David Hume
Allan Ramsey, David Hume , 1766.
Henkilotiedot
Syntynyt	26. huhtikuuta 1711 Edinburgh , Skotlanti
Kuollut	25. elokuuta 1776  (65 vuotta) Edinburgh, Skotlanti
Koulutus ja ura
Koulukunta	skotlantilainen valistus , naturalismi , skeptisismi , empirismi , utilitarismi , klassinen liberalismi
Vaikutusalueet	tietoteoria , ontologia , mielenfilosofia , etiikka , poliittinen filosofia , estetiikka , uskonnonfilosofia , klassinen taloustiede
Tunnetut tyot	kimpputeoria , induktion ongelma , Humen giljotiini
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

David Hume ( 7. toukokuuta ( J : 26. huhtikuuta) 1711 Edinburgh , Skotlanti ? 25. elokuuta 1776 Edinburgh, Skotlanti) ^[1] oli skotlantilainen filosofi , taloustieteilija ja historioitsija , joka tunnetaan parhaiten tietoteoreettisen empirismin kehittajana seka Adam Smithin ja Thomas Reidin ohella valistusaatteen tarkeimpina hahmoina Skotlannissa . ^[2]

Humea ennen empirismin perinteen tarkeimpina vaikuttajina olivat John Locke ja George Berkeley . Hume sai vaikutteita heilta, samoin kuin monilta muilta englantilaisilta ajattelijoilta kuten Isaac Newtonilta , Samuel Clarkelta , Francis Hutchesonilta ja Joseph Butlerilta seka ranskalaisilta ajattelijoilta kuten Pierre Baylelta . Filosofiassaan Hume kritisoi esimerkiksi aiempia kasityksia kausaliteetista eli syy-seuraus-suhteesta. Hanen mukaansa kausaliteettia ei esiinny aistihavainnoissa, eika se ole siis looginen periaate, vaan viittaa vain yleistyksiin siita, kun ilmiot seuraavat toisiaan havainnoissamme.

Historioitsijat nakevat Humen filosofian skeptisismin lapitunkemana, mutta monet ovat katsoneet, etta hanen filosofiassaan on hyvin keskeisena osana myos naturalismi . Humen jalkeen hanen ajattelunsa tutkimus on jakautunut paaasiassa kahteen koulukuntaan: niihin, jotka painottavat skeptista puolta, kuten loogiset empiristit , ja niihin jotka painottavat naturalistista puolta, kuten Don Garrett , Norman Kemp Smith , Kerri Skinner , Barry Stroud ja Galen Strawson .

Hume syntyi juliaanisen kalenterin mukaan 26. huhtikuuta, gregoriaanisen kalenterin mukaan 7. toukokuuta vuonna 1711 Edinburghissa , Skotlannissa. Humen isa kuoli hanen ollessaan kolmivuotias. ^[3] Aika ajoin koko elamansa lapi han vietti aikaa perheensa kotona Ninewellsissa, Chirnsidessa , Berwickshiressa . Hanen perheensa lahetti hanet Edinburghin yliopistoon poikkeuksellisen varhain, 12-vuotiaana ^{[1] [3]} ? tyypillinen ika tuolloin oli 14 vuotta. Aluksi han harkitsi oikeustieteen opiskelua, mutta kuvaili myohemmin, ettei hanta kiinnostanut mikaan muu kuin filosofia ja tieto ? hanen omilla sanoillaan: ”ylitsepaasematon vastenmielisyys kaikkeen paitsi filosofisiin pyrkimyksiin ja yleiseen oppimiseen; ja kun perheeni kuvitteli minun lukevan Voetia ja Vinniusta , Cicero ja Vergilius olivat kirjailijoita joita ahmin salaa”. Hume ei juurikaan kunnioittanut professorejaan, kertoen ystavalle vuonna 1735: ”professoreilta ei voi oppia mitaan mita ei voi loytaa kirjoista”. Hume opiskeli yliopistossa kolme vuotta. ^[3]

Vuonna 1729, 18-vuotiaana, Hume koki "filosofisen valaistumisen". Ei tarkalleen tiedeta, mista oli kysymys, mutta hanen arvellaan tuolloin keksineen kausaliteettiteoriansa ? teorian siita, etta syyta ja seurausta koskevat uskomuksemme riippuivat tunteista, tavoista ja tottumuksista, eivat jarjesta tai abstrakteista, ajattomista ja yleisista luonnonlaeista . ^lahde? Kokemus oli niin jarisyttava, etta Hume koki samanikaisena hermoromahduksen. ^{[3] [1]}

