Artturi Vuorimaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tama artikkeli kertoo Lapuan liikkeen aktiivista. Kansanedustaja Artur Wuorimaa on eri henkilo.
Artturi Vuorimaa vuonna 1932.

Artturi Vilho Vuorimaa (vuoteen 1923 Vilhelm Arthur Blomberg , 8. elokuuta 1890 Helsinki ? 28. lokakuuta 1972 Helsinki ) oli suomalainen Lapuan liikkeen aktivisti, jolla oli keskeinen rooli Mantsalan kapinan syttymisessa vuonna 1932. Sotien jalkeen Vuorimaa toimi Kuuloliiton tehtavissa.

Lapsuus ja perhe

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuorimaa kavi seitseman luokkaa Oulun suomalaista yhteiskoulua . [1] Hanet vihittiin vuonna 1910 Emmi Maria Jarvenpaan (s. 1892) kanssa. Pariskunnalla oli yhteensa viisi lasta, joista ainakin kaksi eli aikuisikaan. [2]

Koulunsa kaytyaan Vuorimaa toimi Simossa liikemiehena ja kunnan eri tehtavissa mm. kunnan ensimmaisen valtuuston jasenena. [3]

Suomen sisallissodan aikana, 15. huhtikuuta 1918, Vuorimaa ylennettiin vanrikiksi. Ainakin vuonna 1926 Vuorimaa toimi vanrikin arvoisena Suojeluskunnan esikunnassa taloudenhoitajana. [4] Myohemmin hanet ylennettiin kapteeniksi.

Vuorimaa kuului toukokuussa 1929 perustetun Vapaussodan Rintamamiesten Liiton ensimmaiseen hallitukseen. [5]

Toiminta Lapuan liikkeessa

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Hakkapeliitta -lehden taloudenhoitajana tyoskennellyt Vuorimaa toimi Lapuan liikkeen muilutuksia jarjestaneen "Helsingin iskujoukon" johtajana kesalla 1930 ja jarjesti yhdessa Kosti-Paavo Eerolaisen kanssa huomiota herattaneen sosialistisen tyovaen ja pienviljelijoiden eduskuntaryhman kansanedustajien Jalmari Rotkon ja Eino Pekkalan sieppauksen eduskunnan perustuslakivaliokunnan istunnosta Saatytalosta 5. heinakuuta 1930. Han henkilokohtaisesti kantoi pienikokoisen Rotkon ulos valiokunnan huoneesta. [6] Lokakuussa 1930 Lapuan liikkeen johto joutui maan hallituksen painostuksesta luovuttamaan viranomaisille siihen asti piilotelleet Vuorimaan ja Eerolaisen ? tunnetuimmat vapaalla jalalla olleet muiluttajat. Liikkeen johto kuitenkin organisoi heti suuren solidaarisuuskampanjan heidan vapauttamisekseen. [7]

Mantsalan kapinan alkaessa helmikuussa 1932 Vuorimaa oli piilossa Mantsalan Saaksjarvella, koska hanet oli etsintakuulutettu kansanedustajien muilutuksesta. Vuorimaa ryhtyi kapinallisten henkiseksi johtajaksi ja laati 28. helmikuuta kapinallisten julistuksen tasavallan presidentille, jossa vaadittiin marxilaisuuden tukahduttamista ja hallituksen eroa. [8] Mantsalan kapinan paatyttya Vuorimaa vangittiin muiden kapinanjohtajien kanssa, ja hanet tuomittiin kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen toiminnastaan kapinaan yllyttajana ja toiminnan organisoijana. Tuomio muutettiin kuitenkin ehdonalaiseksi. selvenna

Vuorimaa osallistui 1940-luvun alussa Suomen Kansallissosialistisen Tyojarjeston toimintaan. Han jakoi oppejaan erityisesti SKT:n nuorille kannattajille. [9]

Myohemmin Vuorimaa tyoskenteli maalaisliiton tehtavissa erityisesti Pohjois-Suomessa. [10]

