Arjalainen fysiikka ( saks. Arische Physik ) eli saksalainen fysiikka ( saks. Deutsche Physik ) on nimitys Saksan fyysikkoyhteisossa erityisesti 1930-luvulla ja 1940-luvun alussa vaikuttaneelle liikkeelle, joka vastusti etenkin Albert Einsteinin suhteellisuusteoriaa . Laajemmin liikkeen voidaan sanoa vastustaneen koko modernia fysiikkaa, silla se torjui myos kvanttimekaniikan . ^[1] Liikkeen katsotaan alkaneen 1920-luvun alussa ja paattyneen viimeistaan kolmannen valtakunnan tuhouduttua toisen maailmansodan jalkeen vuonna 1945. Arjalainen fysiikka jakoi fysiikan tutkimuksen kahtia arjalaiseen ja juutalaiseen fysiikkaan ( saks. Judische Physik ) tutkijoiden sukutaustan perusteella. Liikkeen huomattavimpia fyysikoita olivat Ernst Gehrcke seka Nobel-palkitut Philipp Lenard ja Johannes Stark . Vaikka liike oli erityisen aktiivinen Saksassa, oli silla kannatusta myos ulkomailla ? esimerkiksi Suomessa arjalaista fysiikkaa kannatti matemaatikko Hjalmar Mellin . ^[2]

Nimitys saksalainen fysiikka ( Deutsche Physik ), jota kaytetaan arjalaisen fysiikan ( Arische Physik ) rinnalla, on peraisin fysiikan emeritusprofessorin Philipp Lenardin vuonna 1936 julkaistusta samannimisesta oppikirjasarjasta.

Arjalainen fysiikka ei missaan vaiheessa saanut johdonmukaista tai ohjelmanomaista muotoa, eika se myoskaan ollut taysin ristiriidaton. Arjalaisen fysiikan kasitteet eivat koskaan nousseet osaksi fysiikan ja muiden luonnontieteiden valtavirtaa. Arjalaiselle fysiikalle ominaista oli se, mita se vastusti ? eli modernia fysiikkaa, monimutkaista matematiikka, visualisoitavuuden puutetta ja intuition vastaisia teoreettisia tuloksia. Arjalaiset fyysikot olivat modernismia vastustavia romantikoita , jotka halusivat, etta kokeet ja intuitio ovat sopusoinnussa keskenaan ja fysiikka yksinkertaista ja helposti ymmarrettavaa. He vastustivat fysiikan pirstoutunutta erikoistuneisuutta ja kannattivat holistista luonnonkuvaa. ^[3]

Arjalainen fysiikka oli 1930-luvulta lahtien avoimen rasistista , ja sen kannattajien mielesta ainoa luotettava fysiikka oli arjalaisten tekemaa. ^[3] Juutalaisia he syyttivat arjalaisten koetulosten varastamisesta. Lenardin mukaan fysiikan tarkoitus oli tavoitella totuutta, ja hanen mukaansa totuus saavutettaisiin vain kokeilla, jotka liittyivat totuuden synnyttamiin mielikuviin. Keskeisimpia tallaisista mielikuvista oli eetteriteoria , joka oli aikaisemmin todistettu vaaraksi Michelsonin-Morleyn kokeella . Albert Einsteinin vuonna 1905 julkaistussa erityisessa suhteellisuusteoriassa eetterin kasite hylattiin kokonaan. Arjalaiset fyysikot kuitenkin pitivat eetteria puhtaana totuutena. ^[3] Arjalaisen fysiikan mukaan ainoastaan "pohjoista rotua" edustava fyysikko kykeni dialogiin luonnon kanssa tarkoin suunniteltujen ja suoritettujen kokeiden ja havaintojen kautta. Kehittynytta teoriaa ei juuri pidetty arvossa. Lenardin oppilas Alfons Buhl kuvaa teoreettista fysiikkaa seuraavasti: ^[3]