Vuonna 1734, oltuaan joitakin kuukausia Bristolissa , Hume vetaytyi opiskelemaan ja suorittamaan ajatuskokeita itsellaan La Flecheen , Anjoun maakuntaan Ranskaan. Han vietti siella kolme vuotta ja hahmotteli elamantehtavansa, kuten han kirjoitti omaelamakerrassaan My Own Life : ”tehda hyvin tiukasta vaatimattomuudesta korvaaja onneni puutteille, yllapitaa heikentamatonta itsenaisyyttani ja katsoa jokainen paamaara halveksittavaksi paitsi kirjallisten kykyjeni parantaminen”. Ranskassa olon aikana valmistui myos teos A Treatise of Human Nature (”Tutkielma ihmisluonnosta”) Humen ollessa 26-vuotias. ^[3] Vaikka monet tutkijat katsovat tutkielman olevan Humen merkittavin teos ja yksi filosofian historian merkittavimmista, lukijakunta kotona Isossa-Britanniassa oli aluksi hyvin eri mielta. ^[1] Hume kuvasi julkisen reaktion (tai sen puutteen) sanoen teoksen ”pudonneen painosta kuolleena syntyneena, ilman etta saavutti edes sellaista huomionosoitusta kuin kiihkoilijoiden nurinaa. Koska olen luontaisesti elamaniloinen ja vilkasverinen, palauduin kuitenkin kolauksesta pian ja jatkoin opintojani maassa suurella innolla”. Hume kirjoitti myos teoksen An Abstract Of A book lately published; Entituled, A Treatise Of human nature, &c. Wherein The chief argument of that Book is farther illustrated and Explained . Teos oli aiemman tutkielman lyhennelma, jonka Hume julkaisi nimettomana ja pyrki nain tekemaan teoksesta helpompilukuisen ja herattelemaan kiinnostusta uudelleen. Tamakin kuitenkin epaonnistui.

Teoksen Essays Moral and Political julkaisemisen jalkeen vuonna 1744 Hume pyrki Edinburghin yliopiston etiikan ja pneumatiikan ( psykologia ) oppituolille, mutta hanen hakemuksensa hylattiin. Vuoden 1745 jakobiittikapinan aikana han opetti markiisi Annandalea. ^[1] Tuolloin han aloitti myos suuren historiallisen teoksensa The History of Great Britain , jonka kirjoittaminen vei viisitoista vuotta ja josta tuli yli miljoona sanaa pitka. Teos julkaistiin kuudessa osassa vuosina 1754?1762. Vuodesta 1748 Hume palveli kolmen vuoden ajan asepuvussa serkkunsa kenraaliluutlantti James St. Clairin sihteerina. Tuona aikana han kirjoitti teoksensa Philosophical Essays concerning Human Understanding , joka julkaistiin myohemmin nimella An Enquiry Concerning Human Understanding ( Tutkimus inhimillisesta ymmarryksesta ). Teos ei ollut paljonkaan menestyksekkaampi kuin Treatise .

Humea syytettiin harhaoppisuudesta, mutta hanen nuoremmat papistoon kuuluvat ystavansa puolustivat hanta sanoen, etta han oli Skotlannin kirkon toimivallan ulkopuolella. Syytteesta vapautumisesta huolimatta Hume ei onnistunut paasemaan Glasgow’n yliopiston filosofian oppituolille. Tama johtui mahdollisesti Thomas Reidin vastustuksesta. Reid oli samana vuonna kaynnistanyt voimakkaan kristillisen kritiikin Humen filosofista ajattelua vastaan. Vuonna 1752 Hume valittiin oikeustieteellisen kirjaston hoitajaksi. Hume kirjoitti omaelamakerrassaan, ettei toimesta tullut juurikaan palkkaa, mutta han sai suuren kirjaston komentoonsa. Kirjasto mahdollisti Humen historiateoksen jatkamisen.

Hume saavutti suuren kirjallisen maineen esseistina ja historioitsijana. Hanen historiateoksensa, joka kasitteli aikaa Englannin saksikuninkaista mainioon vallankumoukseen , oli aikansa best-seller. Teoksessa Hume esitti poliittisen ihmisen luomuksena, jolla oli taipumus sopeutua hiljaisesti vakiintuneeseen hallintoon, elleivat olot muutu epavarmoiksi. Han katsoi, etta ainoastaan uskonnolliset erimielisyydet saivat ihmiset irti arkielamastaan ja ajattelemaan poliittisia asioita. Hume itse oli poliittisesti konservatiivi ja taman on katsottu nakyneen hanen historiantulkinnoissaan.

