Albert (A.) Aijal Uppala
(vuoteen 1935
Wegelius
) (
31. toukokuuta
1897
Suoniemi
?
13. lokakuuta
1984
Hameenlinna
) oli pastori ja
Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon
perustajia ja ensimmainen johtaja.
A. Aijal Wegelius syntyi 31. toukokuuta 1897
Suoniemella
, mutta han kasvoi
Joensuussa
. Hanen vanhempansa olivat
Karl Albert Wegelius
, joka oli Joensuun lyseon uskonnonlehtori ja myohemmin rehtori seka Aini o.s. Ohmann, joka oli Joensuun tyttokoulun laulunopettaja. Kodin elamaa leimasi luterilainen ja evankelisen heratysliikkeen henki. Perheen isa piti kotihartauksia ja pyrki kutsumaan myos muita samaan vakaumukseen. Myohemmin molemmat vanhemmat liittyivat niihin luterilaisiin tunnustuksellisiin seurakuntiin, joita heidan poikansa oli perustamassa. Aijal Wegeliuksen mukaan hanen rippikoulussaan heille opetettiin vain kaskyt eika mitaan koskien uskoa, ehtoolliselle valmistautumista tai evankeliumista.
[1]
Joensuussa ei tuohon aikaan ollut juurikaan evankelista toimintaa, ja Aijal Wegeliukseltakin puuttui omakohtainen rauha uskonkysymyksissa. Kevaalla 1917 han vakuuttui pastori Yrjo Keijolan valityksella siita, etta Kristus on sovittanut hanenkin syntinsa. Han itse kuvasi tata seuraavasti: "Taivaallinen valo tuli Jumalan sanan kautta sydameen." Taman tapahtuman myota Wegelius tuli mukaan evankeliseen liikkeeseen ja Helsingissa asuessaan hanelle tulivat tarkeiksi
Evankeliumiyhdistyksen
rukoushuoneet. Jalkikateen han kuvasi naiden toimintaa taydeksi vastakohdaksi kirkoissa julistettavalle epaevankeliselle hengellisyydelle ja sanoi rukoushuoneiden olleen hanen varsinaisia kirkkojaan.
[1]
Wegeliuksen aloittaessa 1918 teologian opintonsa Helsingissa hanen isansa varoitteli hanta yliopistossa harjoitettavasta uudenaikaisesta jumaluusopista. Wegeliuksesta tulikin osa opiskelijajoukkoa, joka tietoisesti vastusti teologisen tiedekunnan eparaamatulliseksi ja epaluterilaiseksi mieltamaansa opetusta. Han oli mukana evankelisen ylioppilaskodin toiminnassa. Opiskelujensa aikana Wegelius sai kuulla Missouri-synodista ja muista ulkomaisista tunnustuksellisista luterilaisista kirkoista ja paasi tutustumaan niiden kirjallisuuteen. Han suoritti suoritti loppututkintonsa vuonna 1922 ja sai pappisvihkimyksen 28. helmikuuta 1922 Savonlinnassa. Taman jalkeen han toimi muutaman kuukauden ajan
Soanlahden
kirkkoherranviran armovuoden saarnaajana. Tama jai hanen ainoaksi virakseen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.
[2]
Kesalla 1922 Wegelius kavi tutustumassa Saksan vapaaseen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja matkusti sitten Yhdysvaltoihin
St. Louisissa
sijaitsevaan Missouri-synodin teologiseen korkeakouluun. Han opiskeli siella lukuvuoden 1922-1923. Tana aikana han sai kuulla professori
Franz Pieperin
ensimmaisen ja viimeisen vuosikurssin opiskelijoille pitamia luentoja Raamattu-kasityksesta ja kirkko-opista. Lisaksi han kuunteli toisten professorien luentoja kirkkohistoriasta,
eksegetiikasta
ja kaytannollisesta teologiasta. Wegelius vaikuttui sikalaisesta opetuksesta ja se ohjasi hanen teologista ajatteluaan koko hanen loppuelamansa.
[2]
1920-luvun alussa oli Suomessa syntynyt liikehdintaa tunnustuksellisten luterilaisten seurakuntien muodostamiseksi Suomeen. Liikehdinnan johtohahmo oli pastori
Heino Patiala
. Palattuaan Yhdysvalloista Wegelius alkoi innolla toimia taman liikkeen hyvaksi. Syksylla 1923 han erosi Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta ja sen pappisvirasta. Samoin tekivat syksyn 1923 ja alkuvuoden 1924 aikana pastorit Heino Patiala, Wegeliuksen veli R.G. Wegelius, Kauko Valve, B.A. Uusitalo, Erkki Penttinen ja Vaino Salonen. Lisaksi erosi useita maallikoita eri puolilla Suomea.
