini jatkoi oopperoiden saveltamista Venetsiassa ja Milanossa, mutta varsinkin joidenkin naista vastaanotto ei tyydyttanyt Rossinia ?
Italiatar Algeriassa
oli kuitenkin hyvin suosittu. Vuonna 1815 han vetaytyi kotiinsa Bolognaan. Napolilainen
impressaari
Barbaja lahestyi hanta ja tarjosi sopimusta, jonka mukaan Rossini tulisi Napoliin kehittamaan paikallisten teattereiden,
San Carlon
ja
del Fondon
, musiikillista suuntaa saveltamalla niille kummallekin oopperan vuodessa.
Muutamat vanhemmat napolilaiset saveltajat kuten
Zingarelli
ja
Paisiello
eivat katsoneet nuoren saveltajan nousevaa tahtea hyvalla, mutta heidan taytyi niella kiukkunsa kun ooppera
Elisabetta regina d’Inghilterra
ensiesitettiin hovissa. Paaosan lauloi uransa huipulla ollut
sopraano
Isabella Colbran
, Rossinin tuleva vaimo.
Elisabetta
oli ensimmainen ooppera, missa saveltaja korvasi
recitativo seccon
jousikvarteton saestamalla resitatiivilla seka kirjoitti
ornamentaatiot
itse sen sijaan, etta olisi jattanyt ne laulajien paatettaviksi. Seuraavan vuoden alussa Roomaan tuotetussa
Sevillan parturissa
Cesare Sterbinin
Beaumarchais’n
tekstin pohjalta kirjoittama
libretto
oli sama kuin Paisiellon aikaisemmassa oopperassa
Il Barbiere Siviglia (la precauzione inutile)
, joka oli nauttinut suosiota Euroopassa jo neljannesvuosisadan. Paisiellon kannattajat olivat hyvin suutuksissaan Rossinin
Parturin
nahdessa paivanvalon, mutta eivat voineet mitaan sen valtavalle suosiolle.
Kohtaus
Sevillan parturista
. Alexandre Fragonardin litografia vuodelta 1830.
Sevillan parturi
on muodostunut Rossinin suosituimmaksi oopperaksi. Se on
koomisen oopperan
ja bel canton mestarityo, jota voi pitaa myos
Mozartin
Figaron haiden
sisarteoksena.
[2]
Vuosina 1815?1823 Rossini savelsi kaksikymmenta oopperaa.
Otelloa
voidaan pitaa paatepisteena saveltajan
opera serian
uudistamisprosessissa ja se tarjoaakin mielenkiintoisen vertailukohdan
Giuseppe Verdin
samannimiselle teokselle. Rossinin aikaan tarinan traaginen loppu oli yleisolle niin luotaantyontava etta sen tilalle oli kehitettava onnellinen paatos. Vuonna 1817 Rossinille ehdotettiin oopperansa aiheeksi
Tuhkimo
-satua ja saveltaja suostui silla ehdolla, etta tarinan yliluonnolliset elementit jatettaisiin sivuun. Oopperan
La Cenerentola
suosio nousi parturimaisiin sfaareihin. Yliluonnollisia elementteja ei jatetty pois seuraavan vuoden teoksesta
Mose in Egitto
, jonka esitysten kohtaus, jossa israeliitit matkaavat yli
Punaisenmeren
, aiheutti aina lavastuksessa kaytettyjen kojeiden puutteiden vuoksi yleisossa hilpeytta ja saveltaja joutui lisaamaan kohtaan kuoro-osuuden ”Dal tuo stellato soglio” yleison huomion kaantamiseksi toisaalle.
Vuonna 1822 Rossini ja Isabella Colbran menivat naimisiin. Samana vuonna han itse ohjasi
Tuhkimon
Wienin
-tuotannon. Taman jalkeen han palasi Bolognaan.
Prinssi Metternich
kutsui hanet kuitenkin
Veronaan
eika Rossini voinut vastustaa kutsua. Veronassa Rossini ystavystyi muun muassa
Francois-Rene de Chateaubriand’n
kanssa.