≫Tama aarimmaisen matemaattinen tapa kasitella fysiikan ongelmia on syntynyt epailematta juutalaisesta hengesta… Samaan tapaan kuin hanella [juutalaisella] on muuten ? kuten liiketoiminnassa ? vain numeerinen, siis tulo- ja menolaskelmat, silmiensa edessa, myos fysiikassa on luokiteltava tyypilliseksi rodun ominaisuudeksi se etta han nostaa numeerisen muotoilun tarkeimmaksi≫

Koska arjalainen fysiikka pidettiin poissa valtavirran fysiikan aikakauslehdista, joutuivat arjalaiset fyysikot julkaisemaan ajatuksensa muissa lehdissa. Yksi tallainen oli Zeitschrift fur die gesamte Naturwissenchaft . Se perustettiin vuonna 1935 ja se toimi, tosin epavirallisesti, arjalaisten fyysikoiden aanitorvena. Se sisalsi tavallisia fysiikan artikkeleita, mutta myos antisemitistista propagandaa, vakiintuneen fysiikan vastaisia polemiikkeja seka tieteenhistorian henkiloiden palvontaa. ^[4]

Lenard ja toinen Nobelin fysiikanpalkinnon saanut saksalainen Johannes Stark alkoivat kampanjoida Einsteinin suhteellisuusteoriaa vastaan nimittaen sita juutalaiseksi fysiikaksi.

1930-luvun alkuvuosina liike onnistui saamaan tukea natsihallinnolta, koska molemmilla osapuolilla oli hyvin samankaltaisia teemoja. Kansallissosialistien tuki mahdollisti arjalaisen fysiikan laajamittaisemman harjoittamisen yliopistoissa seka muissa instituutioissa. Stark itse halusi paasta Saksan fysiikan johtajaksi ja Gleichschaltungin mukaisesti maarata totalitaarisesti minkalaista tiedetta Saksassa harjoitetaan. Vuonna 1931 elakoitynyt ja kuusi vuotta myohemmin Saksan kansallissosialistiseen tyovaenpuolueeseen liittynyt Lenard toimi arjalaisen fysiikan ideologisena johtohahmona. Jo vuonna 1930 kansallissosialistiseen puolueeseen liittynyt Stark vaikutti myos politiikassa.

Arjalainen fysiikka saavutti joitakin ”voittoja”, mutta Lenard ja Stark olisivat halunneet voimakkaampaa tukea kansallissosialisteilta. Arjalaiset fyysikot kavivat pitkan taistelun siita, kuka tayttaisi Arnold Sommerfeldin viran Munchenin yliopiston teoreettisen fysiikan professorina taman jaadessa elakkeelle. Sommerfeld oli kouluttanut lahes kolmasosan silloisista Saksan fysiikan professoreista , joten hanta arvostettiin saksalaisessa fyysikkoyhteisossa suuresti. Useiden muiden fyysikoiden tapaan Sommerfeld oli sita mielta, etta virkaan tulisi valita Werner Heisenberg . Tama ei miellyttanyt arjalaisia fyysikoita ja he aloittivat laajan kampanjan kvanttiteoreetikko Heisenbergia vastaan. He nimittivat Heisenbergia SS:n viikoittain ilmestyneessa Das Schwarze Korps -lehdessa ”valkoiseksi juutalaiseksi”. Kampanja saavutti paamaaransa Heinrich Himmlerin puututtua asiaan henkilokohtaisesti. ^[4] Teoreettisen fysiikan professorin virkaan valittiin kansallissosialisti ja suhteellisuusteoriaa vastustanut aerodynamiikan asiantuntija Wilhelm Muller . Sommerfeldin mukaan valinta oli huonoin mahdollinen. Muller ei ollut elaessaan julkaissut ainoatakaan tieteellista fysiikan tutkimusta, eika hanella ollut nayttoa teoreettisen fysiikan hallitsemisesta lainkaan. Kansallissosialistien silmissa hanen tarkein ansionsa oli 1936 julkaistu Juutalaiset ja tieteellinen tyo -kirja, jossa Muller hyokkasi Einsteinia ja hanen ”juutalaista suhteellisuusteoriaansa” vastaan. ^[5]

