| Andy Hug
|
|---|
| Henkilotiedot
|
|---|
| Syntynyt
| 7. syyskuuta 1964
Zurich
,
Sveitsi
|
| Kansalaisuus
|
Sveitsi
|
| Potkunyrkkeilija
|
|---|
| Lempinimi
|
The Blue-Eyed Samurai
|
| Aktiivisena
|
1993?2000
|
| Pituus
|
180 cm
|
| Paino
|
98 kg
|
| Katisyys
|
vasen
|
| Seura(t)
|
Team Andy Hug
Dojo Kamakura
Hiranaka Boxing School Gym
|
| Tilastot
|
|---|
| Ottelut
|
47
|
| Voitot
|
37
|
| – tyrmayksella
|
22
|
| – paatoksella
|
15
|
| Tappiot
|
9
|
| Ratkaisemattomat
|
1
|
| Aiheesta muualla
|
|---|
| www.andyhug.com
|
|
|
| Infobox OK
|
| Andy Hug
|
|---|
| Henkilotiedot
|
|---|
| Syntynyt
| 7. syyskuuta
1964
Zurich
|
| Kansalaisuus
|
Sveitsi
|
| Kyokushin-ottelija
|
|---|
| Lempinimi
|
The Blue-Eyed Samurai
|
| Aktiivisena
|
1979?1991
|
| Pituus
|
180 cm
|
| Painoluokka
|
Raskassarja
Keskisarja
(1979?1982)
|
| Katisyys
|
vasen
|
| Vyoarvo
|
5. dan
|
| Aiheesta muualla
|
|---|
| www.andyhug.com
|
|
|
| Infobox OK
|
| Mitalit
|
| Maa:
Sveitsi
|
| Miesten
kyokushin-karate
|
| EM-kilpailut
|
 Kultaa
|
Barcelona 1985
|
+80 kg
|
| Kultaa
|
Budapest 1989
|
+80 kg
|
 Hopeaa
|
Zaragoza 1991
|
+80 kg
|
Pronssia
|
Katowice 1987
|
+80 kg
|
| World Open
|
| Hopeaa
|
Tokio 1987
|
avoin
|
| Sveitsin mestaruuskilpailut
|
| Kultaa
|
1982
|
-80 kg
|
| Kultaa
|
1984
|
+80 kg
|
| Kultaa
|
1985
|
+80 kg
|
| Sveitsin Oyama Cup
|
| Kultaa
|
1979
|
|
| Kultaa
|
1981
|
|
| Hollannin Open
|
| Kultaa
|
Weert 1981
|
-80 kg
|
| Ibutz Oyama Cup
|
| Kultaa
|
Budapest 1983
|
-80 kg
|
| Kultaa
|
Budapest 1985
|
+80 kg
|
| Sveitsin avoimet
|
| Kultaa
|
1985
|
avoin
|
| Britannian Open
|
|
Pronssia
|
Lontoo 1986
|
+80 kg
|
| Sursee Cup
|
| Kultaa
|
Sursee 1988
|
avoin
|
| Miesten
karate seidokaikan
|
| MM-kilpailut
|
| Kultaa
|
Osaka 1992
|
Avoin
|
| Hopeaa
|
Osaka 1993
|
Avoin
|
Andreas "Andy" Hug
(
7. syyskuuta
1964
?
24. elokuuta
2000
) oli sveitsilainen
karateka
ja
potkunyrkkeilija
. Han saavutti muun muassa karatessa yhden maailmanmestaruuden
Seidokaikanin
tyylisuunnassa ja
Kyokushinissa
kaksi EM-kultaa 1985 ja 1989, seka potkunyrkkeilyssa
K?1
mestaruuden 1996.
Hug kuoli
leukemiaan
Tokion keskussairaalassa, elokuussa 2000.
[1]
Hug syntyi Zurichissa, Sveitsissa kolmi lapsiseen perheeseen. Hanen isansa Arthur tyoskenteli
Ranskan muukalaislegioonassa
, jonka palveluksessa han kuoli Thaimaassa epaselvissa olosuhteissa eika taten nahnyt koskaan poikaansa. Hugin aiti Madelaine Baumann joutui etsimaan aviomiehensa kuoleman myota rahakkaamman tyopaikan, eika hanelle jaanyt aikaa huolehtia lapsistaan. Hug vietti kolme vuotta orpokodissa, kunnes hanen aidin puolen isovanhemmat ottivat hanet ja sisaruksensa Charlyn ja Fabiennen huostaan. He kasvoivat
Wohlenissa
, Zurichin lahella.