Seuraavana vuonna Rossini matkusti lontoolaisen teatterin managerin kutsusta
Lontooseen
. Matkalla kuulua saveltajaa suuresti juhlittiin
Pariisissa
. Lontoossa han sai upean vastaanoton ja hanet esiteltiin myos Englannin kuninkaalle
Yrjo IV:lle
. Vuonna 1824 hanesta tuli Pariisin
Theatre Italienin
musiikillinen johtaja ja tuon pestin paatyttya Rossinista tehtiin kuninkaan hovisaveltaja. Pariisissa vuonna 1829 kantaesitetty Ooppera
Wilhelm Tell
vakiinnutti hanen suosionsa Pariisissa, mutta silti se jai hanen viimeiseksi nayttaamoteoksekseen.
[2]
Sen musiikissa nakyy saveltajan paljon kayttamien musiikillisten konventioiden poissaolo, eli han oli siirtymassa kirkkomusiikin pariin.
Rossinin hauta
Basilica di Santa Crocessa
Firenzessa.
Rossini palasi Bolognaan vuonna 1829. Hanen aitinsa oli kuollut kaksi vuotta aikaisemmin ja han halusi viettaa aikaa isansa kanssa. Rossinin suunnitelmat muuttamisesta takaisin Pariisiin mutkistuivat, kun kuningas
Kaarle X
joutui
heinakuun vallankumouksessa
luopumaan vallasta.
Faustia
uuden oopperan aiheeksi suunnitellut Rossini kuitenkin palasi Pariisiin vahaksi aikaa marraskuussa 1830.
Kuusi osaa hanen
Stabat Materistaan
on savelletty 1832 ja loput vasta 1839, vuonna jolloin hanen isansa kuoli. Vuodesta 1832 alkaen Rossini savelsi vain pienimuotoisa teoksia ja tasta syysta hanen elamakertansakin voi jakaa kahteen erilliseen osaan. Hanen vaimonsa Isabella Colbran kuoli 1845. Yhteiskunnallisten levottomuuksien johdosta Rossini jatti Bolognan 1847, samana vuonna jona han nai toisen vaimonsa,
Olympe Pelissier’n
. Asuttuaan jonkin aikaa
Firenzessa
Rossini 1855 asettui Pariisiin. Siella hanen asunnostaan tuli sikalaisen taiteellisen elaman tarkea keskus.
[2]
Gioacchino Rossini kuoli talossaan Passyssa 13. marraskuuta 1868. Hanet haudattiin
Pere-Lachaisen
hautausmaalle Pariisiin. Vuonna 1887 hanen maalliset jaannoksensa siirrettiin Firenzen
Basilica di Santa Croceen
, jossa ne tanakin paivana lepaavat.
Jonkin aikaa hanen kuolemansa jalkeen
Giuseppe Verdi
ehdotti, etta italialaiset muusikot kokoontuisivat saveltamaan Rossinin kunniaksi
requiemin
ja alkoi itse tyoskennella
libera men
parissa. Teos valmistui seuraavana vuonna, mutta sita ei esitetty kertaakaan Verdin elinaikana.
Messa per Rossini
sai ensimmaisen esityksensa lopulta
Stuttgartissa
vuonna 1988.
Rossini hallitsi erinomaisesti
polyfonisten
savellysten teon ja italialaisen bel canto -perinteen ilmaisukeinot. Hanen tyylipiirteisiinsa sisaltyi huumoria ja karrikointia. Oopperataiteeseen vaadittavat draamallisuuden, laulutekniikan tutemuksen ja orkestrointitaitojen saralla Rossini oli mestarillinen. Han pyrki vahentamaan yksinlaulun osuutta oopperoissa ja korostamaan orkesterin roolia. Myos kuorolle annetaan suuri rooli. Taman vuoksi han merkitsi savellystensa lauluosuuksiin tarkat korukuviot ja rajoitti siten laulajien mahdollisuutta muunteluun. Laulajien koulutukseen ja ammattitaitoon hanen aikanaan kuului kuitenkin improvisointi ja joitakin naista aikalaisten niin sanotuista kadensseista on sailynyt naihin paiviin. Lauluaanille hanella oli muutamia erikoisvaatimuksia: joissakin teoksissa tarvitaan kevyt draamallinen sopraano, koloratuurimezzosopraano tai kevyt
baritoni
. Laulajat joutuivat opettelemaan uuden, Rossinin aikaan sopivan laulutavan.