Humen varhainen essee ”Of Superstition and Religion” muodostui maallistuneen ajattelun pohjaksi, vaikkakin uskontokriitikoiden taytyi tuolloin ilmaista itseaan varoen. Vahemman kuin viisitoista vuotta ennen Humen syntymaa 18-vuotias opiskelija Thomas Aikenhead oli joutunut syytteeseen siita, etta han oli sanonut avoimesti kristinuskon olevan holynpolya. Hanet tuomittiin jumalanpilkasta ja hirtettiin. Hume noudatti yleista tapaa ilmaista itseaan epasuorasti dialogin hahmojen valityksella. Hume ei ottanut Treatisea nimiinsa kuin vasta kuolinvuonnaan 1776. Hanen esseensa ”Of Suicide” ja ”Of the Immortality of the Soul” seka teos Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta julkaistiin vasta hanen kuolemansa jalkeen ^[4] vuosina 1778 ja 1779, eika niissa edelleenkaan ollut sen enempaa kirjoittajan kuin julkaisijankaan nimea. Hume katki omat ajatuksensa niin hyvin, etta viela nykyaankin vaitellaan siita, oliko han todellisuudessa deisti vai ateisti . Hanen omana aikanaan hanen vaitetty ateisminsa sai kuitenkin aikaan sen, ettei hanta huolittu useisiin virkoihin.

Vuodesta 1763 vuoteen 1765 Hume toimi Lordi Hertfordin sihteerina Pariisissa , missa hanta ihailivat seka Voltaire etta seurapiirien naiset. Han ystavystyi Rousseaun kanssa, mutta ystavyyssuhde kariutui Rousseaun harhakuvitelmiin hanen tuttaviensa hanta vastaan tekemasta salaliitosta, johon han uskoi Humen osallistuneen. ^[1] Hume kirjoitti tasta huolimatta Rousseausta myohemmin suopean arvion. Vuodesta 1767 han toimi vuoden ajan nimitettyna virkaan pohjoisen departementin alivaltiosihteerina. Vuonna 1768 han asettui Edinburghiin. Vuonna 1770 James Beattie julkaisi yhden voimakkaimmin Humen filosofiaa tuomitsevista kirjoituksista, An Essay on the Nature and Immutability of Truth in Opposition to Sophistry and Scepticism , ja tuli sen ansiosta kuuluisaksi ja sai kuninkaalta elakkeen. ^[4] Huomio Humen filosofisiin teoksiin lisaantyi, kun saksalainen filosofi Immanuel Kant antoi Humelle kunnian siita, etta oli herannyt ”dogmaattisesta unesta”. Tama tapahtui noin vuonna 1770. ^[5] Siita lahtien Hume sai tunnustusta jota oli kaivannut koko elamansa.

James Boswell vieraili Humen luona muutama viikko ennen taman kuolemaa. Hume kertoi talle, etta uskoi vilpittomasti ”mita jarjenvastaisemmaksi haaveeksi”, etta olisi olemassa kuolemanjalkeista elamaa . Hume kirjoitti oman hautakirjoituksensa: ”Syntyi 1711, kuoli ----. Jattaen jalkimaailmalle lisata loput”. Kirjoitus on kirjoitettuna, lisattyna kuolinvuodella 1776, Humen tilaamaan yksinkertaiseen hautakappeliin, joka seisoo hanen tahtonsa mukaan Calton Hillin itarinteella, josta nakee hanen kotiinsa Edinburghin New Towniin , osoitteeseen St David Street 1.

Humen mukaan kaikki tieto tulee ihmisille aistien kautta. Havainnot jakautuvat kahteen ryhmaan: ideoihin ja vaikutelmiin. Han maarittelee naita termeja teoksessaan Tutkimus inhimillisesta ymmarryksesta . Hanen mukaansa vaikutelmat syntyvat valittomina ensivaikutelmina kun aistimme oikeita, olemassa olevia asioita ja tunnemme erilaisia tunteita. Ideat sita vastoin ovat ajatuksen tasolla olevia, vahemman todellisuudenkaltaisia havaintoja; vaikutelmien kopioita, muistoja havainnoista, joita ei voi syntya ellemme ole aikaisemmin kokeneet ja aistineet asioita. Humen omin sanoin:

Vaikutelmalla ? ? tarkoitan kaikkia eloisampia havaintojamme, kun kuulemme, tai naemme, tai tunnemme, tai rakastamme, tai vihaamme, tai himoitsemme, tai tahdomme. Ja vaikutelmat eroavat ideoista, jotka ovat vahemman eloisia havaintoja, joista olemme tietoisia, kun ajatuksemme heijastavat mita tahansa noista aiemmin mainituista aistimuksista tai liikkeista.