[2]
Hug aloitti urheilemisen jalkapallolla kuusivuotiaana ja paasi myohemmin edustamaan Sveitsin alle 16-vuotiaiden maajoukkuetta.
[3]
Hug joutui kuitenkin jo kymmenvuotiaana koulukiusatuksi, jonka myota han alkoi harrastamaan
Kyokushin
karatea
Wohlenissa Werner Schenkerin ohjauksessa. Hugin isoisa ei aluksi pitanyt pojanpoikansa harjoittelevan karatea, mutta vaimonsa suostuteltua antamaan pojanpojan jatkamaan harrastustaan myontyi lopulta. Hugin ollessa 13-vuotias han oli alkanut voittamaan useita amatooriturnauksia. Koska isovanhemmat eivat kyenneet enaa kustantamaan Hugin molempia harrastuksia he pakottivat poikaa paattamaan jatkaako han vain jalkapallon pelaamista vai karatea.
[3]
Hug valitsi karaten ja ollessaan 15-vuotias, han voitti vuonna 1979 Sveitsin Oyama Cupin. Turnauksen vahimmaisika oli kaksikymmenta, mutta koska Hug oli osoittanut lahjakkuutensa jo aikaisemmin Sveitsin karateliitto paatti antaa Hugin osallistua turnaukseen.
[3]
1980-luvulle tultaessa Hug alkoi kilpailla myos kansainvalisissa turnauksissa. Ensimmainen menestyksekas saavutus tuli 1981 Hollannin mestaruuskisoissa,
Weertissa
, jossa han voitti keskisarjan mestaruuden. Hug jatkoi menestystaan kotimaassaan voitettuaan Sveitsin keskisarjan mestaruuden 1982, jonka jalkeen han saavutti tunnettavuutta 1983 voitettuaan Oyaman valvoman
Ibutz Oyama Cupin
, Unkarissa. Yleiso alkoi tunnistaa Hugin viihdyttavasta ottelutyylista lyodessaan kovaa ja tehokkaasti, seka erityisesti hanen tarkoista potkuistaan.
[4]
Hugin hyokkaystekniikat olivat usein arvaamattomia ja han kykeni kayttamaan korkeita ja monipuolisia potkuja erityisesti "Mawashi Geri" (kierrepotku), "Ushiro Geri" (takapotku) ja yksi hanen tavaramerkeistaan "Kakato Geri" (kirvespotku) seka niin kutsuttu Hug Tornado, reisiin kohdistuva "Ushiro Mawashi Geri" (takakiertopotku).
[4]
Sittemmin 1984 Hug siirtyi raskassarjaan, joka oli tuolloin yli 80-kiloa. Hug voitti Sveitsin raskaansarjan mestaruuden ja otti osaa ensimmaista kertaa marraskuussa Kyokushinin maailmanmestaruuskisoihin, jotka kaydaan ilman painorajaa. Hug onnistui etenemaan kuudentoista parhaan joukoon.
[4]
Samana vuonna Hug suoritti teurastajan oppisopimuksen loppuun ja tyoskenteli sen jalkeen Wohlenin teurastamossa. Hug jatkoi kilpailemista, mutta joutui kaksi vuotta myohemmin lopettamaan tyonsa joutuessaan ottamaan liian paljon vapaata erinaisten loukkaantumisten vuoksi, jotka vaikuttivat myos hanen tyosuoritukseensa. Irtisanomisen jalkeen Hug rahoitti itse kilpailemistaan ja sai avustusta myos ystaviltaan.
[4]
1985?1986 valisena aikana han onnistui voittamaan Sveitsin mestaruuden lisaksi toistamiseen
Ibutz Oyama Cupin
, jonka loppuottelussa Hug voitti hallitsevan mestarin
Michel Wedelin
. Lisaksi Hug saavutti raskaansarjan Euroopan mestaruuden voitettuaan loppuottelussa
Klaus Rexin
. 1986 Hug voitti pronssia Britannian Openissa.
Han paasi edustamaan Sveitsia toista kertaa MM-kilpailuihin 1987. Hug eteni kolme paivaa kestaneessa turnauksessa aina loppuotteluun saakka voitettuaan muun muassa valierissa
Akira Masudan
. Paastyaan loppuotteluun hanesta tuli ensimmainen ei japanilainen, joka on kykenyt saavuttamaan loppuottelu paikan. Hug otteli mestaruudesta
Akiyoshi Matsuita
vastaan, mutta havisi kamppailun tuomariaanin.
