Kyproksen dekolonialisaatio ja itsenaisyys
muokkaa
Kyproksen tasavalta
itsenaistyi vuonna 1960, paaasiassa kreikankielisten parissa levinneen, osittain vakivaltaisenkin, vastarinnan jalkeen. Tata ennen se oli ollut n. 82 vuoden ajan
Ison-Britannian
yhteydessa eri jarjestelyin, viimeiseksi n. 35 vuotta
kruununsiirtomaana
. Iso-Britannia oli puolestaan vuonna 1878 pakottanut n. 300 vuotta saarta hallinneen Osmanien valtakunnan luopumaan siita Ison-Britannian hyvaksi, kun
Venaja
oli voittanut
sodan Turkkia vastaan
.
[29]
Paaasialliset vaestoryhmat ja paauskonnot
muokkaa
Kyproksen enemmistokielta, kreikkaa, alettiin puhua ja kirjoittaa saarella n. 1200 eaa. lahtien, jolta ajalta ovat peraisin saarelta loytyneet ensimmaiset mannerkreikan esine- ja rakennusloydot (
Mykenelainen kulttuuri
). 1571
Osmanien valtakunta
valloitti Kyprosen Venetsialta, mista lahtien Kyproksessa on ollut turkinkielinen vahemmisto.
[29]
1960-luvulle tultaessa saarelle oli muuttanut noin 30?000 turkkilaista. Kreikkalaisia siella asui noin 160?000.
[29]
Saarella asui enemmistona kreikkalaisia
ortodokseja
ja vahemmistona turkkilaisia
muslimeja
, jotka asuivat lahinna saaren pohjoisosissa.
Vaikka suurimman osan ajasta
kyproksenkreikkalainen
ja
kyproksenturkkilainen
maalaisvaesto eli rinnakkain, ajottain on esiintynyt ristiriitoja. Vaestoryhmien paauskontojen valisia eroja on perinteisesti pidetty tassa merkityksellisina. Kreikankieliset kristillistyivat alkaen ensimmaisesta vuosisadasta ja 400-luvulla seurakunta jarjestaytyi ja tunnustettiin
autokefaaliseksi
ortodoksiseksi kirkoksi. Islam saapui saarelle suuremmassa mittakaavassa kyproksenturkkilaisten esivanhempien mukana
Turkista
osmanivallan aikana. Kyproslaiset valitsivat ensimmaiseksi presidentikseen
ortodoksisen kirkon
paamiehen, arkkipiispa Makarios III:nen. Poliittista yhteytta
Kreikan ortodoksiseen kirkkoon
on pidetty liian laheisena ja sen on tulkittu herattaneen epaluuloja turkinkielisten kyproslaisten joukossa.
lahde?
Kyproksenkreikkalaisen
arkkipiispa
Makarioksen
varapresidentiksi valittiin kyproksenturkkilainen
Fazil Kucuk
. Vallanjako oli perustuslain mukainen seka Kyproksen, Ison-Britannian, Kreikan ja Turkin hyvaksyma. Jo ennen itsenaistymista oli vuonna 1959 Turkin, Kreikan, Ison-Britannian ja Kyproksen
etnisten ryhmien
valilla allekirjoitettu sopimus, etta saari itsenaistyisi eika sita jaettaisi kahtia.
Kyproksen edustajainhuoneen
ja
hallituksen
paikat oli jaettu kreikkalaisten ja turkkilaisten kesken. Lipuksi tuli valkokeltainen uusi
Kyproksen lippu
ja virallisiksi kieliksi
kreikka
ja
turkki
.
Uskonnoiksi
tulivat ortodoksinen
kristinusko
seka islam. Kaikkien valtion virastoiden johtajiksi valittiin kreikkalainen ja turkkilainen. Turkki ja Kreikka saivat sopimuksessa puuttua saaren tilanteeseen, jos perustuslakia olisi loukattu.
Iso-Britannia sai kaksi sotilastukikohtaa
Akrotiriin ja Dekeleiaan
. Saari ei saanut liittya Kreikkaan eika Turkkiin. Paakaupungiksi tuli
Nikosia
. Sopimus hyvaksyttiin 16. elokuuta vuonna 1960
Lontoossa
. Sopimus perustui kompromissiin, ja monet kyproksenkreikkalaiset eivat hyvaksyneet sita. Makarios itsekin piti itsenaistymisneuvotteluissa sovittua jarjestelmaa toimintakyvyttomana.