Ideoista han jatkoi sanoen:

Vaikuttaa ? ? etta kaikki ideamme eivat ole mitaan muuta kuin vaikutelmien kopioita, tai, toisin sanoen, etta meille on mahdotonta ajatella mitaan mita emme ole aiemmin tunteneet joko ulkoisilla tai sisaisilla aisteillamme.

Humen mukaan paitsi tieto myos kaikki mielikuvitus on tullut havainnoista, tasta esimerkkina kuvitelma sarvekkaasta miehesta. Muistoissamme ideoina ovat niin sarvet kuin mieskin. Tama kuvitelma ei ole palautettavissa aistihavaintoon (silla kukaan ei ole nahnyt sarvekasta miesta), vaan mieli on muokannut taman ajatuksen. Tama muodostaa merkittavan piirteen Humen filosofisessa skeptisismissa , silla han katsoi, ettemme voi olla varmoja siita etta joku asia, kuten Jumala , sielu tai mina on olemassa, ennen kuin voimme osoittaa vaikutelman, josta tuon asian idea on johdettu.

Tama johdattaa meidat Humen sielukasitykseen. Kuten todettua, hanen mielestaan ihmisen mieli on vain vaikutelmien seka ideoiden vallassa oleva leikkikentta. Kukaan ei ole nahnyt sielua tai mitaan aineetonta substanssia, eika niiden olemassaoloa voida todistaa. Sama kielteisyys patee myos kausaliteetin olemassaoloon. Kukaan ei ole havainnut kausaliteettia olemassa olevana oliona. Esimerkiksi kun biljardipallo lahtee liikkeelle toisen pallon osuessa siihen, emme havaitse mitaan valttamatonta yhteytta kahden tapahtuman valilla, vaan ainoastaan kuvittelemme kausaliteetin. Ja koska emme havaitse kausaliteettia, meilla ei Humen mukaan voi olla tietoa siita. Hume vei empirismin skeptisismiin, kaikkialle ulottuvaan epailyyn. Tietoteoreettisessa skeptismissa ei ollut enaa varmuutta jumalan olemassaolosta, minan pysyvyydesta eika saannonmukaisuuksista.

Hume kasitteli etiikkaa ensimmaisen kerran teoksessaan A Treatise of Human Nature . Myohemmin han laajensi siina esitettyja ajatuksiaan lyhyemmassa esseessaan nimelta An Enquiry Concerning the Principles of Morals . Humen lahestymistapa oli perustavalla tavalla empiirinen. Sen sijaan, etta han olisi kertonut meille kuinka moraalin tulisi toimia, han selvittaa, kuinka teemme moraalisia arvostelmia. Annettuaan muutamia esimerkkeja han esittaa johtopaatoksen, jonka mukaan suurin osa ellei kaikki hyvaksymamme kayttaytyminen tuottaa julkista hyotya. Painvastoin kuin toinen empiristi Thomas Hobbes , Hume ei katsonut, etta ihmiset tekevat moraalisia arvostelmia pelkastaan omanvoitonpyyntoisesti, vaan meihin vaikuttaa myos lahimmaisia kohtaan tunnettu sympatia.

Hume puolustaa tata tunteisiin perustuvaa moraaliteoriaansa vaittamalla, etta emme koskaan kykenisi tekemaan moraalisia arvostelmia pelkastaan jarjella. Jarkemme kasittelee tosiasioita ja tekee niista johtopaatoksia, mutta kun kaikki tosiseikat kayvat tasan, emme kykenisi valitsemaan yhta vaihtoehtoa muista. Tallaisen valinnan voivat tehda vain tunteet. Tallainen perustelu jarkeen perustuvaa moraalia vastaan on keskeinen osa moraalisen antirealismin esittamaa argumentointia.