Satunnaisista poliittisista voitoista huolimatta arjalaisten fyysikoiden vaikutus jai rajalliseksi ja lyhytaikaiseksi. Monet kansallissosialistiset fyysikot pitivat Lenardin ja Starkin ajamaa liiketta mahdottomana, vaarallisena ja naurettavana. ^[4] Esimerkiksi NSDAP-puolueeseen kuulunut Pascual Jordan ei halunnut olla missaan tekemisissa Lenardin ja Starkin liikkeen kanssa. Arjalaisella fysiikalla ei ollut ehjaa ja yhtenaista ideologiaa, eika se perustunut kansallissosialismin sisalla hyvaksyttyyn filosofiseen perustaan. Tallaista ei edes ollut vaan kansallissosialismi tukeutui toimintaan ja tunteeseen, ei johdonmukaiseen ajatusjarjestelmaan. Lenard ja Stark eivat kyenneet saamaan kovinkaan suurta kannatusta. Vankan kannattajajoukon laajuus oli enintaan 30 koko Saksassa. Toisaalta ryhman vaikutus oli suurempi kuin koko antaisi olettaa. ^[4]

Arjalainen fysiikka ei yksinkertaisesti kyennyt korvaamaan Einsteinin , Bohrin ja Heisenbergin muotoilemaa modernia fysiikkaa millaan tavoin. Yritykset kieltaa suhteellisuusteorian opetus yliopistoissa eivat onnistuneet; teoriaa opetettiin kirjoissa ja luennoilla, mutta Einsteinin nimi vain jatettiin mainitsematta.

Vuoden 1940 jalkeen Stark seuraajineen menetti suurimman osan poliittisesta tuestaan. Liike alkoi vahitellen hiipua ja vuoteen 1943 mennessa se oli kaytannollisesti katsoen kadonnut.

Saksa oli tieteen ja etenkin fysiikan tutkimuksen karkimaita 1900-luvun alussa, jolloin fysiikkaa hallitsivat Saksan lisaksi Britannia, Ranska ja Yhdysvallat. Saksalaisen tieteen johtava asema nakyy varsinkin Nobel-palkinnoissa: vuosina 1901?1932 saksalaisille tieteilijoille oli myonnetty 31 Nobel-palkintoa , kun toiseksi menestyksekkaimman maan Ison-Britannian tieteilijat olivat saaneet niita 16 kappaletta. Moderneilla fysiikan alueilla, kuten kvantti- ja atomiteoriassa, saksalaisilla oli dominoiva asema. Esimerkiksi vuosina 1926?1933 maailmassa julkaistuista kvanttimekaniikan tutkimuksista 45 prosenttia oli tehty Saksassa. Alan kehityksesta oli likipitaen mahdotonta pysya mukana, ellei osannut lukea saksaa, silla noin puolet julkaisuista oli kirjoitettu saksaksi. ^[5]

