Akvaario

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tama artikkeli kertoo altaasta. Sanan muista merkityksista katso tasmennyssivu .
69 litran vetoinen kotiakvaario.

Akvaario on lasi - tai muoviallas , jossa pidetaan kaloja , kasveja [1] ja (varsinkin meriakvaariossa) myos selkarangattomia vesielaimia kuten rapuja ja kotiloita . Akvaarioharrastuksen uskotaan saaneen alkunsa Kiinasta , jossa karpin jalostus lienee alkanut jo 2 000 vuotta sitten. Moderni akvaarioharrastus eli akvaristiikka puolestaan sai alkunsa luonnontieteilija Emil Adolf Rossmasslerin vuonna 1856 kirjoittaman lehtiartikkelin "Der See im Glase" myota. [2]

Akvaarioharrastajia arvioidaan olevan maailmassa noin 60 miljoonaa, Suomessa 15000?25000. Kotiakvaarioiden koot vaihtelevat 40-litraisesta yli tuhannen litran altaisiin. Alle 40-litraisessa altaassa ei ole suotavaa pitaa kaloja pysyvasti. Aloittelijalle sopiva akvaarion koko on sadasta litrasta ylospain, koska sen kokoisissa altaissa on helpompi pitaa vesiarvot vakaana, ja kalojakin voi ottaa useampia lajeja. Usein elokuvissa tai sarjakuvissa nahdaan kalaa pidettavan pienessa 5?15 litran pyoreassa maljassa. Niin ei todellisuudessa kaloja saa pitaa, silla se on liian pieni kaikille kaloille. Taistelukala tosin saattaa elaa luonnossakin pienessa latakossa, mutta sillekin parempi valinta on vahintaan noin 40 litrainen akvaario.

Akvaarioiden luokittelu

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Perinteisesti akvaariot luokitellaan [3]

  • seura-akvaarioihin , joissa on samanlaisiin vesioloihin sopivia toisilleen harmittomia asukkaita, jotka voivat olla eri puolilta maailmaa
  • biotooppiakvaarioihin , jotka pyrkivat kasvistoltaan, elaimistoltaan ja pohjanmuodoiltaan jaljittelemaan mahdollisimman tarkoin tiettya olemassa olevaa elinymparistoa, esimerkiksi Malawi -jarvea tai Amazonia . Yleisimpia ovat
  • lajiakvaarioihin , joiden paaasialliset asukkaat ovat samaa lajia (niiden toivotaan usein lisaantyvan)
  • kasviakvaarioihin , joissa kasvit ovat paaosassa, vaikka kaloja voi silti olla muutamia esimerkiksi pitamassa akvaariota puhtaana
  • meriakvaarioihin , joiden vesi vastaa suolapitoisuudeltaan valtameria
  • murtovesiakvaarioihin , joissa on suolaa mutta vahemman kuin valtamerissa
  • riutta-akvaarioihin , jotka ovat sellaisia merivesiakvaarioita, joissa paaosassa eivat ole kalat vaan korallit ja selkarangattomat (kalojakin voi silti olla mukana). Nanoriutta on riutta-akvaarion pienikokoinen alalaji. Lisaksi on olemassa rapuakvaarioita ja kotiloakvaarioita .
Typen kierto akvaariossa:
1. Ruokinta ja ravinteet
2. Kalojen tuottama urea ja ammoniakki
3. Nitrosomonas -bakteerit muuttavat ammoniakin nitriiteiksi.
4. Nitrospira -bakteerit muuttavat nitriitit nitraateiksi. Vahemman myrkylliset nitraatit poistuvat vesikasvien ja saannollisten vedenvaihtojen avulla.
5. Veden haihtuminen
6. Akvaarioon tuleva valo
7. Pohjahiekka
8. Kasvien tuottama happi
9. Kalojen tuottama hiilidioksidi
Anubias bartheri ja Echinodorus bleheri .

Kotiakvaarion tarkeimmat tekniset laitteet ovat suodatin [4] , valaisin, ja lammitin. Pidettaessa kalojen lisaksi myos kasveja voidaan akvaarioon lisata hiilidioksidilevitin.