Yksi filosofisista kysymyksista on ristiriita vapaan tahdon ja determinismin valilla ? jos tekemisemme on maaratty ennalta kaikkeuden alusta, kuinka ne voivat olla meidan paatettavissamme tai vastuullamme? Hume huomautti kuitenkin myos toisesta ristiriidasta: vapaa tahto ei sovi yhteen myoskaan indeterminismin kanssa. Kuvitelkaamme, etta tekomme eivat maaraytyisi aiemmin tapahtuneista asioista. Nain vaikuttaisi, etta tekomme olisivat taysin sattumanvaraisia. Teot eivat talloin maaraytyisi myoskaan, mita Hume erityisesti painotti, luonteistamme ? haluistamme, mieltymyksistamme, arvoistamme ja niin edelleen. Kuinka kukaan voisi olla vastuullinen teosta, joka tapahtui taysin sattumanvaraisesti eika seurannut hanen omasta luonteestaan? Nain vapaa tahto nayttaa vaativan determinismia, koska muuten tekija ja teko eivat liittyisi toisiinsa tavalla, jonka vapaasti valitut teot vaativat.

Olemme siis Humen mukaan tilanteessa, jossa lahes kaikki uskovat vapaaseen tahtoon, vapaa tahto vaikuttaa olevan ristiriidassa determinismin kanssa, ja vapaa tahto nayttaa kuitenkin vaativan determinismia. Hume katsoi, etta inhimillinen kayttaytyminen, kuten kaikki muukin, on aiheutettua, ja siksi ihmisten pitamisessa vastuullisina omista teoistaan tulisi keskittya heidan palkitsemiseensa ja rankaisemiseensa silla tavoin, etta he pyrkisivat tekemaan sita mika on moraalisesti haluttua ja pyrkisivat valttamaan sita mika on moraalisesti tuomittua.

Paaartikkeli: Humen giljotiini

Hume huomautti, etta monet puhuvat siita ”miten asioiden pitaisi olla” perustuen lausumiin siita, ”miten asiat ovat”. Hanen mielestaan kuvailevilla lausumilla (mita on) ja ohjeellisilla tai maaraavilla lausumilla (mita pitaisi olla) on kuitenkin iso ero. Hume kehotti valttamaan kirjoituksissa tamankaltaista epamaaraista aiheen vaihtamista, jossa kirjoittaja ei selita, miksi ”pitaisi olla” -vaittamien oletetaan seuraavan ”on”-vaittamista. Tasta niin kutsutusta Humen laista eli Humen giljotiinista, joka leikkaa velvollisuudet irti luonnollisesta todellisuudesta, on tullut yksi eettisten teorioiden keskeisimmista kysymyksista. Humen katsotaan yleensa olleen sita mielta, ettei naiden kahden vaittamatyypin valilla ole yhteytta. Jotkut ovat kuitenkin ehdottaneet Humen katsoneen enemman, ettei vaittamatyyppien valilla voi olla yhteytta, ellei ensin kiinniteta huomiota ihmisluontoon ja ihmisten tuntemuksiin.

Hume oli todennakoisesti yksi ensimmaisista kirjoittajista, joka teki kuvatun eron normatiivisten (mita pitaisi olla) ja positiivisten (mita on) vaittamien valille. Nykyisin tallaisesta jaottelusta on tullut vallalla oleva jako yhteiskuntatieteissa ja moraalifilosofiassa.

Hume ja muut skottilaisen valistuksen edustajat selittivat ensimmaisena moraalisia periaatteita ”hyodyllisyyden” kasitteen avulla. Humen merkitysta ei tule kuitenkaan liioitella: hanen maanmiehensa Francis Hutcheson oli se, joka kehitti utilitaristisen iskulauseen ”suurin onnellisuus suurimmalle maaralle”. Humen Treatise vaikutti kuitenkin huomattavasti Jeremy Benthamiin , joka kommentoi teosta sanoen, etta ”oli kuin suomut olisivat pudonneet hanen silmistaan”. Toisin kuin Benthamin kaltaiset tilitaristit, Hume oli moraalinen sentimentalisti ja katsoi, ettei moraalisia periaatteita voinut perustella jarkiperustein. Jotkut perusteet vain yksinkertaisesti vetoavat meihin ja jotkut eivat; ja syy miksi utilitaristiset periaatteet vetoavat meihin johtuu siita, etta ne edistavat meidan ja sympatisoimiemme lahimmaisten etuja. Ihmiset ovat taipuvaisia hyvaksymaan asiat, jotka hyodyttavat yhteiskuntaa eli yleista hyotya. Hume kaytti tata ajatusta selittaakseen, kuinka arvioimme erilaisia asioita sosiaalisista instituutioista ja hallinnon politiikasta luonteenpiirteisiin ja kykyihin.