Tutkimuksen laantuminen alkoi Saksassa vuoden 1933 jalkeen, kun Hitlerista tuli tammikuussa valtakunnankansleri. Hieman myohemmin Hitler sai vietya lapi lakiehdotuksen, joka antoi hanelle kaytannossa rajattomat valtaoikeudet. Hitlerin huomion kohteena olivat erityisesti Saksassa elaneet juutalaiset. Vuoden 1933 huhtikuussa kansallissosialistit saativat niin sanotun ammattivirkamieslain , jonka mukaan vain arjalaisilla oli oikeus tyoskennella valtion tehtavissa. Kaytannossa tama tarkoitti sita, etta kaikki juutalaiset erotettiin yliopistojen ja tutkimuslaitosten viroista, koska valtio rahoitti laitosten tutkimustoimintaa. Ei-arjalaiseksi leimautui jokainen, jolla oli yksikin ei-arjalainen isovanhempi. Ei-arjalaisilla tarkoitettiin etupaassa juutalaisia. Kansallissosialisteja ei estanyt se, etta yliopistojen opettajista noin 18 prosenttia oli juutalaista alkuperaa. ^[5] Eniten karsivat Berliinin ja Frankfurtin yliopistot , joiden henkilokunnasta kolmannes pakotettiin luopumaan virastaan, seka Gottingenin yliopiston matematiikan ja fysiikan laitokset, joiden professoreista erotettiin 70 %. Lain perusteella erotettiin noin tuhat opettajaa, joista 313 oli varsinaisia professoreita. ^[6]

Max Planck pelkasi arjalaisen fysiikan korostamisen voivan vahingoittaa saksalaisen tieteen tulevaisuutta. Kerran han meni Hitlerin puheille sanoen, etta tilanne voisi olla erityisen vahingollinen koko Saksalle. Hitlerin kerrotaan vastanneen: ”Kansallista politiikkaamme ei peruta tai muuteta edes tiedemiesten takia. Jos juutalaisten tiedemiesten erottaminen tarkoittaa Saksan nykyisen tieteen tuhoa, joudumme olemaan ilman tiedetta muutaman vuoden!” ^{[6] [5]} Tilanteeseen suhtauduttiin yleisesti valinpitamattomasti. Eras yhdysvaltalainen tiedemies kertoi raportissaan, etta saksalaiset olivat lahinna iloisia asiasta. Tilanne pakotti noin tuhat saksalaista muuttamaan maasta pois. Yleisimmat kohdemaat olivat Yhdysvallat ja Britannia. Tieteen kehityksen kannalta maahanmuuttajat olivat erityisen hyva asia Yhdysvalloille ja Britannialle. Sita vastoin Saksassa tutkimus alkoi taantua. Pakolaisten joukossa oli kaikkiaan 26 nobelistia tai tulevaa palkittavaa.

Muuttoliikkeen lisaksi Saksan fysiikan tilaa heikensivat myos erilaiset kiellot. Vuodesta 1936 lahtien saksalaiset tieteilijat eivat neuvostoliittolaisten ja italialaisten tieteilijoiden tapaan saaneet osallistua kokouksiin, jotka liittyivat jollakin tavalla Kansainliittoon. Vuodesta 1937 lahtien saksalaiset tieteilijat eivat myoskaan saaneet vastaanottaa Nobel-palkintoja. ^[7]

Arjalaisen fysiikan takia Saksa tuskin olisi koskaan saanut saavutettua Yhdysvaltain Manhattan-projektin etumatkaa, koska pommin valmistamiseen tarvitut ammattitaitoiset ja kokeneet juutalaistutkijat oli karkotettu Yhdysvaltoihin. Sodan jalkeen Saksan tiede elpyi odotettua nopeammin, mutta se ei ole saanut takaisin johtavaa asemaa, joka silla oli ennen kansallissosialismia ja arjalaista fysiikkaa.

Arjalaisen fysiikan kannatus ei ollut kovin suuri, mutta se onnistui saamaan useita melko tunnettuja tieteilijoita riveihinsa. Arjalaista fysiikkaa kannattaneita fyysikkoja olivat muun muassa:

• Bruno Thuring ^[8]
• Ernst Gehrcke
• Hugo Dingler , tieteenfilosofi
• Johannes Stark
• Lothar G. Tirala , laakari
• Ludwig Glaser
• Philipp Lenard
• Rudolf Tomaschek
• Wilhelm Muller