Suodattimen tehtavana on pitaa vesi roskista puhtaana ja kemialliselta koostumukseltaan kaloille sopivana. Taman takaa suodatinmateriaalissa tapahtuva mekaaninen roskien poisto ja bakteeritoiminta. Suodattimia on erilaisia pienista mekaanisista sisasuodattimista suuriin ulkosuodattimiin. Ulkosuodattimissa voidaan kayttaa lisaksi erilaisia kemiallisia suodatinmateriaaleja, joilla poistetaan vedesta laakejaamia (aktiivihiili), nitraattia, fosfaatteja tai silikaatteja. Myos turve luetaan kemiallisiin suodatinmateriaaleihin, silla se laskee veden karbonaattikovuutta ja lisaa veteen luonnon humuksia ja humushappoja.

Oikeanlainen ja teholtaan riittava valaistus on edellytys akvaariokasvien kasvulle. Yleensa kotiakvaarioissa kaytetaan led-valaisimia . Riittava vapaan hiilidioksidin maara vedessa on kasvien kasvulle valttamattomyys ja sen lisaamiseksi akvaarioissa voidaan kayttaa hiilidioksidilevitinta. Hiilidioksidi tuotetaan akvaarioon kaymisperiaatteella, kaasupullolla tai elektrolyysin avulla. Levittimet jaetaan passiivi- ja aktiivilevittimiin. Lammittimen tarkoitus on pitaa akvaarion vesi kaloille sopivan lampimana. Jotkut kalalajit tulevat hyvin toimeen huoneenlammossa, jolloin lammitin ei ole valttamaton hankinta. Useimmat akvaariokalat ovat kuitenkin kotoisin trooppisilta ja subtrooppisilta seuduilta. [5]

Akvaariotekniikka on kehittynyt viimeisten 30 vuoden aikana huimasti, kun on alettu ymmartaa akvaarioveden mikrobiologiaa. Makean veden puolella suodatustekniikat hyodyntavat nyt ennen kaikkea bakteeritoimintaa: voidaan ajatella etta on siirrytty "kompostikaymaloihin", joissa bakteerit hajottavat jatteet vaarattomiksi yhdisteiksi. Merivesipuolella valaistus, ennen kaikkea monimetalli - ja elohopealamput , ovat mahdollistaneet korallien symbioottisten levien menestymisen ja siten korallien kasvattamisen.

Tarvikkeet ja sisustus

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Tarkeimmat tarvikkeet akvaariossa ovat: haavi, lampomittari, lappoletku, taustakuva ja pohjahiekka.

Haavia kaytetaan kalojen kasittelyyn ja siirtamiseen, esimerkiksi sairaiden tai haavoittuneiden kalojen poistoon. Silla poistetaan myos suurimpia roskia kuten kasvinriekaleita. Haavi valitaan kooltaan akvaarion ja sen sisallon mukaisesti. Lampomittarista tarkkaillaan veden lampotilaa paivittain. Se kiinnitetaan joko imukupilla akvaarion sisapuolelle tai tarralla lasiin.

Akvaarion viikoittaiseen osavedenvaihtoon ja pohjan puhdistamiseen kaytetaan lappoletkua ja sorapohjalla myos letkun paahan kiinnitettavaa puhdistinta. Taustakuvan tehtava on tuoda kaloille suojaa, mutta myos toimia sisustuselementtina ja sahkojohtojen piilottajana.

Pohjamateriaali valitaan akvaarion sisallon mukaan: Neutraali hieno hiekka (0,5?1 mm) sopii useimpiin akvaarioihin. Malawi- ja merivesiakvaarioissa kaytetaan usein korallihiekkaa tai -soraa (paaosin kalsiumkarbonaattia) ja joissakin tapauksessa sammakko- ja kilpikonna-akvaarioissa neutraalia soraa.

Vedenhoitoaineet

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ennen kalojen hankkimista omistajan taytyy varmistua akvaarion bakteerikannan olevan valmis. Tata varten vedesta tutkitaan ammonium, nitriitti ja nitraattipitoisuudet. Vesinaytteen voi tutkia itse tai vieda akvaariokauppaan analysoitavaksi, jotkut kaupat voivat vaatia vesinaytteen toimittamista ennen kalojen myyntia uuden akvaarion ollessa kyseessa. [6] [7] Osittaisen viikkovedenvaihdon yhteydessa veteen voidaan lisata vedenparannusainetta, jonka tehtavana on poistaa ja sitoa hanavedesta raskasmetalleja, kloori ja klooriamiini, seka suojata kalojen limakalvoja. Kasvein sisustetussa akvaariossa kaytetaan kasviravinteita, jotka jaetaan nestemaisiin (lisataan vedenvaihdon yhteydessa tai paivittain) ja juuriravinteisiin.