Toiminta sotien jalkeen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuonna 1951 Vuorimaa valittiin Kuulonhuoltoliiton sihteeriksi ja Kuuloviesti -lehden paatoimittajaksi. Vuorimaasta tuli liiton toiminnanjohtaja 1955, ja han jai tasta tehtavasta elakkeelle 1959. Elakkeelle jaantiin vaikuttivat ne ristiriidat, joita liitossa syntyi Vuorimaan sarmikkaan luonteen ja hanen lapualaisvuosilta saamansa maineen takia, vaikka Vuorimaan kaudella liiton toiminta laajenikin voimakkaasti. Vuorimaa toimi viela taman jalkeen muutaman vuoden Helsingin Huonokuuloiset -yhdistyksen puheenjohtajana.

1960-luvulla Vuorimaa julkaisi muistelmansa Kokenut kaikki tietaa . Han nosti vahingonkorvauskanteen Lapualaisoopperan tekijaa kirjailija Arvo Saloa vastaan, koska suuri osa Lapualaisoopperan teksteista oli lainattu luvatta Vuorimaan 1931 ilmestyneesta kirjasta Kolme kuukautta Kosolassa . Juttu paattyi raastuvassa Arvo Salon voitoksi. [11] Hovioikeus tuomitsi Salon sakkoihin tekijanoikeusrikkomuksesta ja maarasi hanet maksamaan Vuorimaalle 2 000 markan vahingonkorvauksen. Korkein oikeus hylkasi kanteen ja piti lainauksia hyvaksyttavina osina taideteosta. [12] Vuorimaa on Lapualaisoopperassa yhtena henkilohahmona. [13]

Omalla nimella:

  • Kolme kuukautta Kosolassa: Lapuan liikkeen pesassa nahtya, kuultua ja kuvitettua / tunnelmakappaleina kirjoittanut Artturi Vuorimaa; tarkastanut ja hyvaksynyt Vihtori Kosola . 1931
  • Vakooja : 1-naytoksinen jannitysnaytelma . Propaganda-Aseveljet ry 1944
  • Kokenut kaikki tietaa.. : Muistelmiani seitsemalta vuosikymmenelta . WSOY 1967

Kirjailijanimella Vilho Artturi :

  • Rakkautta ja muutakin  : kaksinaytoksinen naytelma, Suojeluskuntain kustannus, 1928
  • Kivalon ruusut  : yksinaytoksinen naytelma jaakarien etappiajoilta, Suojeluskuntain kustannus, 1929
  • Miehen teko  : yksinaytoksinen naytelma, Isanmaallinen kansanliike, 1936
  1. Itsenaisyytemme ajan oululaista kaunokirjallisuutta, 2. Kirjailijat ja teokset [ vanhentunut linkki ]
  2. Emmi Maria Jarvenpaa; syntynyt 7. joulukuuta 1892 ( Arkistoitu ? Internet Archive)
  3. 75-vuotiaita: Artturi Vilho Vuorimaa. Helsingin Sanomat , 10.8.1965, s. 6. HS Aikakone (vain tilaajille) . Viitattu 31.8.2023.
  4. Valiaikainen luettelo suojeluskuntajarjestoon 1.7.26 kuuluvasta paallystosta ( Arkistoitu ? Internet Archive)
  5. Siltala 1985, 334?335.
  6. Siltala 1985, s. 256, 260?265.
  7. Siltala 1985, s. 394?398.
  8. Mantsalan suojeluskuntatalo, Mantsalan kapina
  9. Henrik Ekberg:  Fuhrerns trogna foljeslagare. Den finlandska nazismen 1932?1944 , s. 172?174. Schildts, 1991. 951-50-0522-1.
  10. Urho Kekkosen kirje Kapteeni Artturi Vuorimaalle 1.4.1958 ( Arkistoitu ? Internet Archive)
  11. Laamanni Kullervo Kemppinen ja hyvat veljet panivat asioihin vauhtia Helsingin Sanomat 13.5.2000
  12. Herkko Hietanen: PELLEILY SALLITTU? ? PARODIA TEKIJANOIKEUDEN RAJOITUKSENA Defensor Legis. Viitattu 12.7.2011.
  13. Arvo Salo: Lapualaisooppera, 2. painos, 1970