Yksi tapa tukea uskontoa on ihmeisiin vetoaminen. Hume kuitenkin katsoi, etteivat ihmeet voi koskaan tukea uskontoa. Hume esittaa esseissaan useita argumentteja, jotka kaikki palautuvat hanen nakemykseensa ihmeista: hanen mukaansa ne olivat Jumalan asettamien luonnonlakien rikkomista. Yksi argumenteista esitti, etta luonnonlakien rikkominen on mahdotonta. Toinen esitti, ettei ihmisten antamiin todistuksiin ihmeista voitu luottaa tarpeeksi, jotta ne kumoaisivat luonnonlakeja tukevan todistusaineiston. Kolmas esitti, etta koska luonnonlakeja tukee vahva todistusaineisto, kaikki vaitteet ihmeista ovat ongelmissa heti alusta lahtien ja vaatisivat hyvin vahvaa todistusaineistoa.

Yksi vanhimpia ja suosituimpia jumalatodistuksia on teleologinen argumentti , jonka mukaan maailman jarjestys ja tarkoitus puhuvat jumalallisen alkuperan puolesta. Hume esitti suunnitelmallisuusargumentin klassisen kritiikin teoksissaan Tutkimus inhimillisesta ymmarryksesta ja Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta . Vaikka argumenteista keskustellaan edelleen, monet katsovat Humen tehneen teleologisista todistuksista lopullisesti selvaa. Hanen joitakin ydinajatuksiaan olivat:

1. Jotta suunnitelmallisuusargumentti olisi mielekas, jarjestysta ja tarkoitusta tulee esiintya ainoastaan suunnitelmallisuuden seurauksena. Jarjestysta havaitaan kuitenkin saannollisesti jopa oletetun sattumanvaraisten prosessien, kuten lumihiutaleiden kiteytymisen, seurauksena. Suunnitelmallisuus selittaa vain pienen osan jarjestyksen ja tarkoituksen ilmentymista.
2. Suunnitelmallisuusargumentti perustuu epataydelliseen analogiaan. Fyysisia kappaleita koskien meilla on tietoa seka ihmisen suunnittelemista etta luonnollisista ilmentymista, ja nain voimme verrata esimerkiksi tiilimuuria ja kivikasaa. Jotta voisimme havaita suunnitelmallisuutta maailmankaikkeudessa, meilla tulisi olla tietoa vaihtoehtoisista maailmankaikkeuksista. Koska meilla on kokemusta vain yhdesta, emme voi soveltaa analogiaa maailmankaikkeuteemme.
3. Vaikka suunnitelmallisuusargumentti olisikin pateva, sen pohjalle ei voitaisi perustaa teismia . Voitaisiin helposti ajatella, etta maailmankaikkeus olisi moraalisesti epaselvan, mahdollisesti epa-alykkaan toimijan tai toimijoiden aikaansaannosta, ja luomisen prosessin muistuttaneen ainoastaan etaisesti inhimillista suunnittelua. Hume naki ongelmallisena myos sen, etta jumalan ajatellaan olevan yksi ja kaikkitietava, mutta maailmassa on kuitenkin paljon myos epataydellisyyksia. Naiden maailman virheiden selittamiseksi Hume pohti leikkimielisesti mahdollisuutta, etta jumalia olisikin ollut yhden sijaan monta. Lisaksi han nosti esiin ajatuksen, etta epataydellinen maailmamme olisikin vain ”jumalakatemian alkeisluokalla olevan lapsijumalan epaonnistunut harjoituskappale, joka joutanee roskakoriin heitettavaksi”.
4. Jos hyvin jarjestaytynyt luonnollinen maailma vaatii erityisen suunnittelijan, talloin myos Jumalan mieli (ollakseen hyvin jarjestaytynyt) vaatisi erityisen suunnittelijan, joka vaatisi puolestaan erityisen suunnittelijan, jne. Ongelma voitaisiin ratkaista selittamalla jumalalisen mielen olevan luontaisesti itsestaan jarjestaytynyt, mutta talloin luonnollisen maailman voisi yhta hyvin ajatella olevan luontaisesti itsestaan jarjestaytyneen.
5. Joskus se, mika vaikuttaa tarkoitukselta, on paremmin selitettavissa suodatusprosessilla: Kun vaikuttaa silta etta olio X :lla on ominaisuus F , jotta se saavuttaisi tuloksen O , siita seuraisi, etta X :aa ei olisi olemassa, jos silla ei olisi F :aa. O on kiinnostava meista ihmisista ainoastaan siksi, etta sita ilmenee luonnossa. ? Tama teleologian mekaaninen selitys edelsi teoriaa luonnonvalinnasta . Katso myos: Antrooppinen periaate .