Vaikuttimia Kyproksen paavaestoryhmien valiseen konfliktiin
muokkaa
Kreikka itsenaistyi itsenaisyyssodan paatteeksi Osmanien valtakunnasta ja sen ensirajoista tehtiin sopimus vuonna 1832. Taman jalkeen usealla enemmistoltaan kreikankielisella alueella, jota hallitsi jokin muu taho kuin Kreikka, alkoi liikehdinta yhdistaa alue Kreikan kuningaskuntaan. Liikehdintaa alettiin kutsua nimella 'enosis' (
kreik.
?νωσι?
,
Enosis
"yhdistyminen"). Kreikan kansallismieliset lietsoivat tata kehityskaarta. Kyproksen kreikankielisten keskuudessa 'enosis'-liikehdinta ja Britannian siirtomaavallan vastustus assosioituivat usein keskenaan.
Huoli siita, mita turkinkielisille tapahtuisi Kyproksen ollessa osa Kreikkaa teki Britannian siirtomaaherruudesta monelle turkinkieliselle kyproslaiselle hyvaksyttavamman. Oman itsenaisyyssotansa kautta 1922 syntyneessa Turkin valtiossa oli siellakin vahva kansallisliike. Kreikan vietya Kyproksen-kysymyksen Yhdistyneiden Kansakuntien istuntoon 1954, vaati Turkki Kyprosta itselleen, mikali Iso Britannia luopuisi saaresta. Enosis-liikkeen voimistuessa ja jarjestaytyessa, alkoi turkinkielisten kyproslaisten parissa vahvistua ajatus 'Taksimista' (
turk.
Taksim
"jakautuminen"), eli Kyproksen saaren jakamisesta.
Samaan aikaan Ison Britannian hallinto tuli lietsoneeksi vaestoryhmien valista epaluuloa esim. perustamalla 1950-luvulla poliisijoukon rajoittamaan vastarintaa kreikankielisten parissa. Se koostui ainoastaan turkinkielisista kyproslaisista. Kreikankielisen
EOKA
-liikkeen ensimmaisia turkinkielisia uhreja olikin poliisi vuonna 1955.
Seka kreikankielisten etta turkinkielisten pariin muodostetuissa kansallismielisissa jarjestoissa ja sitten puolisotilaallisissa joukoissa EOKA:ssa (1955) ja EOKA B:ssa seka Volkanissa (1956) ja TMT:ssa perustajissa oli upseereita Kreikan ja Turkin armeijoista.
Makarioksen pyrkiessa muuttamaan Kyproksen perustuslain saaren kreikkalaiset aarinationalistit hyokkasivat turkkilaisten siviilien kimppuun, minka seurauksena noin 1?000 ihmista kuoli. Vakivaltaisuudet alkoivat 21. joulukuuta, jolloin Nikosian Ermou-kadulla ammuttiin ensimmaiset laukaukset.
[30]
Noin 20?000 kyproksenturkkilaista pakeni saaren pohjoisosiin ja eristetyille asuinalueille, joissa elama oli ahdasta ja elintarvikkeiden puute jokapaivaista.
Kreikkalaisten
Enosis
-liike, jota Makarios III johti, vaati saaren liittamista Kreikkaan. Enosis-liiketta tuki aseellinen
EOKA
-jarjesto (
Ethniki Organosis Kyprion Agoniston
, ”Kansallisen Kyproksen vapaustaistelijat”). Luonnollisestikaan Kreikkaan liitetyssa Kyproksessa ei turkkilaisvahemmistolle olisi jaanyt merkittavia vahemmistooikeuksia tai edes oikeutta pysya saarella.
lahde?
Vastavaatimuksena kreikkalaisten halulle liittaa saari Kreikkaan turkkilainen puolustusjarjesto
TMT
(
Turk Mukavemet Te?kilatı
, ”Turkkilainen vastarintajarjesto”) vaati saaren jakoa, eli
Taksimia
. Makarios esitti perustuslakimuutoksen varapresidentti
Fazil Kucukille
30. marraskuuta 1963, mutta se hylattiin.
