Elannon entinen juuresvarasto Sornaisissa on pantu uuteen uskoon. On lasi seinaa, kirkuvan vihreaa varia, pyoratuoliluiskia ja induktiosilmukkaa heikkokuuloisille. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittamiskeskuksen Stakesin tiloissa menneisyydesta muistuttavat kokous huoneiden nimet: Palsternakka, Selleri ja Punajuuri.
    Vain yksi kokoushuone on nimetty perinteisesti. Museoviraston suojeluksessa olevan Collegiumin tayttaa jykeva tumma puupoyta ja massiiviset tuolit, laakintohallituksen peruja. Seinilta tuijottavat Stakesin ja sen edeltajien entiset pomot. Paatireh toori 1910-luvulta, siis terveysviranomainen, poseeraa rennosti sikari kadessa.
    Samalle seinalle roikkumaan voisi paatya pian myos Stakesin nykyinen paajohtaja, Vappu Taipale . Han jaa elakkeelle toukokuussa. Mutta Taipaleesta ei taulua tule.
    ”Sovimme jo aikaa sitten laakintohallituksen viimeisen paajohtajan Matti Ruokolan kanssa, ettemme suostu moiseen.”
    Sen sijaan Taipale istuu nyt Collegiumissa ja muistelee uraansa. Se lahti nousukiitoon vuonna 1982, kun lastenpsykiatrian apulaisprofessori Taipale valittiin sosiaalija terveysministeriksi. Parin vuoden paasta han siirtyi Stakesia edeltaneen sosiaalihallituksen paajohtajaksi.
    Kultaisella 1980-luvulla saatiin aikaan vaikka mita.
    ”Saimme lastensuojelulain, uuden paihdehuoltolain, koko sosiaalihuoltolain, vammaispalvelulain, mielenterveyslain ja erikoissairaanhoitolain”, Taipale luettelee.
    Mutta yksi saavutus on ylitse muiden: laki pienten lasten hoidosta.
    ”Olen siita hyvin tyytyvainen, jopa ylpea. Laki toi lapsiperheille mahdollisuuden valita kotihoidontuen tai paivahoidon valilla.”
    Sitten tuli lama.

Ennen 1990-luvun lamaa sosiaali- ja terveysalalla meni lujaa. Valtio kasvatti vuosittain alan budjettia automaattisesti kolmella prosentilla.
    Taipaleen mukaan vuonna 1990 hyvinvointivaltio oli paremmassa kunnossa kuin koskaan: palvelut olivat runsaita ja anti kansalaisille oli tasapuolista.
    ”Sitten lama yhtakkia romautti meidat todellisuuteen”, han sanoo.
    Sosiaali- ja terveyspuolella menoja karsittiin rajusti. Sama trendi nakyy Taipaleen mukaan yha, vaikka monilla muilla aloilla lamasta on toivuttu jo ajat sitten.
    ”Sosiaali- ja terveydenhuolto menetti lamassa sen suosituimmuusaseman, joka silla oli ollut. Siita tuli pelkka kuntien menoera, josta on koko ajan saastettava.”

Jos on Taipaleen uran aikana ehtinyt tapahtua Suomessa, niin viela enemman Suomi on muuttunut siita, kun Taipale syntyi 68 vuotta sitten, nimensa mukaisesti vapunpaivana vuonna 1940.
    Taipale, silloin viela Vappu Puustinen, eli nuoruutensa Vaasassa. Isaansa han ei koskaan nahnyt, silla tama kuoli sodassa, kun Taipaleen aiti vasta odotti tytartaan. Sotaleskeksi jaanyt aiti muutti takaisin vanhempiensa luokse.
    Isovanhemmat olivatkin Taipaleelle laheisia. Isoisa oli SDP:n kunniajasen ja tyovaenliikkeessa toiminut isoaiti opetti lapsenlapsilleen, etta naisten pitaa seista omilla jaloillaan, kouluttautua ja hankkia ammatti. Myohemmin Taipale, kuuden allan ylioppilas, yhdisti molemmat opit. Han toimi pitkaan Sosialidemokraattisten Naisten puheenjohtajana 80-luvulla.
    Lapsuusvuosina 1940-luvulla Suomi oli koyha maa.
    ”Kun aloitin kansakoulun, Suomi kuului Unicefin avustuskohteisiin. Saimme Suomeen ruokaa ja kenkia lapsille”, Taipale sanoo.
    Nykyaan it- ja innovaatio-Suomessa nayttaa aivan toiselta, ja tata tarinaa Taipale kertoo mieluusti nykyisissa kehitysmaissa vieraillessaan. Kuulijat ovat innoissaan:
    ”Jos tuollainen kehitys on ollut mahdollista yhden ihmisen elaman aikana, sen taytyy olla mahdollista myos heille!”
    Heikompien puolella Taipale on ollut aina.