• A Kind of History of My Life (1734)
• A Treatise of Human Nature : Being an Attempt to introduce the experimental Method of Reasoning into Moral Subjects. (1739?40)
  • Kirja 1: Of the Understanding
  • Kirja 2: Of the Passions
  • Kirja 3: Of Morals
• An Abstract of a Book lately Published: Entituled A Treatise of Human Nature etc. (1740)
• Essays Moral and Political (ensimmainen painos 1741?42)
• A Letter from a Gentleman to His Friend in Edinburgh: Containing Some Observations on a Specimen of the Principles concerning Religion and Morality, said to be maintain'd in a Book lately publish’d, intituled A Treatise of Human Naure etc. (1745)
• Tutkimus inhimillisesta ymmarryksesta ( An Enquiry Concerning Human Understanding ) (1748)
• An Enquiry Concerning the Principles of Morals (1751)
• Political Discourses (1752)
• Four Dissertations (1757)
• The History of England (1754?62)
• My Own Life (1776)
• Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta (Dialogues Concerning Natural Religion, 1779)

• Tutkimus inhimillisesta ymmarryksesta . (An Enquiry Concerning Human Understanding, 1748.). Suomentanut johdannolla varustanut Eino Kaila. Porvoo: WSOY, 1938.
• Taydellisen valtion idea (Idea of a Perfect Commonwealth, 1752). Teoksessa Lahtinen, Mikko (toim.):  Matkoja utopiaan . Suomentanut Pia Manttari, Topi Makkonen, Petri Koikkalainen ja Tuukka Tomperi. Tampere: Vastapaino, 2002. ISBN 951-768-058-9 .
• Esseita . Toimittaneet Jani Hakkarainen, Juha Koivisto ja Lauri Mehtonen. Tampere: Vastapaino, 2006. ISBN 978-951-768-178-0 .
• Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta . (Dialogues Concerning Natural Religion, 1779.). Suomentanut Tapani Kilpelainen. Tampere: Niin & nain, 2015. ISBN 978-952-5503-90-6 .
• Filosofian skeptisesta jarjestelmasta. Teoksessa Skeptisismi: epailyn ja etsimisen filosofia, toim. Malin Grahn-Wilder, Gaudeamus, 2016 ISBN 978-952-495-396-2

• Humen puntari
• Skeptisismi
• Induktion ongelma
• Konservatismi
• Humen haarukka

( kaannostekstin pohjana olleen englanninkielisen version ilmoitetut lahteet )

• Anderson, R. F. (1966). Hume’s First Principles , University of Nebraska Press, Lincoln.
• Ayer, A. J. (1936). Language, Truth and Logic . London.
• Broackes, Justin (1995). Hume, David , in Ted Hoderich (ed.) The Oxford Companion to Philosophy , New York, Oxford University Press,
• Daiches D., Jones P., Jones J. (eds ) The Scottish Enlightenment: 1730 - 1790 A Hotbed of Genius The University of Edinburgh, 1986. In paperback, The Saltire Society, 1996 ISBN 0854110690
• Einstein, A. (1915) Letter to Moriz Schlick , Schwarzschild, B. (trans. & ed.) in The Collected Papers of Albert Einstein , vol. 8A, R. Schulmann, A. J. Fox, J. Illy, (eds.) Princeton U. Press, Princeton, NJ (1998), p. 220.
• Flew, A. (1986). David Hume: Philosopher of Moral Science , Basil Blackwell, Oxford.
• Fogelin, R. J. (1993). Hume’s scepticism . In Norton, D. F. (ed.) (1993). The Cambridge Companion to Hume , Cambridge University Press, pp. 90-116.
• Hume, D. (EHU) (1777). An Enquiry concerning Human Understanding . Nidditch, P. N. (ed.), 3rd. ed. (1975), Clarendon Press, Oxford.
• Hume, D. (1740). A Treatise of Human Nature (1967, edition). Oxford University Press, Oxford.
• Husserl, E. (1970). The Crisis of European Sciences and Transcendental Phenomenology , Carr, D. (trans.), Northwestern University Press, Evanston.
• Kolakowski, L. (1968). The Alienation of Reason: A History of Positivist Thought , Doubleday, Garden City.
• Morris, William Edward, David Hume , Stanford Encyclopedia of Philosophy (Spring 2001 Edition), Edward N. Zalta (ed.)
• Norton, D. F. (1993). Introduction to Hume’s thought . In Norton, D. F. (ed.), (1993). The Cambridge Companion to Hume , Cambridge University Press, pp. 1-32.
• Penelhum, T. (1993). Hume’s moral philosophy . In Norton, D. F. (ed.), (1993). The Cambridge Companion to Hume , Cambridge University Press, pp. 117-147.
• Phillipson, N. (1989). Hume , Weidenfeld & Nicolson, London.
• Popkin, R. & Stroll, A. (1993) Philosophy . Reed Educational and Professional Publishing Ltd, Oxford.
• Popper. K. (1960). Knowledge without authority . In Miller D. (ed.), (1983). Popper , Oxford, Fontana, pp. 46-57.
• Robinson, Dave & Groves, Judy (2003). Introducing Political Philosophy . Icon Books. ISBN 1-84046-450-X .
• Russell, B. (1946). A History of Western Philosophy . London, Allen and Unwin.
• Spiegel, Henry William,(1991). The Growth of Economic Thought , 3rd Ed., Durham: Duke University Press.
• Stroud, B. (1977). Hume , Routledge, London & New York.
• Taylor, A. E. (1927). David Hume and the Miraculous , Leslie Stephen Lecture. Cambridge, pp. 53-4.