[3]
Wegelius asui tassa vaiheessa
Hameenlinnassa
, ja sinne muodostunut luterilainen vapaaseurakunta kutsui hanet pastorikseen tammikuussa 1924. Saman vuoden aikana liiketta kohtasi hajaannus, silla Heino Patialalla oli sellaisia opillisia kasityksia, jotka muiden mielesta olivat ristiriidassa luterilaisen opin kanssa. Patiala, pastori Uusitalo seka osa syntyneista seurakunnista muodosti sittemmin
Suomen vapaan evankelisluterilaisen seurakuntaliiton
, kun taas muut pastorit ja seurakunnat muodostivat Suomen vapaan evankelis-luterilaisen kirkon, nykyiselta nimeltaan
Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko
. Sen johtohahmoksi tuli nuoresta iastaan huolimatta A. Aijal Wegelius.
[3]
Wegelius, joka vuonna 1935 vaihtoi nimensa Uppalaksi, toimi Hameenlinnan pastorina aina elakkeelle siirtymiseensa asti eli vuoteen 1963. Koko taman ajan tahan seurakuntaan kuului myos
Turku
seka 1950-luvulle asti
Helsinki
. Karjalassa sijainneen
Vuokselan
seurakunnan pastorina han oli vuodet 1938-1944 seka Vaino Salosen kuoltua
Koskenpaan
ja
Kyyjarven
seurakuntien pastori vuodet 1953-1963. Uppala toimi kirkkonsa sihteerina vuodet 1928-1930 ja johtajana vuodet 1935-1955. Kirkon teologian opiskelijoiden opettajana han toimi vuodet 1958-1963. Vuosien varrella han toimitti useita lehtia, kuten Paimen, Sana ja Tunnustus seka
Luterilainen
. Han kirjoitti myos useita kirjoja, joilla han perusteli kirkkonsa olemassaolon oikeutta, kuten teokset Minkalaista kirkkoa Luther tahtoi (1930) seka Kirkkokysymys Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen valossa (1938). Uppala laati myos luterilaisen vapaaseurakuntaliikkeen historiikin nimelta Tunnustukselliset seurakunnat syntyvat (1976). Han piti tiivista yhteytta oman kirkkonsa jasenten lisaksi myos useisiin Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tyoskenteleviin henkiloihin, myos Suomen luterilaiseen evankeliumiyhdistykseen, vaikka olikin juuri sen piirista aikanaan lahtenyt.
[4]
Uppala kuoli lauantaiyona 13. lokakuuta 1984, yli 87 vuoden iassa. Han oli viimeinen elossa olleista tunnustuksellisten luterilaisten seurakuntien perustajapastoreista. Uppala oli viela kesakuun lopussa huolimatta heikentyneesta kunnostaan kirjoittanut Luterilainen -lehteen kirjoituksen, jossa han toi esille tunnustuksellisen luterilaisen seurakunnallisuuden oikeutuksen.
[5]
Uppala haudattiin 27. lokakuuta 1984 Hameenlinnan Vuorentaan hautausmaalle lahimpien omaisten lasnaollessa. Siunauksen toimitti pastori Markku Sarela puhuen
Heprealaiskirjeen
11. luvun jakeitten 13-16 pohjalta. Saman vuoden itsenaisyyspaivana jarjestettiin kirkkokunnan Helsingin seurakunnan kappelissa muistotilaisuus.
[5]
Uppala avioitui vuonna 1928 Hanna Aleniuksen (1902-1979) kanssa. He saivat yhdeksan lasta. Uppala oli innokas sukututkija ja muutenkin suku oli hanelle tarkea. Han toimitti elakepaivinaan monistetta nimelta Kotisanomia, jossa han kertoi seka kotinsa etta hieman seurakuntansa kuulumisia. Sukututkimuksen lisaksi hanen harrastuksiinsa kuului kotiseutututkimus seka puutarhaviljelys. Uppala kirjoitti vuonna 1968 isastaan K.A. Wegeliuksesta elamakerran.
[6]
Uppalaa arvostetaan Suomen tunnustuksellisessa luterilaisessa kirkossa edelleen kirkon perustajiin kuuluvana hahmona seka kirkko-opin asiantuntijana. Vuonna 2008 kirkko julkaisi kokoomateoksen, joka sisaltaa Uppalan laatimia kirkko-oppiin liittyvia kirjoja ja artikkeleja.
[7]
- Minkalaista kirkkoa Luther tahtoi?
Suomen Vapaa Ev. Lut. Kirkko, Hameenlinna 1930.
- Kirkkokysymys Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen valossa.
Suomen Vapaa Ev. Lut. Kirkko, Hameenlinna 1937.
- Kansankirkko ja uskonnonvapaus.
Suomen Vapaa Ev. Lut. Kirkko, Hameenlinna 1938.
- K. A. Wegelius: Henkilokuva - Elamantyo 1864-1939.
Karjalaisen Kulttuurin Edistamissaatio, 1968.
- Tunnustukselliset seurakunnat syntyvat.
Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko, Lahti 1976.
- Sarela, Markku: Pastori Albert Aijal Uppala (Wegelius) in memoriam. Teoksessa
Kirkkokysymys. Minkalaista kirkkoa Luther tahtoi.
Uppala, A. Aijal. Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko, Lahti 2008.