Aarnisalon vanhemmat olivat rakennusmestari Anders Lillqvist ja Sofia Beata Skrufving. Han paasi ylioppilaaksi Viipurin lyseosta vuonna 1883, suoritti vuonna 1887 teologisen erotutkinnon ja vihittiin papiksi Porvoossa 1888. Aarnisalo toimi seurakuntapappina ensin Karjalassa, sitten Virroilla . Virtain seurakunnan virallisena apulaisena han julkaisi ohjelmakirjaset Diakonia eli Seurakunnallinen vaivaishoito (1897) ja Suomen kirkon diakoniakysymys (1899). Aarnisalo katsoi diakonian kuuluvan osana kirkon ja seurakuntien tehtavakuvaa. Diakoniassa Aarnisalo asetti vaivais- eli koyhainhoidon laitossairaanhoitoa tarkeammaksi. Vuonna 1898 Virtain seurakunta palkkasi diakonissan ja jarjesti ensimmaisen diakonian elojuhlan. ^[2]

Vuosina 1900?1905 Aarnisalo tyoskenteli Sortavalan Evankelisen Seuran pappina. Han kaynnisti vuonna 1901 miesdiakonien koulutuksen erityisessa seurakuntapalvelijalaitoksessa, johon rakennettiin vanhuksien, mielisairaiden ja vajaamielisten hoitokodit. Paikalliselle seuralle laajentuva toiminta kavi liian kalliiksi, joten vuonna 1905 Aarnisalon aloitteesta perustettiin Suomen Kirkon Sisalahetysseura, jonka kotipaikaksi tuli Sortavala ja toimitusjohtajaksi Aarnisalo. Seura huolehti diakonien ja diakonissojen koulutuksesta, armeliaisuuslaitosten yllapitamisesta seka painatti Raamattuja ja muuta hengellista kirjallisuutta. Liikolan diakonikoulu Sortavalassa toimi vuoteen 1921 saakka. ^[2]

Aarnisalo ajoi myos diakonisaadosten saamista kirkkolakiin . Asia pantiin vireille vuoden 1908 kirkolliskokouksessa ja Aarnisalo sai kirkkolakikomitean puolelleen. Kuitenkin vuoden 1913 kirkolliskokouksessa Aarnisalon ehdotukset kokivat vastarintaa. Kovin Aarnisalon kritisoija oli hanen vanha opiskelukaverinsa Oulun diakonissakodin johtaja Uno Wegelius . Kirkolliskokous hyvaksyi diakoniakysymyksen osalta vain laimean muotoilun; kirkkoherran tuli ”edistaa jatkuvan laupeudentoimen yllapitamista seurakunnassa ja varsinkin toimia tarvittavien diakonien tai diakonissojen eli mies- tai naispalvelijoiden ottamiseksi seurakunnan palvelukseen”. Vuoden 1918 kirkkolaki kuitenkin tunnusti diakonian osana kirkon virallista toimintaa. Aarnisalon ehdotukset toteutuivat vuoden 1943 kirkkolaissa, jonka mukaan ”jokaisen seurakunnan tulee harjoittaa kristillista laupeudentointa ja ottaa palvelukseensa siihen tarvittavia henkiloita”. ^[2]

Aarnisalo jai elakkeelle Suomen Kirkon Sisalahetysseuran toimitusjohtajan tehtavasta vuonna 1931, mutta toimi tehtavassa kaytannossa vuoteen 1937. Rovastin arvon han sai vuonna 1914. ^[2] Aarnisalo haudattiin Liikolan entisen diakonialaitoksen lahelle ^[3] .