Humus- tai turveuutetta kaytetaan pehmean ja humuspitoisen veden kaloille, jollaisia on suurin osa tavallisimmista seura-akvaariokaloista.

Lisaksi erilaisiin tilanteisiin on olemassa vitamiinilisia, pH:n saatoaineita, levamyrkkyja (esim. biosidit ja nk. nestehiili) ja laakkeita sairastumistilanteisiin.

Akvaariokalat

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Sinirihmakala ( Trichogaster trichopterus ) tarvitsee suurehkon akvaarion aksyn luonteensa takia, varsinkin jos niita on enemman kuin yksi.

Akvaariokalojen elaman seuraaminen on monelle tarkein syy hankkia akvaario. Kalojen valinta voidaan suorittaa esimerkiksi siten, etta kaikki kalat valitaan joltain tietylta maantieteelliselta alueelta tai puhtaasti kalojen ulkonaon perusteella. Talloin on kuitenkin huomioitava se, etta samaan akvaarion tulevien lajien taytyy tulla toimeen keskenaan ja parjata samanlaisissa olosuhteissa. Kalojen maaraa rajoittaa akvaarion koko; akvaarion liikakansoitus on tyypillisimpia akvaarion perustusvaiheessa tehtavia virheita. Pienimpia tavallisia akvaariokaloja ovat 2 cm mittaan kasvavat kaapiorasborat ( Boraras maculatus ). Niita voi pitaa huoletta pienimmissakin jo minimaalisen kokoisissa 40-litraisissa akvaarioissa n. 15 kappaletta. Sen sijaan alle 200-litraiseen akvaarioon ei mahdu esimerkiksi yhtaan kultakalaa. Kultakaloja ei kannata edes harkita muuhun kuin todella suureen akvaarioon, silla ne kasvavat joskus jo vuodessa yli 25 cm pitkiksi.

Tunnetuimpia ja yleisimpia akvaariokaloja ovat miljoonakalat , lehtikalat , platyt , miekkapyrstot , kultakalat , seeprakalat , rihmakalat , partamonnit seka tetroista ja barbeista muun muassa neontetra , kirsikkatetra ja tiikeribarbi . Akvaarion koko maaraa pitkalti myos siihen sopivat kalalajit: esimerkiksi lehtikaloja ja kultakaloja ei pitaisi kasvattaa kuin suurissa, monen sadan litran vetoisissa akvaarioissa. Merivesipuolella elokuvat Nemoa etsimassa ja Doria etsimassa lisasivat kiinnostusta vuokkokaloihin ja palettivalskareihin , mutta palettivalskarien kohdalla haasteina ovat olleet niiden soveltumattomuus kalankasvatukseen ja lajin kuteminen vain valtamerissa. [8] [9]

Kalojen valinnassa on lisaksi huomioitava se, etta monet akvaariokalat tarvitsevat ymparilleen parven viihtyakseen. Useimmat pienet akvaariokalat, kuten tetrat, barbit ja seeprakalat, ovat parvikaloja. Parvikaloja olisi suositeltavaa hankkia akvaarioon vahintaan 6?10 kappaletta. Pienempia parvikaloja, kuten neontetroja, kannattaa ottaa heti alkuun ainakin 15?20 kappaletta, koska iso parvi on pienta nayttavampi ja kalatkin viihtyvat paremmin. Jotkut kalalajit viihtyvat pareittain tai yksikseenkin, sellaisia loytyy mm. monni- ja ahvenkalojen lahkoista.

Yleisin kalakokoonpano noin 150?200-litraisessa kotiakvaariossa koostuu yhdesta keskivedessa liikkuvasta pikkukalaparvesta (esimerkiksi 15 neontetraa), paakaloista, kuten pienehkosta kirjoahvenpariskunnasta, ja pohjalla oleskelevista monneista, kuten partamonnista ja pienesta nuolimonniparvesta . Lisaksi akvaariossa voi pitaa kalojen lisaksi lahes lapinakyvia levasukarapuja ( Caridina multidentata ).