[31]
EOKA:n kannattajat hyokkasivat useisiin turkkilaiskyliin ja surmasivat niissa asuneet siviilit. Vakivaltaisuudet jatkuivat vuoden 1964 maaliskuuhun, jolloin
Yhdistyneet kansakunnat
lahettivat saarelle rauhanturvajoukkonsa.
[32]
Iso-Britannia pyysi YK:n apua kriisin ratkaisemiseksi.
[32]
Myos presidentti Makarios pyysi
turvallisuusneuvostoa
lahettamaan
rauhanturvaajia
saarelle. Turvallisuusneuvosto hyvaksyi 4. maaliskuuta yksimielisesti paatoslauselman, jossa suositeltiin rauhanturvajoukkojen lahettamista Kyprokselle maan hallituksen suostumuksella.
YK:n paasihteeri
U Thant
pyysi 4. maaliskuuta muun muassa
Kanadaa
,
Ruotsia
,
Suomea
ja
Brasiliaa
lahettamaan rauhanturvaajia.
[32]
[33]
Maaliskuun 27. paiva rauhanturvajoukot perustettiin. Maaliskuun lopussa saarelle saapuivat ensimmaiset rauhanturvaajat, joita johti
intialainen
kenraali Gyani.
[32]
[33]
Samaan aikaan levottomuudet Kyproksella jatkuivat. Kreikan kuningas
Paul I
kuoli 6. maaliskuuta Ateenassa. 12. maaliskuuta 1964 Kreikan uusi kuningas
Konstantin II
vannoi
hallitsijanvalan
. Makarios III osallistui Paulin hautajaisiin seka uuden kuninkaan kruunajaisiin.
[34]
25. maaliskuuta 1964 YK:n paasihteeri
U Thant
nimitti Suomen Ruotsissa toimineen
suurlahettilaan
Sakari Tuomiojan
valittajaksi Kyproksen kreikkalaisten ja turkkilaisten valiseen kiistaan.
[30]
Tuomioja aloitti osapuolten valisen kiistan selvittamisen, mutta kuoli kesken tyonsa vakavaan sairauteen
9. syyskuuta
1964.
[35]
Kriisin syveneminen, YK:n UNFICYP-komppania
muokkaa
Tilanne saarella jatkui levottomana. YK:n rauhanturvaajakomppania sai ensimmaisen uhrinsa suomalaisen viestialikersantti
Juhani Matikaisen
menettaessa henkensa kyproksenturkkilaisessa
Kanlıkoyn
kylassa 19. toukokuuta vuonna 1964.
[36]
23. kesakuuta EOKA:n kenraali
Georgios Grivas
saapui saarelle. Grivas piti puheen, jossa han toivoi kykenevansa lieventaa Kyproksen tilannetta ja estaa Turkin valiintulon.
[30]
7. elokuuta kriisi oli aiheuttaa sodan Turkin ja Kreikan valille, kun Turkin ilmavoimat hyokkasi kreikkalaisten asemiin Kyproksella.
Pomoksen
,
Polin
,
Pachyammoksen
,
Agios Theodoroksen
ja
Limnin
kylat paloivat. Seuraavana paivana turkkilaiset hyokkasivat
napalmpommein
, joissa kuoli 30 ja haavoittui 200. Kyproksenkreikkalaiset puolestaan tulittivat
Kokkinan
kylaa, jossa oli turkkilaisten asemia. Seka Turkin etta Kreikan sotavoimat maarattiin halytystilaan.
[37]
YK:n turvallisuusneuvosto
kokoontui hataistuntoon ja lahetti vetoomuksen osapuolille, etteivat he kayttaisi kovia sotatoimia. Presidentti Makarios paatti pyytaa apua
Neuvostoliitolta
,
Egyptilta
ja
Syyrialta
kiistan sovittamiseen. YK:n sovittelija Tuomioja neuvotteli yota paivaa osapuolten kanssa valitysehdotuksesta. Diplomaattisodan jalkeen saatiin aikaan
tulitauko
, mutta tilannetta ei ollut lopullisesti selvitetty.