Taipale on urallaan puolustanut lasten oikeuksia, mielenterveyspotilaiden oikeuksia, paihdeongelmaisten oikeuksia, hiv-potilaiden oikeuksia ja ikaantyneiden oikeuksia.
    Taipaletta arsyttaa, etta toisia sosiaalisia ja terveydellisia ongelmia pidetaan merkittavampina kuin toisia ongelmia.
    ”Terveys tulee ensin, sitten yleiset sosiaalipalvelut kuten paivahoito. Vasta sen jalkeen ruvetaan puhumaan vammaisista, juopoista ja hulluista.”
    Myos muutosten hitautta on ollut vaikea kestaa. Esimerkiksi lapsiperheiden asema on Taipaleen mielesta yha ongelmallinen, ja mielenterveyspotilaiden ylla leijuu yha sama vanha stigma.
    Kun uudet lastensuojelu- ja paivahoitolait tehtiin 80-luvulla, Taipale uskoi, etta asiat olisivat kunnossa.
    ”Kenenkaan aidin ei tarvitsisi enaa karsia sita, mika meilla oli: panimme kaupan ilmoitustaululle lappuja, joissa etsittiin hoitajaa neljan kuukauden ikaiselle lapselle.”
    Taipaleella ja hanen miehellaan, entisella kansanedustajalla Ilkka Taipaleella , on nelja lasta. Laakaripariskunta oli 1970-luvun mittarilla liian hyvatuloinen, jotta se olisi saanut lapset kunnalliseen paivahoitoon. Lastenhoito-ongelmat ratkaistiin rakentamalla rivitalo, jossa asui kolme perhetta, ja palkkaamalla sinne yhteinen lastenhoitaja.
    ”Mutta nyt kun katson lastenlapsiani ja heidan vanhempiansa, niin eihan se ahdistus ole mihinkaan kadonnut: elama on tiukkaa ja ruuhkavuodet iskevat yha paalle.”
    Kovin konkreettisia ratkaisuja ahdistuksen helpottamiseksi Taipaleella ei kuitenkaan ole tarjota.
    ”Tyon ja perheen yhteensovittaminen pitaa nostaa kunnolla agendalle kansallisesti, EU:n sisalla ja maailmanlaajuisesti Kansainvalisessa tyojarjestossa ILO:ssa.”
    Siis lobbausta ja neuvotteluita. Juuri sellaisesta, hallinnollisesta ja tutkimuksen kautta vaikuttamisesta Taipale pitaa. Poliittinen vaikuttaminen ei sen sijaan kiinnostanut uraksi asti.

Taipale on antanut pikkusormensa politiikalle. Han on toiminut ministerina pari vuotta, demarinaisten puheenjohtajana kuusi vuotta 1980-luvulla, pyrkinyt SDP:n puheenjohtajaksi vuonna 1987 ja presidenttiehdokkaaksi vuonna 1994.
    Kasi on silti pysynyt visusti itsella. Taipale ei koskaan pyrkinyt esimerkiksi kansanedustajaksi. Miksi politiikasta ei tullut taysipaivaista uraa?
    Taipale vaittaa, etta alun perin hanen ei pitanyt edes liittya mihinkaan puolueeseen.
    ”Ajattelin pysya puolueettomana vasemmistolaisena asiantuntijana. Puolueettomia oikeistolaisia asiantuntijoitahan on maa taynna.”
    Han kuitenkin liittyi puolueeseen vuonna 1972, kun moni ystava oli ilmoittautunut kommunistiksi.
    ”Ajattelin, etta ohhoh! Paatin, etta nyt taytyy nayttaa varia, etta minusta ei ainakaan tule kommunistia, vaan mina olen pesunkestava demari!”
    Puheenjohtajaksi vuonna 1987 ja presidenttiehdokkaaksi vuonna 1994 han sanoo pyrkineensa naisasian nimissa.
    ”Jonkun taytyy nousta esille.”
    Vaikka politiikka jai, yhteiskunnallinen vaikuttaminen jatkuu, myos elakkeella. Viime viikolla Taipale valittiin Intiassa laakareiden kansainvalisen rauhanjarjeston IPPNW:n co-presidentiksi. Ja Vanhus- ja lahimmaispalveluliitossa han vasta aloitti puheenjohtajana.
    Stakesissa Taipale on ollut pidetty johtaja. Entiset alaiset kehuvat hanta laaja-alaiseksi, ihmislaheiseksi ja sopivalla tavalla suurpiirteiseksi ihmiseksi.
    Taipale on luottanut alaisiinsa ja antanut heille paljon liikkumatilaa – jos kaikki menee hyvin. Eraan entisen alaisen mukaan luottamuksen kuitenkin myos menettaa helposti: kovin montaa kertaa ei saa epaonnistua.
    Taipale on itse yleensa onnistunut. Julkisuudessa han ei ole kompuroinut pahasti kuin kerran – kun han vuonna 2001 kertoi Ylioppilaslehdessa kokeilleensa lsd:ta opiskeluaikanaan 1960-luvulla.
    Kohu nousi, kun han sanoi Ilta-Sanomille pitaneensa huumetta ”kokeilemisen arvoisena juttuna”.
    Nyt, seitseman vuotta myohemmin, Taipale pitaa sanomisiaan ”tosi tyhmina”. Han muistuttaa silti, etta 1960-luvulla lsd:ta tutkittiin laakkeena. Sen kaytto ei ollut rikos Suomessakaan.
    ”Minusta oli ihan paikallaan, etta laakarina voisin tietaa mita vaikutusta niilla voi olla”, han sanoo.
    Kohun aikana jotkut kansanedustajat yrittivat kammeta Taipaletta virastaan, mutta turhaan. Sittemmin sitkean sosiaalitantan elakkeelle jaantia on uumoiltu useaan otteeseen. Oikeastaan koko 2000-luvun.