Akvaariokalojen yleisimpia sairauksia on Ichthyophthirius multifiliis -nimisen loisen aiheuttama valkopilkkutauti , joka on varhaisella havaitsemilla ja kunnollisella hoidolla parannettavissa, jos kaloja laakitsee heti. [10] Kavalampi tauti on sen sijaan kalatuberkuloosi , jota ei voida laakita, vaan se tuhoaa huonosti hoidetussa akvaariossa hitaasti koko akvaarion kalaston. [11] Tarkeinta torjunnassa on sairaiden ja kuolleiden kalojen valiton poistaminen ja veden laadun hyvana pitaminen. Kalatuberkuloosi on hyvin yleinen ja on arvioitu, etta jopa 80% kaloista kantaa sita. Aktiiviselta kalatuberkuloosilta valtytaan, kun ostetaan vain vahan kalalajeja, ja ostetaan kalat altaasta missa ei nay kuolleita tai sairaita kaloja. Kaytannossa jokaisesta akvaariosta on loydettavissa taudinaiheuttajabakteereita ja/tai -loisia. Suurin osa akvaariotaudeista jaa kuitenkin puhkeamatta, kun kalojen yleiskunto ja limakalvot ovat kunnossa, eli akvaarion saannollisesta hoidosta pidetaan kiinni.

Myos kaloille tulisi suorittaa karanteeni, ennen kuin ne lasketaan takuuterveeseen akvaarioon. Tama tarkoittaa pienta n. 40?100-litraista erillista akvaariota, jossa uusia kaloja pidetaan kolmisen viikkoa. Veden laadusta on huolehdittava myos karanteenissa joten siinakin tarvitaan suodatin ja valaisin, seka tarpeen mukaan lammitin. Kaloja seurataan karanteenissa oloaikana tiukasti, ja nain valtytaan sairaiden kalojen lisaamiselta akvaarioon.

Jos kalat ovat taman jalkeen terveita, ne voidaan paastaa paaakvaarioon. Karanteeniakvaariota voi kayttaa myohemmin poikasakvaariona ja sairaiden kalojen laakitsemiseen jos laakkeen kaytto ei ole mahdollista tai jarkevaa paaakvaariossa.

Akvaariokasvit

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Paaartikkeli: Akvaariokasvit

Makeanveden akvaarioihin kuuluvat luonnollisena osana erilaiset vesikasvit, joista yleisimpia ovat erilaiset miekkakasvit ( Echinodorus ), vesitahdikit ( Hygrophila ), melalehdet ( Cryptocoryne ) ja vallisneriat ( Vallisneria ). Kasvien rehevan kasvun edellytyksena on oikeanlainen pohjamateriaali, hyva veden laatu, riittava valaistus, hiilidioksidimaara ja ravinnelannoitus. Jotkut akvaarioharrastajat ovat ensisijaisesti keskittyneet kasvien kasvattamiseen ja kalat ovat toissijaisina asukkaina. Tuloksena on nayttavia kasviakvaarioita.

Merivesiakvaarioissa kasveja ei kasva. Myoskaan tietyissa biotooppiakvaarioissa (esimerkiksi Tanganjika - tai Malawijarven biotoopit) ei yleensa ole kovin runsasta kasvillisuutta. Varsinkin suuret kirjoahvenet voivat kaivaa pohjaa ja tuhota kasveja niin, etta elavien kasvien pito akvaariossa ei onnistu.

Julkiset akvaariot

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Okinawa Churaumi akvaario.

Julkisia akvaarioita eli yleisoakvaarioita on seka elaintarhojen yhteydessa etta itsenaisina matkailukohteina, esimerkiksi Sea Life Helsingissa , Sarkanniemen akvaario Tampereella ja Maretarium Kotkassa . [12] [13] [14] Vantaan Akvaariolinna lopetti toimintansa vuonna 2006. [15]

Akvaariokalan eutanasia

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Mitaan akvaariokalaa ei saa lopettaa vetamalla se vessanpontosta alas. Ei ole myoskaan suotavaa havittaa akvaariokaloja paastamalla ne luonnonvesiin. Talla tavalla on aikaansaatu vieraslaji -invaasioita luonnonvesiin, esimerkiksi kultakala voi sopivissa luonnonolosuhteissa elaa jopa 25-vuotiaaksi ja kasvaa 40 cm:n pituiseksi. [16]