[37]
Samana aikana Turkin hallitus alkoi karkottaa siella asuvia kreikkalaisia. Turkinkreikkalaisille myonnettiin Turkin passeja.
Taistelut rauhoittuivat heti kun
aselepo
saatiin aikaan. YK:n
UNFICYP
-rauhanturvaajajoukot saapuivat saarelle. Heidan tehtavansa on erottaa vaestonryhmat toisistaan.
YK:n yleiskokouksen poliittinen paavaliokunta hyvaksyi 16. joulukuuta 1965 Kyprosta koskevan paatoslauselman, jossa kehotettiin kaikkia YK:n jasenmaita olemaan sekaantumatta Kyproksen sisaisiin asioihin. Kyproksen hallitus tuki paatoslauselmaa, mutta Turkki vastusti sita voimakkaasti.
[33]
Kreikan sotilasjuntta valtaan
muokkaa
Kreikassa oli vuodesta 1965 lahtien vakavia sisapoliittisia kiistoja. Kreikan iakas paaministeri,
keskustalainen
Georgios Papandreou
, ilmoitti eroavansa paaministerin paikalta. Tasta alkoi monivaiheinen ja pitka hallituskriisi, joka kesti useita kuukausia. Tilanne kiristyi kuitenkin vuoden 1967 maaliskuussa, kun kenraali Grivas paljasti armeijan vasemmistosuuntaisen
salaliiton
nimelta
Aspida
(”Kilpi”), ja syytti paaministeri Papandreouta poikansa
Andreas Papandreoun
kanssa suunnitellusta salaliitosta,
[38]
jonka tarkoituksena oli kaataa
Kreikan monarkia
. Valtaan nousi valiaikainen paaministeri
Georgios Athanasiadis-Novas
.
Kreikan asevoimat kuitenkin pelkasivat, etta vaaleissa menestyva Andreas Papandreou, joka oli sosialistisen
PASOK
-puolueen listoilla, erottaisi Kreikan Pohjois-Atlantin liitto
Natosta
ja lakkauttaisi monarkian.
[39]
Lopulta armeija, jota johtivat kenraalit
Grigorios Spantidakis
,
Stylianos Pattakos
ja
Georgios Papadopoulos
, kaappasi vallan 21. huhtikuuta 1967 ja perusti Kreikkaa hallinneen
sotilasjuntan
. Valiaikainen paaministeri
Panagiotis Kanellopoulos
ja molemmat Papandreout pidatettiin. Kuningas Konstantin II tuki vallankaappausta.
[39]
Ensin Kreikan sotilasvallankaappaus vaikutti aivan rauhalliselta, eivatka sen seuraukset nakyneet Kyprokselle, jossa oli YK:n rauhanturvaajia. 15. marraskuuta eras kreikkalainen poliisipartio kavi turkkilaisella puolella, vaikka YK:n rauhanturvaajat yrittivat sita estella tulitaukosopimuksen nojalla. Tunteet leimahtivat ilmisodaksi ja sytyttivat taas kansainvalisen polttopisteen Kyprosta kohtaan. Rajuja tappeluita syntyi kreikkalaisten ja turkkilaisten valille.
[40]
Turkki lahetti Kreikalle
nootin
, jossa se vaati tallaiset partioinnit lopetettavaksi. Nootissa vaadittiin Kreikan Kyproksella olevien joukkojen komentajan Grivasin eroa ja kreikkalaisten sotilaiden supistamista 15?000:sta 10?000:teen. Turkin laivasto sai maarayksen purjehtia kohti saarta. Armeija halytettiin maihinnousua varten. Kreikan armeija oli halytystilassa, vaikka sotilasjuntta valttelikin avointa selkkausta Turkin kanssa. Kyproksen presidentti Makarios vetosi YK:n turvallisuusneuvostoon apua saadakseen.