[2]
Rossini oli ensimmainen, joka poisti oopperoistaan saestamattoman
resitatiivin
, jolloin niista muodostui ”jatkuvia” musiikkiteoksia alusta loppuun. Hanen musiikkinsa suosio perustui ennen kaikkea sen melodisuuteen. ”Antakaa minulle ostoslista ja teen siita musiikkiteoksen”, han sanoi kerran. Mieleenpainuvien melodioitten rakentaminen olikin Rossinille helppoa.
Gioachino Rossini
Etienne Carjatin
valokuvaamana vuonna 1865.
Rossinista on jaanyt jalkipolville useita tarinoita liittyen hanen luonteeseensa ja elamaansa. Hanen on usein sanottu saveltaneen tunnetuimman teoksensa,
Sevillan parturin
hyvin lyhyessa ajassa, koska, kuten tavallista, han oli myohassa maaraajasta. Jotkut lahteet mainitsevat savellysajaksi viikon, toiset kaksi viikkoa ? joka tapauksessa mestariteoksena pidetyn oopperan saveltamiseen kului huomattavan vahan aikaa. Han savelsi makuuhuoneessaan yllaan vain aamutakkinsa. Huvittuneisuutta heratti, etta Rossini oli saveltanyt
Parturin
parta koko taman ajan ajamattomana. Saveltaja huomautti tahan, etta parran ajamiseksi hanen olisi ollut poistuttava talostaan eika ooppera olisi valmistunut maaraaikaan mennessa.
Toinen tarina kertoo eraan impressaarin kaynnista Rossinin kotona. Han loysi saveltajan sangystaan saveltamasta. Edes katsomatta tulijaan tama pyysi hanta noukkimaan lattialle pudonneen sivun. Kun han teki tyota kaskettya ja nosti partituurilehden lattialta, Rossini ojensi hanelle sivun, jonka oli juuri saanut valmiiksi ja pyysi impressaarin mielipidetta siita, kumpi niista oli parempi. Miehen vastatessa epavarmasti niiden olevan identtisia Rossini totesi, etta oli ollut helpompaa kirjoittaa uusi kuin nahda vaivaa noustakseen sangysta ja etsiakseen pudonnut paperi.
- ”Kannattaa odottaa iltaan ennen kantaesitysta, silla mikaan ei anna inspiraatiolle samanlaista potkua kuin pakko ? oli se sitten kopioija odottelemassa partituuriasi tai teatterinjohtaja hiuksiaan repien kavelemassa edestakaisin. Aikanani kaikki Italian impresariot olivat kaljuja kolmekymppisina...”
- ”
Otellon
alkusoiton kirjoitin pienessa huoneessa Palazzo Barbajassa, jonne minut oli sulkenut teatterinjohtajista kaikkein tylyin ja kaljuin.”
- ”
Varastelevaan harakkaan
kirjoitin alkusoiton paivaa ennen kantaesitysta
La Scalan
katon alla, jonne johtaja ja nelja nayttamoapulaista olivat minut lukinneet.”
- ”
Parturin
kohdalla pistin paremmaksi: En edes saveltanyt alkusoittoa vaan otin sen jo kirjoittamastani oopperasta,
Elisabetasta
. Yleiso oli hyvin mielissaan.”
Rossinin musiikkiin perustuvat pastissioopperat:
Commons
|
|---|
| | Kansainvaliset
| |
|---|
| | Kansalliset
| |
|---|
| | Tieteilijat
| |
|---|
| | Taiteenala
| |
|---|
| | Henkilot
| |
|---|
| | Muut
| |
|---|
|