Ennen Konbaung-dynastian perustamista vuonna 1752 nykyinen Myanmar eli Burma oli hajonnut burmalaisten, shanien ja monien hallitsemiin eri kuningaskuntiin ja alueisiin. Konbaung-dynastian perustaja oli kuningas Alaungpaya , jonka mukaan dynastiaa kutsutaan joskus myos Alaungpaya-dynastiaksi. Alaungpaya oli alun perin vain kylanpaallikko Shwebossa lahella nykyista Mandalayta . Vuonna 1752 hanen johtamansa armeija kukisti mon-kansan kuningaskunnan paikallisen dynastian. ^[1] Myohemmin han jatkoi valloituksiaan kohti etelaa. Entinen mon-kansan kaupunki Dagon sai nimen Rangoon (nyk. Yangon ) vuonna 1755. Vuonna 1757 kukistui puolestaan monien Hamsavatin kuningaskunta nykyisessa Pegussa . Pegusta Alaungpayan valloitusretket jatkuivat edelleen nykyisen Intian puolelle Manipuriin . ^[2] Alaungpayan onnistui myos alistaa shanien kuningaskunnat. Lopulta han haavoittui kuolettavasti sotaretkella nykyisen Thaimaan Ayutthayan kuningaskuntaa vastaan vuonna 1760. ^[1]

Dynastian kolmas kuningas Hsinbyushin teki uuden sotaretken Ayutthayaa vastaan vuonna 1764 ja Ayutthayan kaupunki tuhottiin vuonna 1767. Burmalaisvalta Thaimaassa ei kuitenkaan kestanyt pitkaan. Hsinbyushinin valtakaudella burmalaisten onnistui myos voittaa kaikkiaan kolme kiinalaisten tekemaa sotaretkea Burmaan. Kuudes dynastian kuningas Bodawpaya teki uusia, tosin epaonnistuneita sotaretkia Thaimaahan ja siirsi maansa paakaupungin Amarapuraan . ^[1] Dynastian hallitsijat siirtelivat paakaupunkiaan useaan otteeseen Avan ja Amarapuran valilla. Thaimaassa karsityista tappioista huolimatta burmalaisten onnistui levittaytya lanteen. Arakan vallattiin vuonna 1784 ja Assam vuonna 1816. Lanteen levittaytyessaan Burman hallitsijat kohtasivat Intian niemimaata hallinneet britit . ^[2]

Burmalaiset ja britit ajautuivat pian kahnauksiin keskenaan ja yhteenotot johtivat kaikkiaan kolmeen niin sanottuun anglo?burmalaiseen sotaan, jotka johtivat ensin alueiden menetykseen ja lopulta itsenaisen burmalaisen kuningaskunnan paattymiseen. Ensimmainen anglo?burmalainen sota kaytiin vuosina 1824?1826 ja burmalaiset menettivat sen tuloksena Arakanin briteille. Toinen anglo?burmalainen sota kaytiin vuosina 1852?1853 ja sen myota menetettiin puolestaan Pegu eli Ala-Burma. ^[3] Toinen sota oli paattynyt kuningas Mindonin valtaannousuun. Mindon pyrki uudistamaan viela Iravadi -joen pohjoisosat kasittanytta kuningaskuntaansa. Maan uudeksi paakaupungiksi perustettiin Mandalay vuonna 1856 ja kaupunki kehittyi viimeiseksi Burman suuruuden symboliksi, jonka liepeille perustettiin ase-, tekstiili- ja terasteollisuutta. Maahan kutsuttiin myos teknikkoja Ranskasta ja Italiasta , minka lisaksi burmalaisia lahetystoja vieraili lansimaissa tunnustuksen saamiseksi Burman itsenaisyydelle. Mindonin seuraaja Thibaw oli kuitenkin huomattavasti isaansa heikompi. Epaonnistunut diplomatia brittien kanssa johti kolmanteen ja viimeiseen anglo?burmalaiseen sotaan vuonna 1885. Thibaw jai brittien vangiksi ja hanet karkotettiin brittien hallitsemaan Intiaan. Lainsaadannollisesti Burma liitettiin brittilaiseen Intiaan vuonna 1897. ^[4]

Brittihallinto Burmassa kohtasi vastustusta. Esimerkiksi Saya San johti viela 1930-luvun alussa brittien vastaista talonpoikaiskapinaa julistautuen uudeksi Burman kuninkaaksi. Brittihallinnon onnistui kuitenkin kukistaa kapina. ^[5] Myohemmat burmalaiset kansallismieliset saivat vaikutteita Saya Sanin kapinasta, mutta he pitivat parempana vaihtoehtona Burman itsenaisyydelle nykyaikaisempaa yhteiskuntajarjestelmaa. ^[6] Burma itsenaistyi uudelleen 4. tammikuuta 1948. ^[7]

1700-luvun loppua ja 1800-luvun alkua on pidetty burmalaisen kirjallisuuden kultakautena. Burmalainen kirjallisuus sai monia piirteita thai-kulttuurista Ayutthayan tuhon jalkeen vuonna 1767. Suosituksi tuli esimerkiksi Ramayana -eepos, josta tehtiin ensin burmalainen parodinen versio Rama Yagan ja myohemmin myos nayttamoversio. Ramayanalla oli suuri vaikutus myos burmalaiseen kuvataiteeseen. ^[8]

Mandalayn Kultaisesta palatsista tuli kuningas Mindonin kaudella burmalaisen hovikulttuurin keskus. Aiemmin suosituista seinamaalauksista tuli vahempimerkityksellisia ja Konbaung-kaudella suosittiin puukaiverruksia arkkitehtuurin koristelutapana. Taide sai kansantaiteen mukaisia vapauksia. Yleinen taiteen aihe oli Ramayanan ohella jataka -tarinat. ^[8]

• Marja-Leena Heikkila Horn ja Jukka O. Miettinen:? Kaakkois-Aasia - Historia ja kulttuurit . Helsinki: Kustannusosakeyhtio Otava, 2000. ISBN 951-1-15771-X .

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Konbaung-dynastia Wikimedia Commonsissa