Anti-Ballistic Missile Treaty ( ven. Договор об ограничении систем противоракетной обороны ) eli ABM-sopimus oli Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton valinen aseidentariisuntasopimus, joka rajoitti ballististen ohjusten torjuntaohjuksia ( engl. Anti-Ballistic Missile ). Sen oli tarkoitus vahentaa painetta rakentaa uusia ydinaseita ydinpelotteen yllapitamiseksi.

Sopimus allekirjoitettiin vuonna 1972 ja sen oli tarkoitus olla voimassa 30 vuotta. Sopimus paattyi vuoden 2002 aikana, kun Yhdysvallat oli ilmoittanut vetaytyvansa sopimuksesta ydinasekiristyksen ja terrorismin pelossa joulukuussa 2001 ^[1] . On sanottu, etta se on johtanut uuteen asevarusteluun ^[2] .

Sopimus rajoitti strategisten ballististen ohjusten torjuntaan kykenevien ohjusten maaraa niin, etta kummallakin maalla sai olla kaksi enintaan sadalla tammoisella ohjuksella varustettua laukaisupaikkaa, jolloin toinen suojasi paakaupunkia ja toinen omien ydinohjusten laukaisupaikkaa. Niiden piti olla tarpeeksi kaukana toisistaan, jolloin vain kaksi pienehkoa aluetta koko maassa olivat vihollisen ohjuksilta suojattuina. Molemminpuoleisen heikon puolustuksen ideana oli vahentaa tarvetta uusien ydinaseiden valmistamiselle, silla jo olemassa oleva maara riittaisi hyvin suurtuhoon. Vuoden 1974 lisarajoitus vahensi puolustettavien alueiden ja torjuntaohjusten tukikohtien maaran kahdesta yhteen. ^{[3] [4]}

Sopimuksen allekirjoittivat Moskovassa 26. toukokuuta 1972 Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen paasihteeri Leonid Bre?nev . Sopimus tuli voimaan ratifiointien jalkeen 3. lokakuuta 1972.

Tama artikkeli tai sen osa on kaannetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperainen artikkeli: en:Anti-Ballistic Missile Treaty