[40]
Kipina, joka oli vahalla laajeta avoimeksi suurpaloksi, alkoi, kun kreikkalainen tarkastuspartio tuli turkkilaisten asuttamaan
Kofinoun
kylaan, jossa syttyi ankaria levottomuuksia. 40 kylalaista surmattiin. Kiukustunut Turkki mobilisoi kaikki joukkonsa, ja maahan julistettiin liikekannallepano. Paasyyllinen oli kenraali Grivas, Enosis-liikkeen tukija, joka vaati Kyproksen liittamista Kreikkaan. Grivasta vaadittiin eroamaan ja karkotettavaksi. Ateenassa valtaa pitanyt sotilasjuntta vahensi joukkoja Kyproksella, kun Makarios halusi neuvotella tilanteesta. Grivas karkotettiin saarelta ja hanen seuraajakseen nimitettiin kenraali Georgios Moronis. Kreikan juntalla ei ollut varaa lahtea sotaan. Turkissa mielenosoittajat vaativat Turkin armeijaa nousemaan maihin Kyproksella.
[40]
YK:n paasihteeri
lahetti saarelle edustajansa
Jose Rolz-Bennettin
ja
Yhdysvallat
lahetti erikoislahettilas
Cyrus Vancen
. Myos Naton paasihteeri
Manlio Brosio
alkoi valittaa Vancen ja Bennetten kanssa kiistaa. Lopulta paatettiin, etta Kreikalla sai olla Kyproksella 950 sotilasta ja Turkilla 850. Saaren turvallisuuden takaisivat UNFICYP-rauhanturvaajat.
[40]
YK:n apulaispaasihteeri Jose Rolz-Bennet saapui 20. helmikuuta 1966 Suomeen neuvottelemaan YK:n rauhanturvajoukkojen rahoittamisesta seka uuden valittajan ja Kypros-joukkojen ylipaallikon nimittamisesta.
[33]
Levottomuuksiin ja YK:n valvontaan tuskastuneet kreikkalaiset aariainekset perustivat vuonna 1971 saarelle palanneen kenraali Grivasin johdolla erikoisarmeija
EOKA B
:n (”EOKA II”), joka kannatti Enosis-aatetta.
[41]
EOKA ryhtyi nyt toimimaan myos presidentti Makariosta vastaan, joka pyrki sovittelemaan saaren tulevaisuudesta Turkin kanssa.
[41]
Tilanne Kyproksella karjistyi 15. heinakuuta vuonna 1974, kun Kyproksen kansalliskaarti kreikkalaisten upseerien johtamana syrjaytti presidentti Makarioksen.
[42]
Uudeksi presidentiksi tassa
vallankaappauksessa
nostettiin
Nikos Sampson
.
Kreikan sotilasjuntta Ateenassa tuki vallankaappausta, jossa kuoli noin 300 ihmista, koska heilla oli kaunaa Makariosta kohtaan.
[43]
Tama johtui siita, etta Makarios oli ollut jo vuodesta 1971 Kreikan
opposition
kannattaja ja sotilasjuntan vastustaja.
[43]
Lisaksi Makarios ei halunnut liittaa Kyprosta Kreikkaan. Han oli kannattanut itsenaisen
Kyproksen tasavallan
politiikkaa eika Enosis-aatetta, jota EOKA oli ajanut jo vuodesta 1965.
[27]
Dramaattisessa ilmoituksessa vallankaappauksen jalkeen sotilasjohto ilmoitti, etta Makarios olisi kuollut.
[27]
Tuntia myohemmin Makarios puhui
radiossa
salaisesta paikasta kasin ja kehotti ihmisia vastarintaan. Makarios oleskeli brittilaisessa
Dekeleian
sotilastukikohdassa. Sielta hanet lennatettiin Lontooseen,
[27]
jossa han tapasi Ison-Britannian paaministeri
Harold Wilsonin
, kunnes jatkoi matkaa
New Yorkiin
, jossa han esiintyi YK:n turvallisuusneuvostossa.
[27]
Kreikkalaisten upseerien kaappaus Kyproksella vei Turkin ja Kreikan sodan partaalle. Turkkilaiset reagoivat voimakkaasti ja julistivat, etta he aikovat puuttua tilanteeseen sotilaallisesti.
[28]
20. heinakuuta ilmoitettiin, etta noin 6?000 turkkilaisten
sotilasta
ja 40
panssarivaunua
nousi maihin
Kyrenian
satamakaupungissa Kyproksen pohjoispuolella. Sillanpaaasema muodostettiin ja strategiset paikat miehitettiin.