• Callergard, Robert (toim.):  Fornunft, kansla och moral. Perspektiv pa David Hume . Stockholm: Thales, 2011. ISBN 978-91-7235-084-7 . (ruotsiksi)
• Heinamaa, Sara & Reuter, Martina & Yrjonsuuri, Mikko (toim.):  Spiritus animalis. Kirjoituksia filosofian historiasta . Helsinki: Gaudeamus, 2003.
• Mehtonen, Lauri:  Moderniteetin jaljilla. Teksteja aistisuudesta, tiedosta ja sivistyksesta . Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2005. ISBN 952-5503-15-1 .
• Niiniluoto, Ilkka & Raikka, Juha (toim.):  Tunteet . Helsinki: Yliopistopaino, 1996. ISBN 951-570-285-2 .
• Quinton, Anthony:  Hume . (Hume, 1999.) Suomentanut Ismo Koskinen. Helsingissa: Otava, 2000. ISBN 951-1-16186-5 . Myos teoksessa Suuret filosofit II . Toimittaneet Ray Monk ja Frederic Raphael. Helsingissa: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22308-5 .
• Saarinen, Esa:  Lansimaisen filosofian historia huipulta huipulle . Helsinki: WSOY, 1985 (11. painos 2007). ISBN 951-0-22838-9 .

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta David Hume Wikimedia Commonsissa

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta David Hume .

• David Humen teoksia Gutenberg-projektissa (englanniksi)
• davidhume.org (Humen teokset Historya lukuun ottamatta)

• Puhetaidosta . Suom. Tuukka Tomperi. niin & nain 1/1997, 29?30.
• Maun ja passion herkkyydesta . Suom. Marko Ruponen. niin & nain 2/1997, 22?23.
• Tragediasta . Suom. Kimmo Jylhamo. niin & nain 4/1997, 10?12.

• Cohon, Rachel: Hume’s Moral Philosophy The Stanford Encyclopedia of Philosophy . The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Fieser, James: David Hume The Internet Encyclopedia of Philosophy . (englanniksi)
• Gracyk, Ted: Hume’s Aesthetics The Stanford Encyclopedia of Philosophy . The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Lorkowski, C. M.: David Hume: Causation The Internet Encyclopedia of Philosophy . (englanniksi)
• Morris, William Edward: David Hume The Stanford Encyclopedia of Philosophy . The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Russell, Paul: Hume on Free Will The Stanford Encyclopedia of Philosophy . The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Russell, Paul: Hume on Religion The Stanford Encyclopedia of Philosophy . The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Slavov, Matias: Hume, David Logos-ensyklopedia . Filosofia.fi.

• Kansainvalinen Hume-yhteiso . (englanniksi)

Tama artikkeli tai sen osa on kaannetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperainen artikkeli: en:David Hume

Auktoriteettitunnisteet Kansainvaliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Norja Chile Espanja Ranska BnF data Katalonia Saksa Italia Israel Belgia Yhdysvallat Ruotsi Latvia Japani T?ekki Australia Kreikka Korea Kroatia Alankomaat Puola Portugali Vatikaani Tieteilijat CiNii Taiteenala KulturNav ULAN Henkilot Deutsche Biographie Trove Muut Europeana SNAC IdRef