Taipale on puhunut pitkien tyourien puolesta, ja paattanyt itse nayttaa esimerkkia. Elakkeelle han jaa vasta nyt, tayttaessaan 68 vuotta.
    Ensimmaiset elakepaivat on varattu perheelle.
    ”Aion olla mummona. Ensimmaiset lomapaivat kaytan lastenlasteni hoitamiseen 2. toukokuuta.”
    Taipaleilla on kuusi lastenlasta, nuorin on 2-vuotias ja vanhin 11-vuotias.
    Enta alan tulevaisuus?
    Taipale uskoo, etta jatkossa elakeika nousee yha, ja paljon. Ylioppilaslehden lukijoiden, nykyisten parikymppisten, han uskoo jatkavan tyoelamassa jopa 75-vuotiaiksi.
    ”Mutta tyoelamaan tulee paljon enemman huokosia eli joustoja matkan varrelle. Tulee vuorotteluvapaita, lastenhoitovapaita ja vanhempienhoitovapaita.”
    Kun Taipale nyt jattaa Stakesin, myos Stakes menee uusiksi: ensi vuoden alusta sen ja Kansanterveyslaitoksen on tarkoitus yhdistya uudeksi kehittamiskeskukseksi. Taipale on siita iloinen. Han uskoo Stakesin saavan lisaresursseja tehtaviensa hoitoon.
    Stakesin paajohtajana aloittaa Taipaleen jalkeen Stakesin nykyinen ylijohtaja Matti Heikkila . Uuden kehittamiskeskuksen paajohtaja valitaan aikanaan erikseen.
    Alansa tulevaisuuden suurimmat haasteet Taipale nakee mielenterveys- ja paihdekysymyksissa.
    Etenkin nykyaan, tietoyhteiskunnan aikana, mielenterveys- ja paihdeongelmiin on tarkea puuttua. Tietoyhteiskunnassa paihde- ja mielenterveysongelmat rampauttavat pahasti, koska tyota tehdaan nimenomaan henkisilla kyvyilla.
    Optimistina Taipale uskoo, etta ongelmat ratkaistaan. Esimerkiksi mielenterveyspuolella on jo kaynnissa iso Pohjanmaa-hanke.
    ”Hankkeeseen kuuluvat esimerkiksi masennustalkoot ja mielenterveyden ensiapukurssi kansalaisille.”
    Taipaleen optimismi on nakynyt valilla myos villeina ehdotuksina. Han on uransa aikana vaatinut esimerkiksi varusmiehia toihin paivakoteihin, sotaleluja pois kaupoista ja kansanaanestysta 5-vuotiaille. Varsinainen idealinko.
    Vuodet eivat ole vieneet uskoa maailmanparantamiseen, vaikka maailmanrauhaa ei viela olekaan saavutettu.
    Elakoityva virkamies sanoo yha olevansa pasifisti, feministi, sosialisti, idealisti – ja ikuinen optimisti.

Paivi Ala-Risku
Kuva Terhi Korhonen