[28]
Turkin syy miehitykselle oli selva. Turkin presidentti
Bulent Ecevit
sanoi, etta Ateenassa istuva sotilasjuntta oli vakivaltaisuuksien takana ja etta Turkin olisi suoritettava sotilaallisia toimenpiteita saarella.
[28]
Kyproksenturkkilaisen vaeston suojelu
[28]
ja
Lontoon
sopimuksen vuodelta 1959 turvaaminen olivat myos aiheina siihen, etta Turkki miehittaisi saaren.
[28]
Kiihkealla diplomaattisella toiminnalla pyrittiin estamaan avoimen sodan syttyminen kahden Nato-maan, Kreikan ja Turkin valille. Yhdysvallat ja Iso-Britannia vetosivat osapuoliin, etta saarelle pitaisi saada tulitauko.
[28]
Taistelevien osapuolten valilla kaytiin yhteenottoja seka maalla, merella etta ilmassa.
[28]
Pian tuli selvaksi, ettei Kreikka voisi kohdata turkkilaisjoukkoja. Myos kyproksenturkkilaiset ryhtyivat vastarintaan, ja pian kreikkalaisten asemat voitettiin.
[28]
YK:n turvallisuusneuvosto valitti tulitauon osapuolten valille. Se tuli voimaan 22. heinakuuta.
[28]
Tahan mennessa Turkki oli jo miehittanyt noin viidesosan saaresta.
[28]
Invaasio oli lopetettu, ja presidentti Ecevit sanoi, etta miehityksen paamaara oli saavutettu.
[28]
Aselevon yhteydessa molemmat osapuolet sopivat Ison-Britannian kanssa rauhanneuvotteluista, jotka alkoivat
Genevessa
.
[28]
Turkin armeija piti muun muassa Kyrenian satamakaupunkia hallussaan.
[28]
Vaesto oli paennut. Turkin hallitus ilmoitti, etta ainoastaan 57 turkkilaista oli kaatunut ja 184 haavoittunut. Sadattuhannet olivat menettaneet kotinsa.
[28]
Kreikan sotilasjuntta kaatuu
muokkaa
23. heinakuuta Kyproksen fiasko sai Kreikan sotilasjuntan kenraalit palauttamaan vallan siviileille.
[43]
Kreikan presidentti kenraali
Faidon Gkizikis
ilmoitti Ateenassa juntan luovuttavan vallan siviilipolitiikoille.
[43]
Gkizikis kutsui viela samana paivana
Pariisissa
asuvan maanpaossa entisen paaministeri
Konstantinos Karamanlisin
takaisin Kreikkaan.
[43]
Karamanlis vannoi virkavalansa jo seuraavana paivana. Hanen toivottiin pystyvan estamaan Kreikan ja Turkin valisen sodan. Suurin syy juntan eroon oli Kyproksen vallankaappauksen epaonnistuminen
[43]
ja Kreikan joutuminen pitkaksi ajaksi syrjaan
kansainvalisesta politiikasta
.
[43]
Karamanlis armahti kaikki
poliittiset vangit
, sulki
Gyaroksen
saaren
keskitysleirin
ja myonsi
lehdistonvapauden
.
[43]
Ulkomailla asuvat kreikkalaiset maanpakolaiset, kuten entinen ministeri Andreas Papandreou, saveltaja
Mikis Theodorakis
ja nayttelija
Melina Merkouri
, saattoivat palata takaisin kotimaahansa.
[44]
Televisio- ja radiopuheessa Karamanlis sanoi puolustavansa Kyproksen itsenaisyyspolitiikkaa
[44]
ja tyrmasi Enosis-liikkeen vaatimukset.
Kyproksen presidentti Sampson erosi samaan aikaan, kun Kreikan sotilasjuntta kaatui.
[45]
Uudeksi presidentiksi valittiin
Glafkos Kliridis
, Kyproksen unionipuoleen puheenjohtaja.
[45]
Sampson sanoi radiopuheessaan, etta ero oli oma-aloitteinen, ja etta nyt pitaisi tulla johtoon diplomaattisesti taitava henkilo, joka voisi aloittaa neuvottelun saaren molempien kansallisuuksien kanssa.