Arjalaisen fysiikan kanssa samanaikaisesti Neuvostoliitossa esiintyi niin sanottua proletaarista tiedetta. Neuvostoliiton syntymisen jalkeen neuvostoliittolaiset filosofit pitivat tarkeana, etta tiedetta analysoitaisiin dialektisen materialismin kannalta. Neuvostofilosofien mukaan proletaarisen tieteen menetelmat ja tavoitteet olivat erilaiset kuin porvarillisen tieteen. ^[9] Liikehdinta heratti poliittista ja filosofista mielenkiintoa, mutta neuvostoliittolaisia fyysikoita se ei saanut vakuutettua proletaarisen fysiikan eduista. Filosofien ja fyysikoiden valilla oli koko 1920-luvun kiistoja fysiikan tulkitsemisesta. Kiista kulminoitui 1930-luvulla kvanttimekaniikan tulkinnan takia. Esimerkiksi Alexander Maksimov haukkui modernin fysiikan kehittajia, kuten Einsteinia, Schrodingeria, Bohria ja Diracia, ”machilaisiksi idealisteiksi”. ^[10] Karkeasti voidaan sanoa, etta proletaarisessa fysiikassa oli arjalaiseen fysiikkaan verrattuna korvattu termi ”juutalainen” nimityksella ” idealistinen ”. ^[11]

Hyvin harva neuvostoliittolaisesta fyysikosta vakuuttui filosofien julistuksesta. Suurin osa fyysikoista oli sita mielta, etta fysiikan kritisoiminen vaati ymmarrysta fysiikasta, ja tata filosofeilla ei ollut fyysikoiden mukaan. Ennen toista maailmansotaa oli selva, ettei Neuvostoliitossa syntyisi erityista marxilaista fysiikkaa Saksan arjalaisen fysiikan tapaan. ^[10] Oleellisin syy oli, etta keskustelu oli melko avointa, eivatka poliittiset vallanpitajat puuttuneet keskusteluun juurikaan kummankaan puolelle. Tilanne kuitenkin muuttui toisen maailmansodan kynnyksella kun ilmapiiri kiristyi ja kvanttimekaniikan tulkinnasta tuli osa poliittista pelia. Fysiikka politisoitui voimakkaasti vuosina 1948?1951 ja sen piirissa kampanjointiin ”taantumuksellista einsteinilaisuutta” vastaan. ^[11] Nytkin keskusteltiin lahinna siita, mika oli oikea fysiikan filosofia .

• Lysenkolaisuus

• Helge Kragh:  Kvanttisukupolvet . Terra Cognita, 2002. ISBN 952-5202-53-4 .

• Beyerchen, Alan, Scientists under Hitler: Politics and the physics community in the Third Reich (New Haven, CT: Yale University Press, 1977).
• Heisenberg, Werner: Deutsche und Judische Physik. (julkaissut Helmut Rechenberg) Munchen 1992, ISBN 3-492-11676-0
• Hentschel, Klaus, ed. Physics and National Socialism: An anthology of primary sources (Basel: Birkhaeuser, 1996).
• Lenard, Philipp: Wissenschaftliche Abhandlungen Band IV. [Postuumisti, saksankielinen.] Berliini: GNT-Verlag, 2003. ISBN 978-3-928186-35-3 . Lyhyt luonnehdinta kirjasta ( Arkistoitu ? Internet Archive)
• Kragh, Helge:  Kvanttisukupolvet . Terra Cognita, 2002. ISBN 952-5202-53-4 .
• Walker, Mark, Nazi science: Myth, truth, and the German atomic bomb (New York: Harper Collins, 1995).

• Jews Without Jobs 5. kesakuuta 1933. Time-lehti. Arkistoitu 25.12.2007. (englanniksi)
• Stark Statement 23. toukokuuta 1938. Time-lehti. Arkistoitu 28.4.2013. (englanniksi)
• Manifesto 19. joulukuuta 1938. Time-lehti. Arkistoitu 26.8.2010. (englanniksi)