Abjektio ( engl. abjection ) tarkoittaa sananmukaisesti "hylattyna olemisen tilaa". Sanaa on tutkittu jalkistrukturalismissa jonain, joka luonnostaan hairitsee konventionaalista identiteettia ja kulttuurin kasitteita. ^[1] Abjektion suositun tulkinnan esittaa Julia Kristeva esseessaan Pouvoirs de l'horreur (Kauhun voimat, 1980). Abjektio viittaa Julia Kristevan mukaan inhon , kuvotuksen tai kauhun kaltaiseen tunnereaktioon, joka syntyy, kun jokin filosofinen olio (abjekti) uhkaa rikkoa minuuden ja toiseuden (tai subjektin ja objektin) erottavan rajan. ^[2] Abjekti uhkaa elamaa, ja on siksi perusteellisesti poistettava subjektin elinpiirista. ^[3]

Kristevan mukaan abjekti vastaa juutalaisuudessa iljetyksissa kuvattavia asioita, kuten seksuaalisia perverssioita , murhaa , ruumista , insestia ja naisellista vartaloa. Oikeastaan abjekti koskettaa kaikkea, joka liittyy varhaiseen suhteeseen aitiin. ^[3] Jacques Lacanin mukaan lapsi kokee varhaisessa vaiheessa olevansa yhta aitinsa kanssa. Subjektin kehitys vaatii osien hahmottamista ja erkaantumista aidista. Peilivaiheen kautta lapsi ymmartaa olevansa oma kokonaisuutensa, minka jalkeen lapsi astuu paternaalisen lain piiriin. Paluuta ei enaa ole, ja aiti on torjuttava . Kristevan mukaan abjektio syntyy kieltamisen kautta, kun maternaalisuus esiintyy subjektille kiellettavana sisaisena uhkana. ^[4]

Kristeva pitaa aarimmaisena abjektina kuollutta ruumista. Vartalo poistaa normaalisti elaakseen omat jatteensa, kuten ulosteen ja virtsan . Kuollut ruumis ei ole enaa poistaja, vaan siita on tullut oma jatetuotteensa. Ruumis edustaa vartaloa ilman sielua , ja sita pidetaan taysin abjektina. ^[3]

Taten maaritelman mukaan abjektitaide "tutkii teemoja, jotka ylittavat ja uhkaavat kasitystamme puhtaudesta ja soveliaisuudesta viitaten erityisesti vartaloon ja ruumiillisiin toimintoihin." ^[5]

Abjektitaide sisaltaa abjektiivisia aiheita, materiaaleja ja sisaltoja. Sanaa ”abjektitaide” kaytti Julia Kristeva eseessaan Pouvoirs de l’horreur. Essai sur l’abjection (1980). Kristeva toi esiin ”abjektion” perustavanlaatuisena itsen ja ei-itsen valisena erotuksena. Abjektio maariteltiin reaktiona vastakkainasettelulle sellaisen abjektin kanssa, jonka laukaisee inho tai kammo . Tassa yhteydessa se viittaa havittamisen prosessin tuotteisiin, raatoihin tai hyonteisiin, joilla ei ole kuitenkaan asemaa objekteina, ja jotka eivat kuulu minaan, ja nain subjekti nakee ne uhkana, jonka se hylkaa. Sana abjekti juontuu latinankielisesta sanasta abicere (heittaa pois) ja ranskankielisesta sanasta abject (inhottava). ^[6]

Abjektitaiteen juuret voi jaljittaa 1900-luvun alkuun. Surrealistit tekivat ensimmaiset abjektitaideteokset, jotka tulivat erityisen selvasti esille Hans Bellmerin tuotannossa. Abjektitaide herattaa usein uskonnollisia ja poliittisia kiistoja, joista eras tunnetuimpia on esimerkkeja on Andres Serranon valokuva Piss Christ (1987), jossa krusifiksi on upotettu taiteilijan virtsaan. Sita pidettiin aikoinaan abjektitaiteen ikonina . Naistaiteilijat ovat tehneet merkittavaa abjektitaidetta, erityisesti yhdistettyna feministisiin keskusteluihin ja lisaantyneeseen huomion kiinnittymiseen vartaloon. Valie Exportin teos Aktionshose: Genitalpanik (1969) tematisoi taiteilijan abjektit vartalon osat kuvaamalla itseaan pukeutumalla housuihin, joissa ei ole haaroja. 1970-luvun alussa Judy Chicago toi kuukautiset useiden teostensa huomiopisteeksi ( Red Flag , 1971 ja Menstruation Bathroom 1972). Muita taiteilijoita, joiden tyo yhdistyy tahan lajiin ovat Vito Acconci , Cindy Sherman , Kiki Smith , Carolee Schneemann ja Hannah Wilke . ^[6]