[45]
Kyproksella oli noin 15?000
turistia
, kun vallankaappaus ja Turkin invaasio alkoivat. Miehityksen jalkeen tilanne oli turistien kohdalta kriittinen. Eras turistihotelli
Famagustassa
tuhoutui turkkilaisten pommihyokkayksessa.
[45]
Parikymmenta turistia sai surmansa. Useimmat turistit kuljettiin saarelta brittilaisten sotilastukikohdan kautta YK:n auttamana Kreikkaan tai Turkkiin.
[45]
Tulitauko ja rauhanneuvottelut
muokkaa
14. elokuuta Nikosian alueella solmittiin
tulitauko
.
[46]
Turkkilaiset olivat miehittaneet Pohjois-Kyproksen, ja paakaupunki Nikosia oli puoliksi turkkilaisten ja puoliksi kyproksenkreikkalaisten hallussa. 16. elokuuta mennessa Turkki oli valloittanut jo noin kolmasosan saaresta.
[46]
Yhdysvaltain presidentti
Gerald Ford
korosti, etta Geneven neuvotteluja tulisi jatkaa ja pysyvat ratkaisut saaren tulevaisuudelle pitaisi taata. Kreikan paaministeri Karamanlis sanoi, ettei Kreikan pitaisi enaa osallistua Kyproksen rauhanneuvotteluihin, vaan saarelaisten pitaisi itse paattaa tulevaisuudesta. Karamanlis myos uhkasi Kreikan eroavan Natosta, silla Yhdysvallat ei ollut Kreikan apuna hadan aikana.
[46]
1. marraskuuta 1974
YK:n yleiskokous
hyvaksyi yksimielisesti Kyprosta koskevan paatoslauselman. Paatoslauselma tunnusti, etta saarella oli kaksi kansanryhmaa. Kaikkien vieraiden joukkojen tulisi poistua saarelta. Saari jaettaisiin kahtia Nikosian kohdalta. Sen valille tulisi 300 kilometria pitka
demilitarisoitu
alue, jota valvoo YK. Rajanylitys- ja tarkastuspisteita olisi rajoitetusti.
[47]
7. joulukuuta vuonna 1974 Kyproksen arkkipiispa ja syrjaytetty presidentti Makarios palasi saarelle. Arkkipiispa korosti heti etta han tyoskentelisi saaren yhdistymispolitiikan puolesta ja turkkilaisten ja kreikkalaisten vaestonosan valisen rauhan puolesta. Saaren kahtiajaon Makarios tyrmasi. Ennen paluuta Kyprokselle oli Makarios neuvotellut Kreikan uuden presidentin Karamanlisin kanssa, joka yksimielisesti hallituksen kanssa tuki Kyproksen yhdistamispolitiikkaa.
[48]
31. elokuuta 1976 Kyproksen entinen lehtikeisari Sampson tuomittiin vankeuteen 20 vuodeksi kesalla 1974 tehdysta vallankaappauksesta.
[49]
Kyproksen turkkilaisen valtion perustaminen
muokkaa
Kyproksenturkkilaisten johtaja
Rauf Denkta?
ilmoitti 13. helmikuuta 1975, etta
saarivaltion
pohjoisosasta on muodostettu uusi kyproksenturkkilainen valtio, joka kuitenkin jaisi
Kyproksen tasavallan
yhteyteen. Tapausta arvosteltiin kreikkalaisvaeston taholta. Kreikan paaministeri Karamanlis tuomitsi ilmoituksen ja piti sita pohjoisosan suorana itsenaisyysjulistuksena. Turkin paaministeri
Sadi Irmakin
taas tuki paatosta.
[50]
15. marraskuuta vuonna 1983 Kyproksen turkkilaisten kansankokous julisti saaren pohjoisosan itsenaiseksi tasavallaksi nimella
Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta
.
[51]
Julistus tuli yllatyksena seka Kreikalle etta Kyproksen tasavallalle. Turkki tunnusti uuden valtion pari tuntia itsenaisyysjulistuksesta. Kreikka protestoi ja Kyproksen hallitus ja Iso-Britannia pyysivat YK:n turvallisuusneuvoston koolle. Saarella olleet YK:n rauhanturvaajat maarattiin valmiuksiin levottomuuksien pelossa.
[51]