Akvaariokalan lopettamisessa voi kayttaa useita eri menetelmia. Jaadyttamista on kaytetty kauan lampimanveden kalojen lopettamiseen, mutta nykyisin sita ei pideta enaa suotavana ellei kalaa ole ensin tainnutettu jollain toisella menetelmalla. Jaadytettaessa kala pannaan pussiin etukateen valmistellun jaasohjon sekaan ja siina pakastimeen, missa se jaatyy kuoliaaksi. Niskan murtaminen esimerkiksi poydan kulmaa vasten iskemalla ja paan irrottaminen teraseella ovat varmoin ottein totutettuna nopeita tapoja lopettaa kala. Kalan voi myos tainnuttaa lopettamista varten panemalla se astiaan, jonka veteen lisataan runsaasti hiilidioksidia esimerkiksi poretableteilla. Toinen menetelma on lisata veteen neilikkaoljya . Kuoleman varmistamiseksi tainnutettu kala tulisi lisaksi esimerkiksi jaadyttaa tai sen paa irrottaa. Isoja lemmikkikaloja voi lopettaa elainlaakarin antamalla kuolettavalla ruiskeella, kuten muitakin lemmikkeja. [17]

  1. Maija Suova (toim.):  Emannan tietokirja I?II, 4. uudistettu laitos , s. 12. WSOY, 1958.
  2. Gutjahr, A.: ”Aloittelijan akvaario: miten kaikki alkoi”,  Akvaario , s. 5. Suomentanut Syvanpera, Tuula. Munchen, Saksa: Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-8837-9 .
  3. Akvaario Faunatar. Viitattu 23.10.2014.
  4. Suodatinlaitteet Vedenpuhdistus terraariossa . Terraario. Viitattu 21.1.2019.
  5. Gutjahr, A.: ”Akvaarion synty: trooppiset ja subtrooppiset kalat”,  Akvaario , s. 28. Suomentanut Syvanpera, Tuula. Munchen, Saksa: Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-8837-9 .
  6. Akvaariokalaa hankkiva hammastyi: Vaatimuksena vesianalyysi ja eri kemikaaleja Puheenaihe . 1.3.2016. Helsingin Uutiset. Viitattu 21.1.2019.
  7. Akvaarion Perustaminen Hoito-ohjeet . Helsingin Akvaariokeskus. Viitattu 21.1.2019.
  8. Dengate, Cayla: The 'Finding Nemo Effect' Is Plundering Wild Clown Fish Stocks Green . 11.5.2016. Huffington Post (Australia). Viitattu 21.1.2019. (englanniksi)
  9. Adams, Jake: The ‘Finding Dory Effect’ is already in full swing Marquee-Lite . 30.6.2016. Reef Builders. Viitattu 21.1.2019. (englanniksi)
  10. Ichthyophthirius multifiliis, valkopilkkutauti Kalojen loiset . 12.5.2006. Kalaterveytta (Abo Akademi). Viitattu 21.1.2019.
  11. Akvaariokalojen kauppa. Kalatuberkuloosi. Nayttovelvollisuus virheesta. Virheen ajankohtaolettama. Tuotevahinko. Oma myotavaikutus Diaarinumero: 04/36/565 . 18.3.2005. Kuluttajariitalautakunta. Arkistoitu 22.1.2019. Viitattu 21.1.2019.
  12. Gustafsson, Joonas: Paakaupunkiseudun yleisoterraariot Elaintarhat ja vastaavat . Sammakkolampi. Arkistoitu 14.5.2021. Viitattu 21.1.2019.
  13. Sarkanniemi Nahtavaa: Tampere . Visit Pirkanmaa. Arkistoitu 21.1.2019. Viitattu 21.1.2019.
  14. Maretarium: suomalaisten kalojen luonnonmukainen akvaario Kotkassa Esite . Marematium. Arkistoitu 19.8.2019. Viitattu 21.1.2019. (suomeksi) , (ruotsiksi)
  15. Kaijasilta, Pertti: Kim Soderbergin tarina Akvaariot . 6.7.2014. Lemmikki Media. Viitattu 21.1.2019. (englanniksi)
  16. Fish Advice and Welfare: Pets & Fish . RSPCA. Viitattu 18.8.2016. (englanniksi)
  17. Barrington, Kate: How to Humanely Euthanize Your Fish Miscellaneous Aquarium Articles . Rate My Fishtank. Viitattu 18.8.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]