Aarnisalon puoliso vuodesta 1888 oli Alfhild Ingeborg Maria Heinrichs (1861?1944). Pariskunnalla oli nelja tytarta. ^[2]

Aarnisalon poliittiset ja yhteiskunnalliset nakemykset olivat omaperaisia. Sisallissodan aikana Suojeluskuntalainen -lehdessa Aarnisalo kirjoitti voimakkaita vetoomuksia ihmisarvoisen elaman mahdollisuuksien turvaamisesta kaikille ja vihollisten rakastamisesta. Han joutui ongelmiin sensuuriviranomaisten kanssa, mutta kavi Seinajoella kenraali Gustaf Mannerheim luona turvaamassa kirjoitusmahdollisuutensa. Syksylla 1918 Aarnisalo julkaisi kirjan Suomen vaara?: mietteita nykyhetken varalta nimimerkilla ”Tyomiehen poika”, jossa han esitti ” kansallissosialistiseksi ” kutsumansa ohjelman. Aarnisalon mielesta taloudelliset ristiriidat voitiin ratkaista ainoastaan siirtymalla ” sosialistiselle kannalle” ja vuoden 1920 Aikalaiskirjassa Aarnisalo luonnehti itseaan taysiverikseksi sosialistiksi, joka ei kuitenkaan kuulunut sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. Aarnisalon vanha opettaja ja tukija, arkkipiispa Gustaf Johansson vaati hanta irtisanoutumaan sosialismista ja katkaisi valinsa haneen. ^[2] Sisallissodan jalkeen han joutui silmatikuksi ja hanen toimintaansa rajoitettiin juuri poliittisista syista, vaikka poliittista sitoutuneisuutta ei voitukaan todistaa. ^[4]

• Jeesus ja Sakkeus . Piirteita Jeesuksen elamasta 6. Suomen kirkon sisalahetysseura, Viipuri 1906
• Sisar Ellonen eli mita diakonittarella oli tehtavaa syrjakylassa . Suomen kirkon sisalahetysseura, Savonlinna 1907
• Raamatun painattamisen siirtaminen kotimaahan . Suomen kirkon sisalahetysseura, Sortavala 1913
• Suomen vaara?: mietteita nykyhetken varalta ?; esittanyt Tyomiehen poika. Otava 1918
• Houkan kirje Suomen papeille . Tekija, Sortavala 1917, Suomen kirkon sisalahetysseura, Pieksamaki 1949
• Hallakorpi kuivattava . Suomen kirkon sisalahetysseura, Sortavala 1922
• Venaja ja Raamattu . Suomen kirkon sisalahetysseura, Sortavala 1922
• Europan evankelisten kirkkojen velvollisuus Venajaa kohtaan?: esitetty Saksan sisalahetyksen 75-vuotisjuhlassa Wittenbergissa 24 syysk. 1923 . Sortavala 1923
• Protestanttisen kristillisyyden ja lansimaisen sivistyksen etuvartio kaukana Pohjolassa . Suomen kirkon sisalahetysseura, Sortavala 1923
• Suomen kirkon sisalahetysseura?: 1905-1930 . Suomen kirkon sisalahetysseura, Sortavala 1930
• Sortavalan maaseurakunnan jako . Sortavala 1935
• Avioerosta ja eronneitten vihkimisesta uuteen avioliittoon?: tutkielma kirkolliskokousten asiakirjoista ja yritys asian ratkaisemiseksi . Tekija, Sortavala 1938
• Sisar Eeva eli mita diakonissalla oli tehtavaa Syrjakylassa . Suomen kirkon sisalahetysseura, Sortavala 1943
• Opettajan luona 1 . Suomen kirkon sisalahetysseura, Pieksamaki 1944
• Opettajan luona 2 . Suomen kirkon sisalahetysseura, Pieksamaki 1947
• Etsivan kirkon puolesta?: Otto Aarnisalon kirjoituksia sisalahetyksen ja diakonian alalta ?; toim. Matti Ojala . Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, Pieksamaki 1964

• Otto Aarnisalo SKS:n kirjailijamatrikkelissa (toimimaton linkki)
• LILLQVIST (→ AARNISALO) Otto Vilho. Ylioppilasmatrikkeli 1853?1899 . Helsingin yliopiston verkkojulkaisu.
• Sipila, Jorma: Rakentajapappi Otto Vilho Aarnisalo, Pieksamaki, Suomen kirkon sisalahetysseura , 1954
• Mikael Agricolasta E. W. Pakkalaan. Toimittanut Jaakko Haavio. WSOY, 1947. Aarnisalon elamakerran kirjoitti J. Sinnemaki