Hugin viela jatkaessa kilpauraansa ja ollessaan Sveitsissa han karsi tiheasti voimakkaista kuumeisista kohtauksista seka nena-, silma- ja penisverenvuodoista. Monien laakarikayntien jalkeen laakarit eivat kyenneet loytamaan mitaan normaalista poikkeavaa. 14. Elokuuta han matkusti Japaniin ja seuraavana paivana ollessaan harjoittelemassa tulevaa ottelua varten hanen sveitsilainen fysioterapeuttinsa loysi Hugin niskan vasemmalta puolelta kasvaimen, joka laakarien tutkimuksien jalkeen osoittautui syopakasvaimeksi. Hug oli jo tata ennen kerennyt sairastamaan huomaamattaan
Leukemiaa
, joka oli ajan myota levinnyt pahasti. Hanet otettiin pian syopahoitoihin ja 21. paiva Seidokaikan karaten mestari ja K-1 organisaation perustaja vieraili hanen luonaan ja Hug kertoi hanelle, etta jos han kuolisi pian han haluaa kuolla Japanissa.
Hanen tilansa paheni pian entisestaan 23. elokuuta, kun han koki hengitysvaikeuksia aamulla ja oli jo hieman myohemmin illan aikana vaipunut koomaan ja hanet pantiin elintoimintoja yllapitavaan laitteeseen Nippon Medical Schoolin yliopistollisessa sairaalassa
Bunkyossa
, Tokiossa. Iltapaivalla ollessaan koomassa, hanen sydamensa pysahtyi kolme kertaa perakkain lyhyen aikavalin sisalla, mutta laakarit kykenivat palauttamaan hanen pulssinsa. Kun hanen sydamensa kuitenkin pysahtyi neljannen kerran 24. elokuuta, laakarit eivat enaa kyenneet elvyttamaan hanta ja antoivat pian periksi. Hanet julistettiin kuolleeksi 16:21 24. elokuuta 2000 kaksi viikkoa ennen hanen kolmattakymmenetta kuudetta syntymapaivaansa.
Virallinen tiedote Hugin kuolemasta annettiin suorana Japanilaisilla uutiskanavilla kuten Fuji Television, Japani News Network, NHK World ja TV Asahi. Hugin kilpakumppani
Peter Aerts
, joka oli tuolloin samaisessa Nippon Medical Schoolin sairaalassa odottamassa hoitoa alaselkansa vuoksi purskahti hysteeriseen itkuun pitkaksi aikaa ja jatti lopulta tulematta vastaanotolle, kun han sai Hugin poismenosta. Haastattelussa han kertoi omistaneensa suorituskykynsa tulevassa K-1 World Grand Prix 2000 finaalissa Hugille. Tunnin mittaiseen lehdistotilaisuuteen osallistui viisi laakaria, jotka olivat hoitaneet Hugia, seka K-1 ottelijat Kazuyoshi Ishii ja Francisco Filho.
Hugin hautajaiset pidettiin 27. elokuuta Kiotossa, jossa hanen ruumiinsa poltettiin ja hanen tuhkansa laitettiin sailoon hautausmaalla Hoshuin temppelissa. Hautajaissaattueeseen kuului muun muassa kuuluisat japanilaiset karatekat Kazuyoshi Ishii, Hajime Kazumi, Akira Masuda, Shokei Matsui, Kenji Midori ja Sveitsin silloinen presidentti Adolf Ogi kuten myos yli kaksitoista tuhatta surevaa fania. K-1 ottelijat Francisco Filho, Nobuaki Kakuda ja Nicholas Pettas ottivat osaa Hugin jaanteiden saattajina.
Hanen perintonsa jai elamaan kenties maailman legendaarisimpana potkunyrkkeilijana ja tayskontakti karatekana, seka yhtena merkittavimpana raskassarjalaisena historiassa. Hug oli aikoinaan yksi rikkaimmista potkunyrkkeilijoista maailmassa ja hanen ottelunsa hanen kotimaassaan Sveitsissa veti puoleensa suuremman tv-yleison kuin Martina Hingisin tennis ottelut tai Sveitsin kansallisen jalkapallomaajoukkeen pelit. Hanen omien ottelusaavutuksien lisaksi han oli tullut tunnetuksi myos hanen artikulaatiostaan, noyryydestaan lajiaan kohtaan ja vahvasta tyomoraalistaan.
- 1996 K-1 World Grand Prix mestaruus
- 1997 K-1 World Grand Prix: 2. sija
- 1998 K-1 World Grand Prix: 2. sija
- 1994 UKF:n Superraskassarjan mestaruus (kerran, puolusti kahdesti)
- 1996 WKA:n Superraskassarjan mestaruus (kerran, puolusti neljasti)
- 1996 WMC:n Superraskassarjan mestaruus (kerran)
K-1
World Grand Prix mestarit